Kevätlook

Tälle viikolle mahtui (ja mahtuu) ihan tavattoman paljon. Keskiviikkona koitti se mun kauhulla odottama päivä eli saksantentti. Mulle kävi siis niin, että muutama viikko sitten todistuspyyntölomaketta täytellessä tajusin ettei se mun suorittama venäjän kurssi olekaan ensimmäisen vieraan kielen opintojen vaaditulla tasolla. Tuli ihan kunnon paniikki ja stressi, mutta lopulta sain kerättyä suklaan ja poikaystävän lohduttavien sanojen voimalla ajatukset kasaan ja päätin suorittaa saksan tasotestin. Mikäli testi menisi läpi, niin saisin merkinnän ensimmäisen vieraan kielen opinnoista ja sehän meinaa sitä, että mää valmistuisin kaikkien opintokokonaisuuskoukeroiden ja omien väärinkäsitysten jälkeen kandiksi. Ja niinhän onnellisesti tuon tentin kanssa kävi, että suoritin kaikki osiot hyväksytysti ja eilen pääsin lähettämään todistuspyyntölomakkeen eteenpäin. Ihanaa!

Takki: Vero Moda//Huivi ja hame:kirppis//Sukkikset: H&M

Koska mun opinnot on Helsingissä, niin samalla tuli tehtyä parin päivän Espoo-visiitti perheen luona, jossa nää kuvatkin on otettu. Sää on vielä kaukana kunnon keväästä ja just silloin, kun asukuvat räpsäistiin, niin maahan oli ropissut kunnon raekuuro. :D Kylmästä keväästä huolimatta talvitakki on jäänyt pois käytöstä ja trenssi on astunut taas kuvioihin.Vaikka oon todellinen vilukissa, niin silti musta tuntuu, että näillähän pärjää ihan hyvin.

Mää odottelen jo sellasia 10 tai 15 asteen ilmoja, että tarkenee ilman takkia ja ylipäätään kevyemmillä vaatteilla. Onneksi kuitenkin trenssi pääsi nyt kuvioihin kun kyllästytti kulkea paksussa villakangastakissa suureen huiviin kietoutuneena. Ja siis mähän tykkään isoista huiveista, joiden suojaan voi kääriytyä kylmyyttä karkuun, mutta niissä on se ainainen ongelma, että hiukset hankautuvat aina niskasta kunnon takuiksi ja niitähän on aivan ihanaa selvitellä... Joten ihan jo siksi lämmin kevät on enemmän kuin tervetullut.

Mutta asusta: trenssin löysin joskus kolme vuotta sitten Vero Modasta. Se on ollut tosi kestävä, eikä ole koskaan kaivannut korjailua. Hame ja huivi taas piristävät muuten mustaa kokonaisuutta. Tuo takki sopii tosi hyvin kaiken kanssa ja se on just sellanen hyvä perusvaatekappale, jota saa vietyä muilla vaatevalinnoilla vaikka mihin suuntaan. Huivi on mulle tosi rakas ja tykkään varsinkin noista pitkistä hapsuista. Se on ihan paras merkki siitä kuinka kirpparit on täynnä toinen toistaan ihanampia löytöjä. Samoin myös tuo hame. ♥

Vappua varten vielä asukriiseilen ja kunnolla. Sää on ihan älyttömän surkea, että ulos tuskin mennään pyörimään, mikä on jollain tavalla ajateltuna ihan hyvä, niin tarkenemista ei tartte niin paljon suunnitella. Huomiseksi onkin vaikka mitä suunnitelmia: ensin syödään ja vietetään aikaa sukulaisten kesken mun tädin luona ja illemmalla mää ja poikaystävä mennään kavereiden luokse bileisiin.

Millaisia vappusuunnitelmia teillä on?

Älä klähmi

Lauantaina päätin pitää illan vähän rennompana saksan pänttäämisen suhteen ja lähdin kaverin kanssa baariin. Meillä oli tosi hauska ilta, mutta valitettavasti mukaan mahtui urpoja, tosi urpoja ihmisiä. Nimittäin klähmijöitä. Jotka eivät uskoneet sanaa "ei". Mentiin kaverin kanssa siis etsimään istumapaikkoja, kun törmäsimme jätkäporukkaan, joka pyysi meitä pelaamaan pöytäfutista. Ensin emme olisi millään viitsineet, mutta koska meidät haluttiin ehdottomasti mukaan, niin mietimme että miksipä ei ja eihän sitä aina voi vetää johtopäätöksiä, että nyt on jotkut muut motiivit mukana kuin pelkkä peliseura. Mutta eihän siinä kauaa mennyt kuin toinen jätkistä oli jo klähmimässä vaikka hän tiesi että seurustelen, koska olin pelin aikana ohimennen sanonut, että poikaystäväni on pöytäfutiksessa tosi hyvä, mutta ei, ei mennyt jakeluun. Samoihin urpohin törmättiin valitettavasti vielä narikassa ja silloinkin toinen heistä yritti kouria ja sanoi myös kaikkea tosi alentavaa.

Ja tämän näköisenä menin baariin (ajattelin käyttää kuvia johonkin muuhun postaukseen, mutta tässähän ne kertovat asiansa parhaiten):

Toppi ja bolero: kirppis//Housut: Vero Moda

Okei, topissa on aika avoin kaula-aukko, mutta eihän se hemmetti oikeuta ketään ahdistelemaan tai kourimaan! Enkä tosiaankaan ala enää jossittelemaan, olisiko pitänyt pukeutua jollain muulla tavalla. Jokaisella on oikeus pukeutua just niin kuin itse haluaa ilman pelkoa ahdistelluksi tai kourituksi tulemisesta. En ymmärrä millä ihmeen perustella jotkut pällit katsovat sen oikeudekseen, että leveä kaula-aukko tai lyhyt hame=oikeus käydä käsiksi. Mikä noilla ihmisillä on mennyt elämässä pieleen, kun on tollanen ajattelutapa päässyt syntymään? Pitäisi olla itsestäänselvyys, että kenenkään iholle ei ilman yhteisymmärrystä mennä. Ja tässä ei ollut yhteisymmärryksestä tietoakaan.

Mää en ärähdä takaisin, pahoita yleensä mieltäni mistään typeristä huuteluista tai jaksa ottaa niitä kauhean vakavasti. Eihän sellainen tietenkään mukavalta koskaan tunnu, mutta en kuitenkaan yleensä lähde niistä julkisesti kirjoittelemaan, vaan ihan vain kavereiden kanssa ihmetellään, miten joku voi olla niin pälli että on pakko huudella. Nyt oli kuitenkin sellainen tilanne, jossa ne tyypit ei uskoneet kieltoja tai ottaneet mun sanomisia ollenkaan tosissaan. Pelotti myös vähän mennä yksin taksitolpalle, kun takseja ei ollut ja jonossa oli pelkkiä riekkuvia enemmän tai vähemmän kännissä olevia miehiä. Pääsin kuitenkin muutamaa typerää kommenttia lukuun ottamatta turvallisesti kotiin ja käperryin viltin suojiin syömään broiskupullia suoraan pussista ja katsomaan Catfishiä. Loppu hyvin kaikki hyvin, mutta silti illan tapahtumat jäivät kalvamaan mieltä. Ensimmäinen ajatus valitettavasti oli, mitä tein väärin. Olisiko pitänyt valita toinen toppi tai olla menemättä pöytäfutikseen mukaan? Kuitenkin nopeasti onneksi tajusin, etten mun valinnoissa ei ollut mitään väärää vaan että syy oli yksistään niiden parin tyypin, jotka eivät selvästikään osanneet käyttäytyä.

Mun mielestä on aika surullista, että jotkut todella luulevat, että avonainen toppi tai tiukat housut ovat suora kutsuhuuto eivätkä tule edes etäisesti ajatelleeksi, että ehkä nainen tuntee itsensä kauniiksi tai itsevarmemmaksi juuri niissä vaatteissa. Mulla syynä oli ihan yksinkertaisesti se, että kotirouvana halusin kerrankin laittautua kunnolla ja mennä istumaan iltaa hyvän kaverini kanssa. Tälläydyin siis ihan itseäni varten, kuten varmasti moni muukin.

En ala joidenkin hölmöilyn takia muuttamaan omaa pukeutumista tai illan suunnitelmia. Jos haluan pukeutua tuohon toppiin, pukeudun ja jos haluan mennä viettämään kavereiden kanssa hauskaa iltaa, niin määhän menen. Toivottavasti kukaan muukaan ei jätä joidenkin pällien typerän käytöksen takia lempivaatteitaan pukematta tai jättäydy pois paardeista, koska on kurjaa joutua jättämään pelon takia kivoja juttuja väliin. Ja lisäksi jos kaikki jättävät klähmijät ja huutelijat omaan rauhaansa, niin ehkä vielä jonain kauniina päivänä he tajuavat oman typeryytensä. Tai sitten eivät, mutta ei anneta sen vaikuttaa omaan elämään, pukeutumiseen tai menoihin!

Varovainen ekstrovertti

Innostuin tekemään Myers-Briggsin persoonallisuustestin (löytyy täältä), jossa siis useamman kysymyksen avulla selvitetään omaa persoonallisuustyyppiä, joka koostuu viidestä erilaisesta piirteestä, jotka ovat: mieli, energia, luonto, taktiikat ja identiteetti. Kaikilla näillä piirteillä on kaksi ääripäätä ja sijoittuminen tapahtuukin yleensä jonnekin välimaastoon.

Mää sain tulokseksi tällasen kirjainrykelmän: ENFJ-T ja mun persoonallisuustyypin nimi on päähenkilö. Kirjainhöttö tarkoittaa, että olen ekstrovertti (88 %), intuitiivinen (60 %), periaatekeskeinen (89 %), suunnitteleva (91 %) ja varovainen (73 %).

Neule: H&M//Toppi:Cubus//Farkut: Cubus

Mulla loksahti vähän leuka auki tuosta ekstroverttiyden määrästä, koska olen joskus ennen ajatellut olevani enemmän introvertti. Mutta toisaalta kun miettii, niin kyllä niitä ekstrovertin piirteitä on enemmän: tykkään hengailla ihmisten kanssa, en kaipaa yksinoloa ja mun on helppo alottaa keskusteluja. Mää luulen, että mun introverttikuvitelmat on sieltä lapsuudenkodista peräisin, koska koko mun perhe on äärimmäisen supermegaekstrovertteja, mikä on jollakin tavalla saanut mut ajattelemaan, että olisin introvertti. Siitäkin huolimatta, että olen kaveriporukassa ollut aina se suunapäänä höpöttäjä, joka tykkää järkkäillä kaikenmaailman illanistujaisia ja viihtyy ihmisten ilmoilla. Varsinkin Jyväskylään muuton ja jyväskyläläisten ihmisten myötä tajusin, että taidankin olla enemmän ekstrovertti.

Vahva ekstroverttiys on myös siitä jännä piirre, että olen tosi herkkä, johon taas puolestaan liitetään introverttiys. Mutta en kyllä kauheasti usko herkkyyden edellyttävän introverttiyttä, koska vaikka saisikin energiaa sosiaalisista tilanteista tai on kaveriporukasta se keskustelujen avaaja ja parantumaton höpöttäjä, niin ei sellaset piirteet sulje herkkyyttä pois.

Toinen vallitseva piirre mulla oli intuitivinen, mutta se ei olekaan niin vahva kuin ekstroverttiys, vain 60 %. Intuitiivisen vastakohtana oli realistinen ja tunnistan kyllä itseni jonkin verran myös siitä. Elän kuitenkin välillä jossain ihme Disney-kuplassa ja olen unelmoija, enkä aina toimi järjen, vaan enemmänkin vaiston ja tunteen varassa. Keskityn enemmän siihen mitä voi tapahtua, vaikka tietysti pohdin paljon myös tapahtunutta. Olen jossain siellä välimastossa, eli just sellanen vähän enemmän intuitiivinen, mutta realistinenkin puoli on olemassa.

Periaatekeskeisellä tarkoitetaan herkkää tunneihmistä ja siihen samaistun täysin. Ajattelen tunteella paaaljon enemmän kuin järjellä ja teen niin kuin sydän sanoo. Hyvänä esimerkkinä on mun muutto Jyväskylään, vaikka opinnot oli edelleen kesken Helsingissä. Mietin niin, että opintoja on helpompi hoitaa etänä kuin suhdetta, koska mulla oli koko ajan järjetön ikävä poikaystävää ja halusin olla vain hänen luonaan. Tällaista tunneajattelua suosin muutenkin melkein jokaisessa asiassa.

Olen 91 % suunnitteleva ja sen tunnistan hyvin itsestäni. Oon aina ollut sitä mieltä, että hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, koska se suurin työ on silloin hoidettu ja pitää vain edetä suunnitelman mukaan. Esimerkiksi tenttien kanssa teen aina niin, että tsekkaan ensin sivumäärän, jaan sen niillä päivillä, jotka mulla on aikaa lukea ja tadaa, näin mulla on hyvä suuntaa antava suunnitelma, jolloin lukemisen määrä pysyy kevyenä ja selkeänä. Ilman tällasia suunnitelmia mulle tulee epävarma olo siitä ehdinkö sisäistää kaiken tarpeeksi ajoissa.

Viimeisen piirteen kohdalla vastakkain olivat määrätietoinen ja varovainen ja aika reippaastihan se mulla tonne varovaisen puolelle heilahti. Varovaisuudella tarkoitettiin testissä enemmän sellaista perfektionistista ja menestyshaluista ja se kyllä pätee mun kohdalla. Mulle on tärkeää menestyä siinä mitä teen ja pidän riman aina korkealla, vähän liiankin. Tää piirre on vähän jännä siitä, että kotona multa ei ole koskaan vaadittu huippuarvosanoja tai hyvää menestystä harrastuksessa, vaan riittää että teen parhaani. Silti aloin vaatia itseltäni paljon, mutta muiden suhteen olen samanlainen kuin vanhempani: riittää, että he yrittävät parhaansa.

Mun persoonallisuustyyppiä luonnehdittiin muita auttavaksi ja vähän johtajatyylikseksi. Aluksi vähän kummastelin tuota johtajaa, koska en ole koskaan ollut sellainen, koska en halua tehdä päätöksiä muiden puolesta. mutta sillä vissiin tarkoitetaan tuossa enemmän sellaista tsempparia, mikä pätee kyllä: haluan aina auttaa muita. Myös kaikki se herkkyys ja liiallinen muiden huolien kantaminen kuulostaa myös tutulta. Testin tulos oli siis mun mielestä tosi osuva niin huonoinen kuin hyvine puolineen.

Mitä te saitte tuosta testistä ja osuiko se oikeaan?

Shoppailua ja kirsikkaolutta

Edellisessä postauksessa hehkutinkin, että mun rakas kaveri E oli tulossa käymään täällä Jyväskylässä. Ollaan tunnettu ihan muskarista asti eli jo 20 vuotta (mietittiin, että kun 30 vuotta ystävyyttä tulee täyteen, niin sitähän pitää juhlistaa sitten kunnolla!). Viimeeksi oltiin nähty yli vuosi sitten mun läksiäisissä, kun olin muuttamassa Jyväskylään eli ihan liian pitkä aika sitten. Nyt onneksi korjattiin tilanne ja hän tuli tänne pariksi päiväksi. Ja siihenhän mahtui mm. kunnon Jyväskylä sightseeing.

Lähdettiin siis torstaina kipittämään täältä meiltä kohti keskustaa, koska siellähän ne kaikki parhaimmat nähtävyydet on. Eli toisin sanoen Harjun Paperi, Pienikamari ja Vihreä Haltiatar. Niin ja totta kai Jyväskylän pienin patsas eli aivan pikkuruinen varpunen Sokkarin edessä roskiksen alla:

Varpusta jonkin aikaa pällisteltyämme matka jatkui kohti yläkaupunkia ja Harjun Paperia, josta totta kai lähti mukaan uusi paketti erilaisia härpäkkeitä lightboxiin ja uusi kortti seinälle. Retki Pieneenkamariin myös kannatti, koska sieltä löytyi mahtava (ja söpö) ratkaisu meikkien ikuiselle etsimiselle meikkipussin syövereistä (yleensä hirveässä kiireessä) eli bambiboksi, johon kajaalit, siveltimet ja ripsarit poikineen saa kätevästi laitettua.

Shoppaillessa tuli kuitenkin nälkä ja käytiin Tuoreessa syömässä älyttömän hyvät salaatit. Sitten aloimme suunnittelemaan lähtöä Vihreään Haltiattareen, mutta huomasimme, että paikkahan aukeaa vasta kuudelta. Eihän siinä sitten mitään: kierrettiin Forum ja Jyväskeskus läpi ja siinä samalla ostin poikaystävälle synttärilahjan. Shoppailukierroksen jälkeen aikaa oli kuitenkin vielä melkein tunti, joten jäimme hetkeksi istuskelemaan ja E kertoi siinä samalla, että oli osallistunut Global Game Jam:iin, jossa siis ymmärtääkseni suunniteltiin pelejä yhden viikonlopun aikana jonkun tietyn teeman mukaan, joka oli ollut tänä vuonna waves. E ja kumppanit olivat sen pohjalta kehitelleet pelin Alvar Aallosta, jonka tehtävänä on muuttaa rokokoo-huonekaluja aaltodesigniksi Aalto-astioita ampumalla. :D

Mutta siis takaisin Jyväskeskukseen. Notkuimme siellä melkein kuuteen asti ja lähdimme sitten taapertamaan takaisin kohti yläkaupunkia ja ehdimme odottamaan vain minuutin tai pari, kunnes pääsimme tilaamaan. Vihreä Haltiatar on mun mielestä Jyväskylän paras olutbaari, josta saa aivan ihanaa kirsikkaolutta. Mää en ole aiemmin oikein välittänyt oluesta, mutta sitten löytyi makea Ginger Joe ja Lindeman´s Krieg, jota tälläkin kertaa join.

E lähti eilen illalla takaisin kotia kohti, mutta ehdimme ennen sitä käydä vielä Taikurissa syömässä aivan mahtavat ranut ja totta kai Teeleidissä. Tällä kertaa kokeilussa oli musta toffeetee, joka oli ihanasti nimetty Karkkipäivän Kaveriksi. Siihen otimme vielä puolitettaviksi salty-caramel cookien ja juustokierteen, eikä valinnat pettäneet tälläkään kertaa.

E:n juna lähti siis vasta seiskan jälkeen ja sovimme, ettei enää tule näin pitkiä välejä ettemme ehtisi nähdä. Ystävyys on jotain niin arvokasta ja vaalimisen arvoista! Ja vielä kun olemme olleet kavereita tosiaan jo yli 20 vuotta ja siihenhän mahtuu vaikka mitä: kaikki ne inside-jutut, kuviskerho silloin pienenä, Missä X -karkit ja Disney-leffat. Ihan parhaita muistoja!

Tänään vuorossa on saksan pänttäämisen lisäksi salitreenit kaverin kanssa ja sovittiin vielä, että mennään vähän baareilemaan illemmalla. Huomenna onkin poikaystävän synttärit ja teen hänelle vielä kortin ja leivon jotain hyvää. Kohta pitääkin lähteä jo kohti salia ja sitä ennen keksiä jokin pieni välipala. Ehkä keitetty kananmuna ja näkkäriä? Mutta mää lähden tästä nyt valmistautumaan henkisesti ja fyysisesti kohti tämän päivän menoja. 

Hauskaa lauantaita murut!

 

Kylmä ja epäempaattinen?

Jos multa kysytään, mikä on epärealistisin Aspergeriin liitetty ennakkoluulo, ei tarvitse kauaa miettiä: se on ehdottomasti uskomus aspergereiden empatiakyvyttömyydestä ja kylmyydestä. Joskus olen vauva-fi:stä (joo, tosi fiksua) itku kurkussa lueskellut keskusteluita, joissa Asperger-puolisoa tai -vanhempaa on pidetty itsekkäänä urpona, jolla ei ole minkäänlaista myötäelämisen kykyä ja joka haluaa olla vain omissa oloissaan. Sitten on vain vedetty johtopäätös että kaikki aspergerit ovat sellaisia. Ja se tuntui tosi pahalta.

Kuten pari postausta takaperin höpöttelin, olin pari viikkoa sitten puhumassa 100 autismia -tapahtumassa, jonka tärkein tehtävä oli kumota erilaisia autisminkirjoon liittyviä ennakkoluuloja ja stereotypioita. Meitä puhujia oli useampia ja melkein jokaisen tarinassa tuli tavalla tai toisella ilmi, kuinka luulot ja uskomukset epäempaattisuudesta ovat vääriä. Juuri tällaista puhetta on kaivattu ja sitä tarvittaisiin entistä enemmän.

 Paita: H&M//Toppi: kirppari//Housut: Vero Moda

 

Aspegeria tutkittaessa on huomattu, ettei syndroomaa kantavien empatiakyvyssä ole poikkeamaa suuntaan tai toiseen: meillä empatiakyky vaihtelee yksilöittäin samalla tavalla kuin valtaväestössäkin.  Luulo empatiakyvyttömyydestä on luultavasti versonnut siitä, että joillakin aspergereilla on vaikeuksia lukea tilannetta, näyttää tunteita tai ymmärtää ilmeitä. Näin ei kuitenkaan ole läheskään kaikkien kohdalla ja on tosi sääli, että tällainen uskomus istuu niin tavattoman tiukassa.

Mulle tunteiden näyttäminen, ilmeiden ymmärtäminen tai tilanteen lukeminen ei tuota vaikeuksia ja osaan myös helposti asettua toisen saappaisiin. Mää olen kaveriporukasta se, joka lohduttaa ja tukee. Mulle on ihan äärimmäisen tärkeää auttaa muita, oli se sitten kuuntelemalla tai huolia ratkomalla. Myötäelämistä jos mitä tarvitaan tällaisissa tilanteissa ja en voisi olla se kuuntelija ja  tukija, jos empatiakyky puuttuisi.

Jotkut ovat yliempaattisia: myötäelävät sarjojen ja kirjojen hahmojen mukana, tulevat surullisiksi silloin kun kaveria itkettää ja ottavat muiden murheet kantaakseen. Tunnistan itseni tästä kuvauksesta ja joskus kuulin, että Asperger-naisilla tällainen olisi melko yleistä. Silti luulen, että mun kohdalla tää johtuu enemmän perimästä tai ympäristöstä, koska äiti ja siskot on ihan samanlaisia. Tietysti muiden murheiden kantaminen ja muiden puolesta ahdistuminen ottaa joskus voimille, mutta mieluummin myötäelän liikaa kuin liian vähän. Ja ennen kaikkea: jos voin auttaa kaveriani, niin totta kai teen sen, koska mikään ei ole tärkeämpää kuin tarjota apua silloin kun toinen sitä tarvitsee.

Epäempaattiseksi luuleminen pelkän Aspergerin takia satuttaa todella paljon. Yritän tehdä kaikkeni tällaisen perättömän ennakkoluulon oikaisemiseksi, mutta vielä on paljon edessä. Jokainen aspergeri on yksilö ja enemmän, vähemmän tai ihan keskiverrosti empaattinen. Ihan niin kuin kaikki muutkin.

Päästäinen

eli pääsiäinen, joka meillä täyttyi:

...löhöilystä, koska ulkona oli niiin pirun kylmä, ettei sinne halunnut mennä hullukaan. Eilen tuli kuitenkin seinä vastaan, kun aivot tuntuivat ihan hötöltä sisällä kykkimisen takia, joten käytiin kävellen Lidlissä. Ja sehän piristi!

...herkkuähkystä (ihanaa, suklaata!).

...vuokrakämppien tiirailusta. Löydettiin muutama hyvä vaihtoehto, joihin laitetaan hakemusta menemään. Toivottavasti joku niistä tärppää!

...Trailer Park Boysin uusimmasta kaudesta, joka katsottiin loppuun ihan parissa päivässä. Joo, meillä oli tosi aktiivinen pääsiäinen menoa täynnä. :D

... paitsi että perjantaina käytiin kavereiden luona istumassa iltaa ja oli ihan tosi hauskaa! Tein silloin myös historiaa, koska ensimmäistä kertaa elämässäni sain sotkunutturan onnistumaan ensimmäisellä yrityksellä!

... saksan pänttäämisestä. Tentti lähestyy uhkaavasti, mutta olen päättänyt päästä kerralla läpi!

... sääennusteiden kyttäämisestä. Odotan jo lämpimiä ja aurinkoisia ilmoja!

... ehkä vähän arkeen palaamisen odottelusta. Totta kai pitkät vapaat on tosi jees, mutta kotirouvailun keskellä arkikin kiireineen on välillä enemmän kuin tervetullutta. Huomisesta eteenpäin onkin vaikka mitä tekemistä: töitä, kansalaisopiston näyttelyn järkkäilyä, salilla ravaamista ja ihan parhaana seikkana kaveri tulee Turusta tänne pariksi päiväksi. Pitääkin järkätä kunnon Jyväskylä City -sightseeing! :D

Miten teillä meni pääsiäinen? Oliko enemmän menoa ja meininkiä vai sohvalla pötköttelyä herkkujen ja hyvin sarjojen parissa?

Sika!

Yhtenä kauniina päivänä pyörittelin päässäni postausideoita ja sitten mulle jostain alitajunnan sopukoista tuli mieleen ärsyttävät ja huonot tavat! Kukaanhan ei ole täydellinen ja jokaisella on enemmän tai vähemmän hankalia piirteitä, joten mää nyt päätin heittäytyä ja esitellä näin tyylikkäästi pääsiäisen eli päästäisen kunniaksi ne mun kaikista ärsyttävimmät ja riipivimmät tavat, joten tässä ne ovat, Eltsun pimeät puolet!

1. Aina kun tulen kotiin, niin lätkäisen lapaset keittiönpöydälle, jossa ne ovat yleensä niin kauan, kunnes lähden taas jonnekin.

2. Istun aina keskelle sohvaa tai pötkötän sängyllä aina nimenomaan keskellä, eikä poikaystävälle jää oikein tilaa. Hän pyytääkin mua väistämään jompaankumpaan suuntaan päivittäin ja välillä useamman kerran päivässä. Tässä poikaystävän salaa nappaama tilannekuva mun levittäytymisestä:

3. Mulla menee hermot koneiden kanssa aina, kun se toiminta ei ole yhtä nopeaa tai helppoa kuin mitä toivon. Oon just niitä ihmisiä, jotka ränklää vielä jokaista nappia miljoonaan kertaan, kun kone ei heti tässä nyt toimi tasan niinkuin haluan.

4. Mää oon tosi kärsimätön kaiken muunkin kanssa. Haluan tietää kaiken aina heti ja siitä on tullut mun lempinimi Gerbiili, koska oon kuulemma yhtä malttamaton. :D

5. Multa unohtuu passi melkein aina, jos kaupasta tarvitsee ostaa vaikkapa pari siideriä. Meillä tehdäänkin vähän liian usein kauppareissut kahteen kertaan. Passi on mulla myös yks niistä tavaroista, jotka hukkaan helposti: kerran lukiossa se putosi kotimatkalla ja toisen kerran tuo läpyskä katosi lentokentällä, kun oltiin lähdössä reissuun. Kummallakin kerralla passi löytyi ja kyllä, se Kreikan reissukaan ei jäänyt onneksi välistä.

6. Kaikista surullisista ja ahdistavista asioista tulee kertomisen arvosia just silloin, kun poikaystävä on nukahtamassa.

7. Oon ihan kamala keskeyttäjä ja alan räpättää turhan usein muiden puheenvuorojen päälle. Tää tapa on varmaan tullut kotoonta, jossa koko perhe puhuu niin paljon ja koko ajan, ettei sellaisia pieniä keskeytyksiä ole koskaan katsottu pahalla: kaikilla on vaan niin tavattomasti asiaa.

8. En osaa jättää kenkiä koskaan eteiseen, joten meillä lattiat muistuttaa jostain kohtaa enemmän hiekkalaatikkoa ja imuroiminen on täällä ihan perusharrastus.

9. Olen välillä tosi itsepäinen ja sillon mun on hankala ottaa neuvoja vastaan (tästä haluisin todella eroon). Poikaystävä totesi, ettei aio olla todellakaan mun ajo-opettajana tän piirteen takia sitten kun joskus ajan ajokortin. :D

10. Käytän useampaa lasia samana päivänä ja meidän astianpesukone täyttyykin niistä ensimmäisenä.

Tässä näitä nyt oli jonkin verran, mutta ei läheskään kaikkia. En tosiaankaan ole mun oikuista ja rasittavista tavoista ylpeä, mutta näille oli silti ihan jännä omistaa oma postaus . :D

Löytyikö jotain samastuttavaa? Ja kertokaa ihmeessä myös niitä teidän ei niin edustavia puolia!

Kulttuurishokki

Yli vuosi sitten elämä vei mut kaupunkiin, jossa ihmiset ovat rauhallisia, hiljaisia ja jotenkin  hidasliikkeisiä eli Jyväskylään. Aluksi mää luulin, ettei se kolmisensataa kilsaa vaikuta suuntaan tai toiseen, paitsi että tietysti maisemat vaihtuu, mutta toisinpa kävi. Täällä porukka on ihan erilaista kuin mihin olin tottunut, eikä siinä tietenkään mitään pahaa ollut, mutta tottuttelua se silti vaati.

Kaikki karjalaiset eivät ole puheliaita tai savolaiset kieroja, enhän itsekään ole koskaan ollut viileä stadilainen, mutta on noissa kansanluonteissa mun mielestä silti tosi paljon tottakin. Mää luulen, ettei musta ole kasvanut sellaista coolia friidua, koska meillä on vahvasti ollut kotona esillä karjalainen luonne: äiti on kotoisin Imatralta ja hän on sellainen tosi tyypillinen karjalaisnainen: puhuu paljon, itkee kun itkettää, nauraa kun naurattaa. Ja sellaisiksi myös mä ja siskot ollaan kasvettu. Äidin puolen sukulaisten kanssa onkin tosi kotoisa olo: kaikki ovat tosi avoimia, puheliaita (puheenvuoron saa vain ja ainoastaan keskeyttämällä) ja tunteita ilmaistaan laidasta laitaan. Meillä kotona onkin ollut aina meteliä ja meininkiä. Ja vaikka pk-seudulla porukkaa ei pidetä kovin avoimena, sinne silti mahtuu monenlaista vipeltäjää ja kyllähän sitä meteliä ja vilskettä myös löytyy. Tällaisessa perheessä ja ympäristössä asuin, ja vaikka olin totta kai kuullut kansanluonteista aiemminkin, en vain ollut tullut koskaan ajatelleeksi, että muualla voisi olla niin radikaaleja eroja. Siihen vaikutti tosin varmaan se, että meikäläisen jyväskyläläisillä serkuilla (äidin puolelta) on myös juuret Itä-Suomessa, joten hekin ovat sellaisia höpöttäjiä ja en vain tullut ajatelleeksi, että jyväskyläläiset olisivat jotenkin erilaisia.

Tunika: kirppari

Leggingsit: Cubus

Mutta sitten tutustuin jyväskyläläiseen mieheen, josta ajan myötä tuli poikaystäväni ja huomasin, että hän vastaakin sitä joskus kauan sitten kuultua keskisuomalaista kansanluonnetta: rauhallinen ja harkitsevainen. Alussa meidän maratonpuheluiden aikana varmistelin monesti onko hän yhä linjoilla, koska jos kysyin jonkin kysymyksen, niin sain odotella vastausta välillä useammankin sekuntin. Mutta minkäs ihminen luonteelleen voi: itse olen puheen kanssa nopeatempoinen höpöttäjä ja hän taas vähän hiljaisempi ja hidasliikkeisempi.

Kaukosuhteessa olimme kaksi vuotta ja sitten opintoni olivat siinä vaiheessa, että etänä pystyi tekemään enemmän, joten muutimme yhteen. Alusta asti oli ollut selvää, että mää muutan Jyväskylään, koska poikaystävä on töissä täällä ja itse halusin pois pk-seudulta, koska tykkään Jyväskylästä kaupunkina enemmän. Ja sitten kulttuurishokki iski: mua on kotona pidetty aina meistä rauhallisimpana, mutta se mikä oli meidän karjalais-suomenruotsalaisessa perheessä rauhallista olikin täällä vilkasta! Mun tädillä oli tänne muuttaessaan myös samanlaisia fiiliksiä ja hän onkin ollut hyvä vertaistuki. :D

Alussa vähän huolestutti, miten onnistun löytämään kavereita, jos porukka on näin hitaasti lämpenevää ja muutenkin mun tilanne oli vähän haastava, koska opiskelin etänä, enkä ollut täällä töissä. Mun pelot osoittautui kuitenkin turhiksi, kun liityin Facen Jyväskylän tyttöihin (ryhmä oli tarkoitettu uusille jyväskyläläisille, jotka eivät tunne täältä vielä kauheasti ketään) ja tutustuin ryhmän kanssa tehdyllä baarireissulla Sannaan ja Sannikseen, jotka ovat edelleen mulle tosi tärkeitä kavereita. Ihan huipputyyppejä! Kavereita löytyi myös muualta, nimittäin poikaystävän kaveriporukasta ja onhan mulla täällä onneksi samaa ikäluokkaa olevia serkkuja, joten yksin ei todellakaan tarvitse olla.

Kulttuurishokkiin liittyvät asiat eivät kaikki ole tietenkään negatiivisia! Olen huomannut, että esimerkiksi asiakaspalvelu on Jyväskylässä parempaa kuin pk-seudulla: iloisempaa ja (pieneksi yllätykseksi) puheliaampaa. Tykkään myös siitä, että täällä ole törmää tuttuihin ihmisiin ihan vaikka kauppareissulla ja matkalla salille. Just sellaista oon kaivannut!

En usko, että musta koskaan tulee hiljaista, rauhallista ja hidasliikkeistä jyväskyläläistä vaan pysyn tällaisena nopealiikkeisenä kälättäjänä. Jotain jyväskyläläistä mulle on silti ilmaantunut ja se on tää murre. Mun puheessa kuuluu edelleen totta kai jotkut stadin slangin sanat, pk-seutulaisuudet ja karjalanmurteen piirteet, mutta aika jyväskyläläiseltä pohjalta silti höpötetään.

Kulttuurishokin jälkeen Jyväskylästä on tullut entistä ihanampi ja tää paikka tuntuu oikeesti ihan kotikaupungilta. Olen siis ylpeästi mutta omalla tavallani jyväskyläläinen!

100 autismia

 Kävin puhumassa 100 autismia -tapahtumassa viime keskiviikkona, jonka tarkoitus oli murtaa autisminkirjoon (johon siis Aspergerkin kuuluu) liittyviä ennakkoluuloja ja stereotypioita. Meikäläisen lisäksi siellä oli muitakin puhujia (aivan huippuja!) ja yleisöä oli tullut paikalle ihan kiitettävästi. Yleensä olen käynyt puhumassa koulutuksissa, jossa ihmisiä on se parisenkymmentä, joten oli ihanaa päästä puhumaan välillä isommallekin porukalle.

Tällä kertaa höpöttelin autisminkirjosta ja parisuhteesta, mutta vähän eri vinkkelistä kuin voisi stereotypisesti olettaa. Niin kuin täällä blogissa olen höpöttänyt, niin mulla on tosi lievä oireyhtymä, johon ei kuulu kommunikaatiovaikeuksia, erityismielenkiinnonkohteita, yksinolon rakastamista tai vaikeuksia ilmaista tunteita tai asettua toisen saappaisiin. Myös läheisyys ja hellyys on mulle äärimmäisen tärkeitä, parisuhteen kulmakiviä. Mun oirekuvan epätyypillisyydestä ja lievyydestä huolimatta multa löytyy yksi Aspergeriin liittyvä piirre, joka vaikuttaa parisuhteeseen ja se on emotionaalinen haavoittuvuus eli sinisilmäisyys ja ylikiltteys. Toi piirre löytyy myös monilta sellaisilta, joilla ei ole Aspergeria ja luulenkin, että olisin tämän suhteen ihan samanlainen myös ilman oireyhtymää.

Emotionaalinen haavoittuvuus liittyy mulla parisuhteeseen siten, että jos mulle sattuu kumppaniksi sellainen miekkonen, joka käyttää mun kilteyttä hyväkseen, niin en halua lähteä heti kyseenalaistamaan, vaan yritän aina viimeiseen asti ymmärtää ja luottaa. Ajan myötä homma johtaa siihen, että musta tulee ovimatto: otan syyt niskoilleni (silloinkin, kun vika ei ole minussa) ja tanssin toisen pillin tahdissa. Mulle on käynyt näin kerran: olin tosi mustasukkaisen miehen kanssa, joka syyllisti minua kaikesta mahdollisesta, kyttäsi, huoritteli ja uhkaili. En voinut käydä baareilemassa ilman syyllistäviä viestejä ja ihan perusshoppailureissunkin aikana tuli useampi puhelu. En kuitenkaan pystynyt nousemaan vastarintaan tarpeeksi nopeasti ja loppujen lopuksi homma meni ihan sairaaksi. Vasta sitten sain kerättyä viimeiset itsekunnioituksen rippeeni ja lähdin. Nykyisen poikaystävän kanssa kaikki on onneksi toisin: hän kunnioittaa minua ja minä häntä, meillä on vahva luottamus ja hän osaa arvostaa sitä mun kiltteyttä ja mukautuvuutta, eikä kävele yli.

Mun mielestä tää aihe oli tosi tärkeää tuoda esille, koska emotionaalisesta haavoittuvuudesta ei kauheasti puhuta: en ollut edes kuullutkaan siitä ennen kokemusasiantuntijakoulutusta. Totta kai olen aina tiennyt olevani ylikiltti, mutta en ole tajunnut, että se voisi liittyä Aspergeriin. Mää halusin myös tuoda esille, että jokaisen aspergerin parisuhde ei ole oman tilan jatkuvaa kaipuuta, kommunikaatiovaikeuksia tai läheisyyden kavahtamista, vaan päältä katsottuna ihan perusmeininkiä, jossa vasta pinnan alta voi löytyä jotain, kuten mulla tää haavoittuvuus. Tärkeintä tässä oli kuitenkin tiedon levittäminen ja sen kautta rohkeuden ja toivon antaminen niille, jotka elävät vaikeissa suhteissa, eivätkä kiltteytensä takia uskalla lähteä, oli Asperger tai ei.

 Kuva: Helin Vesala

Tässä vielä mun asuvalintaa, joka oli kunnon asukriiseilyn takana. :D

 Mekko ja sukkikset: H&M

Bolero: Kirppari

Saapikkaat: Zalando

 Mun pk-seudun reissu ei kuitenkaan ollut paripäiväinen pyrähdys ton tapahtuman takia, vaan oleskelin Espoossa melkein koko viime viikon ja tulin takas Jyväskylään vasta eilen. Viikkoon mahtui vaikka mitä. Ainut vastoinkäyminen oli nää mun opinnot, koska kävi ilmi, että se mun venäjänkurssi ei riitäkään vieraan kielen opinnoiksi, vaan taitojen pitää yltää B1-tasolle. Nyt sitten pänttään saksaa kuin heikkopäinen ja koe olisi 26. päivä. Onneksi saksa on kuitenkin tuttu kieli yläasteelta ja lukiosta, enkä ole sitä niin hirmuisen pahasti unohtanutkaan, vaikka niin vähän pelkäsin. Mutta vinkuminen sikseen, koska muuten viikko meni tosi mukavasti: käytiin siskon ja siskonpojan kanssa Sea Lifessa, koska pienellä on nyt selvästi joku kalavaihe meneillään ja kalojen parissa vierähtikin pari tuntia. Sen jälkeen kävimme vielä kiinalaisessa syömässä ja vähän kiertelemässä kauppoja läpi. 

Perjantaina vedettiin kunnon kakkuähkyt, kun silloin mulla tuli 25 vuotta täyteen. Olin päättänyt, että tänä vuonna vanhenen Espoossa, koska poikaystävällä oli siinä partiokurssi, aikuistoiminnassa kun on mukana. Mun kauhuskenaario olikin, että istuisin yksin verkkareissa kotona mättämässä prinsessakakkua ja katsomassa hömppää, joten Espoo ja perhe voitti tän vaihtoehdon ihan 6-0, totta kai. Ja oli kyllä mukavaa! 

Eilen pakkasin kimpsuni ja kampsuni ja lähdin kohti Jyväskylää. Kävimme poikaystävän kanssa äänestämässä ja loppuilta meni sohvalla prinsessakakkua ahmien telkkaria töllöttäen ja vaalituloksia tiiraillen ja oon kyllä Jyväskylän Vihreään tulokseen enemmän kuin tyytyväinen. Myös oma ehdokas pääsi läpi, mitä ei ole ennen tapahtunut, jee!

Tänään sitten koitti paluu arkeen töiden merkeissä, mikä oli kiva, kun viime viikko meni aika rennosti. Myös syömisten kannalta. Tänään kuitenkin skarppaan ja aloitan sen tekemällä parsakaalipastaa. Tai no okei, ehkä sen yhden jämäkakkupalan syöminen on sallittua. :D

Eltsu 25 wee

 Täytin tänään 25 vuotta, huh neljännesvuosisata! Kuitenkin on ihan mukavaa kun ikää (ja ehkä sitä viisauttakin) tulee enemmän, mutta silti ikäkriiseilen joka ikinen vuosi uutta, pelottavan suurta lukua. Mutta ehkä mää vielä joskus opin. Ei vaan paljoa lohduta, että nyt tän ikäsenä mun aivot on huippuunsa kehittyneet ja tästä suunta on vain alaspäin. :D Joo, siis näin "tarpeellisia" tietoja muistan psykantunneilta. Mutta kuitenkin, kyllä tää 25 vaikuttaa ihan mukavalta iältä ja aion nauttia tästä vuodesta! Ja tässä teille murusille mun synttäreiden kunniaksi 25 faktaa!

1. Haluaisin matkustaa Islantiin tai Irlantiin

2. Osaan heiluttaa sieraimiani

3. Rakastan kuplamuovia! Paras stressilelu ikinä!

4. Haluan joskus Ladan. Sellainen myrkynvihreän kasari-Ladan.

5. Olen joskus syönyt makeanhimoon sokeria suoraan paketista.

6. Oon ihan kamala penkkiurheilija: hypin tasajalkaa sohvalla ja huudan, kun tuomari tekee (mun mielestä) väärän ja maailman epäoikeudenmukaisimman päätöksen.

7. Muutenkin telkkaria katsoessa höpötän koko ajan ja sekös vasta kaikkia riemastuttaakin. Unelmoin hakevani joskus Sohvaperunoihin, koska hei, kerrankin jotain, jossa olisin luonnonlahjakkuus.

Toppi, hame ja sukkikset: H&M

8. Inhoan graavilohta

9. Haluaisin joskus omistaa muutaman lampaan.

10. Tykkään käydä aina silloin tällöin taidenäyttelyissä.

11. Mun mielestä kukaan ei ole koskaan ikinä milloinkaan liian vanha katsomaan Disney-leffoja!

12. Disneystä tulikin mieleen, että mulla oli tosi pitkään leukakompleksi (jostain alle 10-vuotiaasta ihan viimevuosiin), joka lähti Kaunottaren ja Hirviön limaisesta Gastonista. :D

13. Olen tosi hidas tekemään päätöksiä.Varsinkin jogurttihyllyn luona menee ikuisuus ja puoli vuotta,

14. Kyttään säätä melkein koko vuoden, keväällä pitää olla aurinkoista, kesällä lämmintä, talvella lumista... Syksy on ainoa, joka on aina hyvä, satoi tai paistoi. Joskus 9-vuotiaana huomasin, että yön aikana on tullut kunnon takatalvi ja menin takaisin peiton alle itkemään tätä kamalaa katastrofia. :D

15. Haluaisin kolmannen tatuoinnin ja se onkin jo suunnitteilla.

Paita: BikBok/Housut: Vero Moda/Vyö: kirppari

16. Mulla on pieni rako yläetuhampaiden välissä.

17. Peltiboksit ovat ihania: käteviä, mutta käyvät koristeista!

18. Kiinalainen ruoka on parasta! Tää sama on myös mun siskoilla: kerran piti mennä kahville, mutta päädyttiinkiin kiinalaiseen!

19. En voisi ikinä hypätä benji- tai laskuvarjohyppyä, huh.

20. Tykkään katsoa tosi paljon skandidekkareita. Beckit ja Wallanderit on parhaita!

21. Haluaisin keinutuolin.

22. Tykkään kaikista hölmöistä hömppäsarjoista: tällä hetkellä on menossa jenkkien Ensitreffit alttarilla, Catfish, Suomen surkein kuski ja Amazing Race.

23. Mulla on kamala hammaslääkärikammo.

24. Rakastan vanhoja mainoksia!

25. Olen tosi huono olemaan täydessä hiljaisuudessa. Aina, jos olen pidempiä aikoja yksin, laitan telkkarin päälle tai kuuntelen musiikkia. En osaa olla ilman taustamelua. :D

Mutta nyt mää menen syömään lisää kakkua ja nauttimaan tästä päivästä! Mukavaa viikonloppua puluset!

Rima turhan korkealla

Korkeat vaatimukset tenteissä, harrastuksissa, arjessa ja ylipäätään elämässä. Mää oon yksi niistä, jotka pyrkii aina täydellisyyteen. Kaiken pitää olla just eikä melkein ja jos riman alittaa niin se on suuri pettymys. Ei muille, mutta itselle.

Tämä asenne ei ole tullut ainakaan kotonta. Meillä ollut aina se periaate, että parhaansa yrittäminen riittää. Koskaan ei ole vaadittu huipputuloksia kokeista tai loistavaa menestystä harrastuksissa. Silti musta tuli tällainen ja olen miettinyt paljon miksi. Olen asetellut rimaa korkealle jo ihan pienestä pitäen, kun kuviskoulussa pyrin aina täydellisyyteen ja haluaisin pärjätä kokeissa mahdollisimman hyvin. Tapa on siis niin pinttynyt, että edelleen aikuisena mun pitää omasta mielestä suoriutua aina mahdollisimman hyvin. Vaikka sitä ei vaadi kukaan muu kuin mä.

Mulla täydellisyyden tavoittelu on läsnä opiskelussa ja harrastuksissa. Ennen tenttiä saattaa jännittää niin, että kädet ovat kylmät ja vatsaan sattuu, koska on ihan pakko pärjätä mahdollisimman hyvin ja kerätä kursseista vain nelosia ja vitosia. Okei joku kolmonenkin vielä menettelee, mutta sitä alempi ei käy. Sama piirtämisen kanssa: joskus katselen valmiita töitä ja huomaan heti ne virheet, enkä sitä mitä olen saanut aikaan. Työn aloittaminen on myös hankalaa, kun luonnostellessa virheitä tulee eniten ja ei vielä tiedä saako sitä itselleen asettamaansa rimaa ylitettyä. Ja epäonnistuminen, sehän ei käy.

Monesti sanotaan, että pitäisi kohdella itseään samalla tavalla kuin kohtelee muita. Jos kaverini kertoisi saaneensa tentistä hylätyn, en koskaan sättisi häntä liian vähästä panostamisesta, vaan lohduttaisin. En myöskään varmasti vaatisi sitten tulevaisuudessa lapsiltani mitään huippupärjäämistä koulussa tai harrastuksissa. Parhaan yrittäminen riittää aina. Mutta miksi en ajattele näin omalla kohdalla? Ehkä siksi, että olen aina tottunut vaatimaan itseltäni liikoja ja tavasta on vaikea päästä eroon.

Miten rimaa sitten voisi laskea? Yksi tapa olisi oppia ajattelemaan, ettei kaikki ole niin vakavaa ja epäonnistuminen on sallittua. Kukaan ei ole täydellinen, kaikki mokaavat joskus. Silti tulee sellainen olo, että riman alittaminen on kiellettyä ja häpeä. Ei kenellekään muulle, mutta itselle. Pitäisi vaan huomata, että hei, noi muuthan elää kaikista mahdollisista epäonnistumisista huolimatta. Kuulostaa ehkä helpolta, mutta ei ole. Tarvitaan siis jotain järeämpää ja mikäs perfektionistille sen parempi kuin alittaa rima niin että rytisee. Mulle tää toimi, kun sain tentistä ensimmäistä kertaa kakkosen ja huomasin ettei se ole mikään maailmanloppu. Siitä lähtien olen osannut laskea rimaa vähän. En mitenkään älyttömästi, mutta silti laskenut, vaikkakin vain muutaman sentin.

Olen oppinut suhtautumaan ylitsetursuavaan kunnianhimooni myös huumorilla. Poikaystävän kanssa aina nauretaan, kun alan luonnostelemaan paperille taas jotain hampaat irvessä, että "On tää piirtäminen taas niin saatanan hauskaa!". Tai olen jälleen kerran päättänyt leipoa illanistujaisiin sitä ja tätä, vaikka on alusta asti ollut selvää, etten mitenkään ehdi.

Mää luulen ja uskon vahvasti, että opin olemaan armollisempi itselleni, enkä aina vaadi liikoja. Se tietysti vie aikaa eikä tule olemaan se maailman helpoin asia, mutta aina kannattaa yrittää. Olen asettanut tämän vuoden tavoitteeksi, että lopettaisin itseni mollaamisen varsinkin sen suhteen, kuinka en ole taaskaan sanut aikaiseksi sitä sun tätä tai saanut tentistä nelosta tai vitosta vaan että joskus riman alittaminenin on okei.  Aina ei tarvitse olla neiti Täydellinen.

Mitä meillä soi?

Mää en ole koskaan ollut kauhean musikaalinen, en osaa laulaa, enkä soittaa mitään muuta kuin suutani (räpätädin tärkeimpiä taitoja :D). Joskus olen itsekseni rämpytellyt bassoa ja tietysti koulussa nokkahuiluakin vingutettiin, mutta siihen se on sitten jäänytkin. Kuuntelen kuitenkin musiikkia sitäkin enemmän: bussimatkoilla (ne yli kolmen tunnin bussimatkat Jyväskylästä Helsinkiin olisivat paljon tylsempiä ilman), siivouksen piristyksenä, ruokaa laittaessani, iloisena, surullisena... Poikaystävälle musiikki on myös suuressa osassa ja meillä vinyylit ovatkin ahkerassa käytössä.

Mitä mää sitten kuuntelen? Muutamassa postauksessa olen maininnutkin, että metalli näyttelee meillä pääosaa, mutta ei mun kuuntelut rajoitu pelkästään siihen (vaikka onhan metallin sisälläkin tosi vaihtelevia tyylejä), vaan vaikkapa The Cure, Lumsk ja monet muut ovat ihan huippuja. Mutta mikäs sitä parhaiten mun kuunteluita selittämään kuin lista tärkeistä, hauskoista ja ihanista biiseistä.

The Cure - Just like heaven

Cure tuli tutuksi jo lapsena, kun mun isäpuolella oli niiden levyjä ja niitä myös kuunneltiin aika ahkerasti. Tätä biisiä myös sisko (joka on tosi musikaalinen) on soitellut tosi paljon ja esittänytkin sen muutamissa juhlissa. 

Lumsk - Godnat Herinde

Lumskiin törmäsin joskus Lumian MixRadion kautta (voi niitä Nokia-aikoja!) ja ensin vähän ihmettelin, että millä perusteella tämä biisi tupsahti. En kuitenkaan skipannut kappaletta ja muutaman kuuntelukerran jälkeen lämpenin bändille. Sanat ovat norjaksi, mutta vaikka osaa ruotsia, nämä ei oikeen aukene. Mutta sanoista viis, tykkään biisin rauhallisuudesta ja laulajalla on myös tosi upea ääni.

Lama - Totuus löytyy kaurapuurosta

Myös punkiin tutustuin jo pienenä: mun molemmat vanhemmat kuunteli nuorempana (ja varmasti jossain määrin vieläkin) suomipunkia ja joistain biiseistä tulee ihan lapsuus mieleen. Tähän kappaleeseen törmäsin kuitenkin vähän vanhempana, mutta se teki muhun suuren vaikutuksen, kun kertsissä käytetään mainoslallatusta, jota on kuitenkin osattu jatkaa just hyvin. Siis sopivasti järjetöntä ja silti hyvää!

King Diamond - Arrival

King Diamond eli Kinkku tuli mulle tutuksi poikaystävän kautta ja ensimmäisenä kiinnitin huomiota jannun ääneen: miten joku voi päästä noin korkealle? Tykkään myös, kun monelle albumille on keksitty joku tarina, joka etenee biisi kerrallaan. Ja se on hyvä varsinkin tällaiselle otukselle, joka ei osaa oikein kuunella kappaleiden sanoja, vaan antaa niiden iloisesti mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Paras tähän biisiin liittyvä muisto on viime kesältä, kun oltiin poikaystävän ja kavereiden kanssa katsomassa Diamondia Espoossa ja se keikka oli aivan mahtava! Ja vaikka tällainen kasarihevi ei vältämättä kaikkien mieleen ole, suosittelen kuitenkin katsomaan videosta kohdan 1.15, josta saa kunnon käsityksen siitä, kuinka korkealle tuo heppu todella pääsee.

Madness - One step Beyond

Tää on mulle todellinen arvoitus, miksi tykkään tästä biisistä: en oikein välitä saksofonista eikä ska ei ole mikään mun lempparityyli. Mutta jotain tässä silti on ja mää luulen, että toi montypythonmainen järjetön huumori. Ja se toimii!

Metsatöll - Merehunt

Folk metallia, sanat viroksi, säkkipilli... mitä muuta mää voisin enää toivoa? Metsatöll tuli mulle tutuksi joskus teininä ja keikallakin olen käynyt pari kertaa (ihan mahtava meninki!). Tää biisi on mulle niitä ensimmäisiä Metsatöllin kappaleita ja vielä nykyäänkin yksi parhaista. Musta on ihanaa, että tässä on kielenä joku muu kuin se ainainen englanti, mutta nää sanat ei kuitenkaan ole viroa opiskelleena mulle täyttä hepreaa. Tässä kuitenkin tulee vastaan taas se, että olen surkea kuuntelemaan sanoja, mutta ihanaa silti!

Iron Maiden - Infinite Dreams

 Iron Maidenin Infinite Dreamsissa yhdistyy kaikki ne parhaat puolet: Dickinsonin äänenkäyttö, bändin taidot, kitarasoolot... kaikki. Mää tykkään!

Eläkeläiset - Tervetuloa mehtään

Tarvitseeko tätä edes perustella? Järjetöntä huumoria, huippucoveri... En mää nää mittään syytä! :D

Mokoma - Uskalla elää

Tässä tuli tehtyä poikkeus ja kuunneltua sanat. Ja kannatti, koska ne on tällaselle ammattimurehtijalle tärkeä ohjenuora ja ne auttaa mua ehkä ymmärtämään paremmin sitä neuvoa, jonka mukaan ei kannata kantaa huolta sellaisista asioista, joihin ei voi vaikuttaa. Ehkä mää vielä joskus tajuan pointin!

Hiushöpinöitä

Kävin eilen kampaajalla päivittämässä kesälookiin, mutta ei, ehei, mun kohdalla se ei tarkoita hiusten lyhentämistä, vaan vaalentamista raidoilla. Mulla ei ole koskaan ollut näin vaaleita hiuksia paitsi liukuvärjäyksenä.Tää oli mun mielestä hyvä ennakointi kesää varten, koska muuten auringossa ja lämmössä latvat lähtisivät vaalenemaan entisestään ja silloin tyvestä tulisi liian tumma. Mutta tää vaan siinä tapauksessa, jos tällä kertaa täällä kylmässä pohjolassa olisi helteinen kesä. Ehkä toiveajattelua, mutta ainakin mää oon valmistautunu!

Ennen kuin laitan kuvaa uudesta lookista, kaivoin koneen uumenista kuvia mun menneistä hiustyyleistä kaikkien ihasteltavaksi kauhisteltavaksi. Mutta turhat höpötykset sikseen ja aloitetaan!

2010

 Ehaana mustan ja punaisen yhdistelmä plus totta kai sivuotsis! Tällaisena mää viihdyin hävettävän kauan: melkein kaksi (!) vuotta! Askeleet kohti tätä tyylikkyyden multihuipentumaa lähti siitä, kun halusin ehdoin tahdoin värjätä mun luonnostaan punaruskeat hiukset melkein mustiksi, mikä ei ollut hyvä idea niiin kalpean ihon takia. Monesti multa kyseltiin olenko kipeä, kun kasvot näyttivät ihan valkoisilta tummien hiusten kanssa. Mutta koska mulla oli noihin aikoihin kunnon goottikausi meneillään, niin sitähän piti vielä korostaa noilla punaisilla raidoilla. Toisaalta eihän siinä mitään, tulipahan koettua extremet hiuskokeilut ja todeta, ettei oikeen ole mun juttu.

2012

 Keväällä päätin, että nyt saa puna-mustatukka väistyä ruskean tieltä ja päädyin väriin, joka oli aika lähellä mun luonnollista hiustenväriä. Tai siis ainakin osa väristä, koska puna-mustia hiuksia oli no, aika mahdotonta saada värjättyä tasaisesti, edes kampaajalla. Tulos oli värinpoiston ja uuden värin jälkeen se, hiukset olivat edestä hitusen vaalemmat ja takana oli bonuksena musta hiussuortuva, koska tumma väri oli niin pinttynyt. Olin kuitenkin tosi tyytyväinen noihin hiuksiin ja tuollaiset ne olivat ylppärijuhlissakin.

 Loppuvuodesta mulle tuli kuitenkin joku ihmeellinen aivopieru ja päätin värjätä kuontalon takaisin tummanruskeaksi. Ja siis totta kai just siihen pimeimpään vuodenaikaan, kun ihokin on kuin kalkkilaivan kapteenilla. Noi meikit on myös aika pesukarhut, eikä ihme, koska tein silloin rajaukset mustalla luomivärillä. :D

2013

Tumma väri kuitenkin haalistui kevääseen mennessä ja silloin oli aika keksiä jotain uutta, joka oli tällä kertaa liukuvärjäys punaisella. Okei, tuskin enää päätyisin tuohon lookiin, mutta oli toi mun mielestä parempi kuin musta tukka kahdella punaisella raidalla. 

Liukuvärjäys haalistui kuitenkin nopeasti, koska punaista väriä oli tosi hankala pitää skarpin näköisenä eikä siitä kesän jälkeen ollut mitään jäljellä. Mutta sen sijaan, että olisin värjännyt sen jälkeen hiukset jotenkin helppohoitoisemmalla värillä, niin enköhän kertonut sitten syksyllä kampaajalle, että haluan mahdollisimman punaiseen taittavan ruskean sävyn. Ja sellaisen myös sain. Tällä kertaa osasin kuitenkin varautua hiusnaamiolla ja sain värin pysymään sen avulla. Viihdyinkin punapäänä seuraavan vuoden kevääseen asti.

2014 ja etiäpäin

Kun kypsyin punaisiin hiuksiin, värjäytin ne takaisin ruskeiksi. Väri ei kuitenkaan ollut kampaajakäynnin jälkeen tuo, vaan se haalistui sellaiseksi aurinkoisen kesän aikana. Syksyllä en kuitenkaan lähtenyt tummentamaan väriä, vaan annoin sen olla noin ja otin välillä samaa sävyä olevia raitoja. Tajusin, että tällaisena kalkkilaivan kapteenina on parempi suosia vaaleampaa väriä. 

Mutta ihminen kaipaa kuitenkin aina välillä vähän vaihtelua, joten eilisellä kampaajareissulla halusin, että raidat alkaisivat ylempää ja tässä lopputulos:

Mää oon ihan huipputyytyväinen näihin ja juuri tällaista lähdin hakemaan! Nyt Jyväskylästä on löytynyt luottokampaajakin, joten tän värin ylläpitäminen onnistuu helposti!

Millaisia hiusturinoita teillä on? Mitkä ovat ne parhaat onnistumiset ja pahimmat mokat?