Mistä on tämä kesä tehty?

- muutosta uuteen kämppään (parin viikon päästä on meidän tuparit ♥)

- äidin ihanista 50-vuotisbailuista

- pitkistä lenkeistä Jyväskylän kesässä lainakoiran kanssa

- siskojen Jyväskylän reissuista. Oli ihanaa saada Lilja, Hilda ja totta kai myös Frans (joka on kasvanut kesän aikana hurjasti) tänne!

- saniaisista ja ruiskaunokeista maljakossa

- hyvistä kesäkirjoista

- opiskelupaikan saamisesta Jyväskylän yliopistossa just siinä maisteriohjelmassa, johon halusinkin

- mökkeilystä useampaan otteeseen (viime kerralla päästiin miehen kanssa kunnon vanhan ajan maalaismarkkinoille)

- mustikoiden poimimisesta

- ristiseiskaturnauksista (oon ihan käsittämättömän huono korttipeleissä, mutta nyt onnistuin välillä jopa välttämään jumbosijan :D)

- serkun älyttömän söpön koiranpennun ihastelusta (ja sen myötä kasvavasta koirakuumeesta)

- hauskasta kesäteatteri-illasta kavereiden kanssa

Näiden hetkien jälkeen on hyvä lähteä kohti syksyä ja uusia seikkailuja!

Suuttumisen jalo (ja vaikea) taito

Mulla ei ole ikinä ollut vaikeuksia näyttää tunteita: itken kun itkettää ja nauran kun naurattaa. En osaa kätkeä mitä tunnen, vaan jos riemastun jostain niin se näkyy ihan ylitseläikkyvänä ilona, ja jos taas ahdistaa, niin sen kyllä huomaa mun olemuksesta. Mutta vaikka tunteiden kirjo näkyy mun elämässä värikkäästi, niin yksi on mulle tosi vaikea: en osaa oikein suuttua.

Kuvat: Niclas Mäkelä

 

Suuttuminen on mulle ollut vaikeaa ihan pienestä pitäen ja vaikka eteenpäin onkin menty, niin se on edelleen tunne, jonka näyttämistä välttelen viimeiseen. asti. Ja tää kaikki johtuu siitä, että olen tosi, tosi herkkä. Pelkään loukkaavani jotakuta jos suutun tai ärähdän. En halua vahingossakaan pahoittaa kenenkään mieltä ja riski siihen suuttuessa väkisinkin kasvaa.

 

Olen kasvanut perheessä, jota on kuvattu meiningin osalta italiaiseksi: meillä käydään koko tunteiden kirjo läpi monta kertaa päivässä ja välillä tulee pieniä räjähdyksiä (joista määkään en ole läheskään aina jättäytynyt nöyrästi sivuun), jotka kuitenkin sovitaan nopeasti. Ilmapiiri on ollut aina tosi lämmin ja kotoisa, joten kotonta en ole oppinut pelkäämään suuttumista: meillä on pikemminkin opetettu että kaikki tunteet on sallittuja ja toisinaan riitely puhdistaakin ilmapiiriä. Luulenkin, etten ole oikeastaan oppinut välttelemään riitelyä mistään, vaan herkkyys on vain ohjannut siihen suuntaan.

Kyllähän mää riidellä ja suuttua toki osaan, mutta näytän sen vain niille kaikkein läheisimmille eli perheelle ja miehelle. Me ei miekkosen kanssa olla näiden kolmen vuoden aikana riidelty kunnolla, vaan jos ollaan eri mieltä, niin sitten keskustellaan ja neuvotellaan. Mää kyllä saatan vinkua ja kiukutella (ja jos se musta olis kiinni, niin kyllä meillä riideltäisiin vähän enemmän), mutta mies ei vaan lähde siihen mukaan, koska ei koe sitä millään tavalla kannattavaksi ja hän suuttuu muutenkin älyttömän harvoin. Erimielisyydet ja huonot päivät on tietysti parisuhteissa aina läsnä ja jokaisella parilla on omat tavat käsitellä niitä. Niin sen kuuluu ollakin.

Mää todella toivon, että vielä jonain päivänä osaisin riidellä ja näyttää omaa kettuuntumista edes vielä vähän paremmin. Tällainen armoton venyminen on johtanut (ja tulee johtamaan, jos en skarppaa) siihen, että musta tulee ovimatto, jonka päältä voi kulkea ihan miten lystää. Kaikkea ei pidä siis tosiaankaan kestää tai sietää. Ja sen on sellainen taito, jota mää toivottavasti osaan joskus käyttää paremmin.

Helpot perunarieskat

Perunamuusia jää ainakin meillä tosi usein paljon yli, eikä sitä kuitenkaan viitsi heittää menemään. Niinpä jämämuusista on syntynyt perunarieskoja, jotka on tosi helppo ja nopea tehdä:

Tarvitset:

n. 3 dl kylmää perunamuusia

 2,5 dl vehnäjauhoja

1 tl suolaa

1 kananmuna

Ja hommahan on tosiaan näin yksinkertainen: sekoita aineikset keskenään. Jaa taikina paloiksi ja litistä niitä vähän. Sen jälkeen töki rieskanraakileisiin  haarukalla reikiä pintaan. Paista rieskoja 275 asteessa vähän alle kymmenen minuuttia. Nauti voin kanssa tuoreina sellaisenaan tai keiton kaverina.

Miten uuteen kaupunkiin kotiudutaan?

Nyt on taas se aika vuodesta, kun uudet opiskelijat alkavat asettua aloilleen ja osalla on edessä kaiken muun uuden ja jännän lisäksi tutustuminen ihan vieraaseen kaupunkiin. Mulla oli melkein sama tilanne puolisentoista vuotta sitten, kun muutin tänne Espoosta rakkauden perässä, joten tässä muutama vinkki kotiutumiseen just sulle uusi jyväskyläläinen:

♥ Tutustu uusiin ihmisiin
Tää on varsinkin opiskeluiden perässä muuttaneille onneksi aika helppo homma, koska fukseillahan on vaikka mitä menoa! Ja vaikkei olisikaan, niin kyllä ihmisiin tutustuu! Mää etäopiskelin mun ekan vuoden, jotta saisin kandin tehtyä ja se oli aika tiiviisti sellaista kotirouvailua. Silti löysin kavereita nopeasti tuon miekkosen kautta ja Facessakin on pari ryhmää JKL:stä kavereita kaipaileville: Jyväskylän tytöt ja Jyväskylän ystävättäret, joten jos kaverit on hukassa, niin käykäähän liittymässä!

♥ Hanki harrastus
Niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin, niin harrastaminen on tosi hyvä tapa saada aikaa kulumaan. Mää hankin melkein heti salikortin ja syksyllä aloitin elävän mallin piirtämisen kansalaisopistolla (kaikki tän vuoden kurssi-ilmot starttaa ensi viikolla). Saleista löytyy tosi paljon valinnanvaraa. Mää käyn Fitness 24 sevenissä ja oon ollut kyllä tosi tyytyväinen: maksu on kuukaudessa vain parikymppiä ja siihen sisältyy myös ryhmäliikuntatunnit.

♥ Varaudu pieneen kulttuurishokkiin
Mua on pidetty meidän karjalais-suomenruotsalaisen perheen rauhallisimpana, mut hämmennys oli suuri, kun muutin tänne ja tajusin että enhän mää mikään rauhallinen oo. Tosi moni jyväskyläläinen tuntuu nimittäin olevan ihan huippu rauhallinen ja verkkainen. Mun miekkonen ja aika monet muutkin täällä ikänsä asuneet on sellasia harkitsevaisia ja vähän hiljaisempia verrattuna kunnon moottoriturpiin. Mutta ei hätää, siihen tottuu ja onhan se jyvääskylääläisten rauhallisuus loppupeleissä tosi ihana piirre: miksi kiirehtiä, kun mitään syytä ei ole. Siinä tällainen stressiotus rauhottuu itsekin.

♥ Ihanat pikkukaupat ja -kahvilat
Ne on mun mielestä täällä yksi parhaimmista asioista ja niilläkin oli osansa mun kotiutumisessakin. Meikäläisen blogissa on varmasti tullut jo hyvin monen monituista kertaa ilmi, kuinka mää rakastan Harjun Paperia, jossa myydään toinen toistaan ihanampia kortteja, lightboxeja ja kaikkea muuta ihanaa sekä Pientäkamaria, josta taas löytyy söpöjä astioita, koruja ja kaikkea muuta ihanaa pientä. Kahviloista mun lemppareita on totta kai Teeleidi (ihan parasta teetä ja se paikka itsessäänkin on tosi ihana!) ja Wilhelmiinan Konditoria (tääkin on ihan jo paikkana ihana ja sieltä saa välillä ostettua ison säkillisen ylijäämäleivoksia, -pullaa ja muuta ihanaa kympillä).

♥ Tarttuva (ja ihana) murre
Jyväskylässä on aivan ihana murre, joka myös tarttuu aika helposti. Täällä on myös joitain omia sanoja, jotka ei mulle aluksi auenneet, kuten että vaikkapa joku leffaa voi hölliä tai olla maukas eli siis olla tosi hyvä. Aluksi vähän ihmettelin näitä, mutta nykyään ne on jo tuttuja, vaikka en niitä itse käytäkään. Sitten kun murre tulee tutuksi, niin Jyväskyläkin tuntuu varmasti kodikkaammalta tai siis höllii enemmän.

♥ Anna aikaa
Uuteen kaupunkiin kotiutuminen voi olla hidastakin, joten sen kanssa ei kannata kiirehtiä. Mulla meni melkein puoli vuotta kunnes tää alkoi oikeasti tuntua kotikaupungilta ja nykyään viihdynkin ihan älyttömän hyvin!

♥ Jos aika käy tylsäksi...
Lätkin tähän postaukseen sellaisia kuvia Jyväskylästä, jotka ei ehkä ole ihan niitä perinteisimpiä, mitä tästä kaupungista laitetaan. Ja koska kaupunkiin tutustuu parhaiten sitä kiertelemällä ja tutkimalla, niin jos tulee tylsää, niin lähde kiertelemään ja bongailemaan näitä pikku yksityiskohtia! Nää kaikki löytyy vieläpä keskustasta tai sen läheltä, ei tartte lähtee bussilla eiku siis linkillä seikkailemaan.

Löytyykö täältä muita kaupungin vaihtajia?

Polka dots & flamingos

Oon joskus blogissa höpissyt, että laitoin itseni vaatelakkoon. Ja se syy tähän on tässä:

Hame: EMP//Toppi, takki ja kengät: H&M, 1. ja 3. kuva Niclas Mäkelän ottamia Annan kuvauksissa

Eli toi hamonen, joka maksoi ihan kiitettävän summan köyhän opiskelijan budjettiin nähden. Kun EMP:n kuvasto tipahti postilaatikkoon keväällä, bongasin sieltä heti ihanan, vähän fiftarityylisen flamingohameen ja mun ensimmäinen reaktio oli kuin Pikku-Britannian Andylla konsanaan: I want that one! Kuitenkin vastaan tuli se ikävä tosi asia, että opiskelijana mulla ei ole siihen varaa, joten päätin unohtaa koko hameen. Mutta ketut! Enhän mää tota voinut unohtaa, joten tein itseni kanssa diilin: jos ostan hameen, en osta uusia vaatteita puolen vuoteen, joten nyt oon flamingohameen ylpeä omistaja, enkä voisi olla tyytyväisempi!

Vaatelakkoilun lisäksi täällä on aikalailla sama meininki, mutta siihen kuuluu nyt innokasta opiskelun odotusta. Voin sanoa, että sen jälkeen kun on ollut yli vuoden etäopiskelevana kotirouvana, lähiopetus on enemmän kuin tervetullutta. Enää kolme viikkoa ja sit alkaa maisteriopiskelut Jyväskylän yliopistossa! Ihanaa!

Kertokaahan teidän kuulumisia muruset! Tuoko syksy tullessaan mitään uutta?

Testissä: merileväsipsit

Jos se ei ole tullut jo muissa postauksissa esille, niin tässä on mun synkkä salaisuus: olen parantumaton napostelija. Telkkaria töllöttäessä tai kirjaa lukiessa puputan yleensä jotain ja se on yksi niistä tavoista, joista on tosi vaikeaa päästä eroon. Mutta toisaalta, pitääkö sitä vastaan kynsin ja hampain taistella  jos naposteltava onkin terveellistä, kuten vaikkapa, tadaa: merileväsipsit!

Tää uusi tuttavuus tuli vastaan Ekolossa ja ylistävien puheiden jälkeen määkin uskaltauduin ostamaan yhden paketin. Ja näistähän tuli heti yksi mun lemppariherkuista! Mielipiteitä nää erikoisemmat sipsit vähän jakoi ja kotona sain puputtaa koko paketin yksikseni, koska poikaystävä sanoi maistamisen jälkeen ihan suoraan kiitos, mutta ei kiitos. Mutta sehän sopi mulle paremmin kuin hyvin.

Ja kuten pakkauksen sivusta huomaa, niin merileväsipesejä voi käyttää myös ruoanlaitossa muutenkin. Mää vaan innostuin niin paljon siitä, että kerrankin on joku terveellinen herkku, joten ne jäi enemmän puputuskäyttöön mun kohdalla. :D

Vaikka sipsit ja terveellisyys ei yleensä kulje käsi kädessä, niin tässä on vihdoin se kauan kaivattu poikkeus: kaloreita leväsipseissä ei ole paljon ollenkaan, joten näitä voi puputtaa ihan huoletta hömppää katsoessa. Ainut huono puoli on pieni pakkaus ja siihen nähden vähän kirpsakka hinta, 1,50. Mutta toisaalta kyllä sen näistä ihan mielellään maksaakin, on ne sen verran hyviä. ♥

Suuria ja pieniä haaveita

♥ Äitiys
Tää on ehdottomasti yksi mun suurimpia haaveita. Haluan kuitenkin odotella vielä hetken, kun opiskelut on kesken, mutta niiden jälkeen sitten.

♥ Oma koiruus
Mulla on kauhea koirakuume ja heti kun rahatilanne sallii, niin sitten meillekin olis koira enemmän kuin tervetullut.

♥ Häät
Taas tällanen tosi perinteinen, mutta kyllä mää naimisiin ehdottomasti haluan! 

♥ Oman alan työt
Vielä on vähän hakusessa mikä just se oma ala tulee olemaan, mutta jotain suomen kielen parissa kuitenkin. Haluaisin opettaa suomea toisena kielenä tai päästä yliopiston lehtoriksi. Toisaalta voi myös olla joku sellainen ala, jota en edes ole ajatellut tai jonka olemassaolosta en vielä edes tiedä. 

 
 ♥ Sen verran iso piha, että sinne mahtuis pari lammasta
Siis oon haaveillut, että joskus olis tilaa parille lampaalle. Ihan maalle en kuitenkaan halua muuttaa, mutta jos jostain taajamasta löytyy ihana talo, jossa on tarpeeksi suuri piha, niin sitten tulee niitä lampaitakin. Tai kääpiövuohia!

♥ Muutama silkkikana
Tähän pätee samat ehdot kuin lampaisiinkin, mutta kanoja pystyy vissiin hankkimaan vähän helpommin: meidän vanhan kämpänkin lähellä yhden omakotitalon pihassa tepasteli kanalauma.

♥ Itsekuri herkkujen kanssa
Kesä on mennyt enemmän tai vähemmän herkutellessa, mutta tällä viikolla skarppasin. Sovittiin Hildan kanssa, ettei viikolla syödä mitään herkkuja ja perjantaina on sit karkkipäivä. Ja jos me pystytään tähän vuoden ajan, niin sit palkinnoksi Hilda menee ottamaan ripsien pidennykset ja mää kynsien geelauksen. Tää on niin paljon helpompaa nyt, kun tsempataan siskon kanssa toisiamme.

♥ Kangasvuokko nilkkaan
Tää haave on näistä lähimpänä toteutumista: iskä nimittäin lupasi mulle valmistujaislahjaksi uuden tatuoinnin ja nyt syksyllä ollaan menossa varaamaan aikaa. Ja koska mun selän tatuointi symboloi iskän puolen sukua, niin kangasvuokko on taas äidin puoleiselle suvulle.

 Mekko, sukkikset ja takki: H&M//Maiharit: Kenkämarski//laukku: River Island

Ja pieninä bonuksina:

♥ Iso nivaska kuplamuovia
Maailman paras (ja koukuttavin) stressinlievityskeino! :D
 
♥ Irtokarkit
Pienet ne on ihmisen toiveet tässä asiassa. Onneksi nyt perjantaina tää haave on helppo toteuttaa.

 Millaisia haaveita teillä on?

Väärä diagnoosi?

Pari vuotta sitten mää aloin kyseenalaistamaan mun Asperger-diagnoosia, koska silloin tajusin kuinka vähän niitä oireita nykyään on ja kuinka lieviksi ne jäljelle jääneetkin on menneet. Tätä ajatusta vahvisti entisestään mun terapeutin (vaikka siis varsinainen terapia on loppui jo muutama vuosi sitten, käyn silti aina välillä terapiassa puhumassa, jos mielen päällä on liikaa huolia ja stressiä) toteamus, etten saisi enää diagnoosia, jos lähtisin sitä hakemaan, vaan mua pidettäisiin erityisherkkänä.

Tää lause herätti tietysti paljon ajatuksia ja olihan se tosi hämmentävää, kun ensin on opetellut elämään Aspergerin kanssa, mutta sitten oireet menivät niin lieviksi, että väkisinkin tuli pohdittua onko mut diagnosoitu väärin. Yksi vaihtoehto oli, että olenkin vain erityisherkkä, joka on saanut vahingossa Asperger-diagnoosin, koska silloin erityisherkkyydestä ei vielä tiedetty juuri mitään. Ajatuksia vahvisti entisestään mun oireiden epätyypillisyys: mulla on aina ollut tosi lievät oireet ja multa puuttui sellaisia piirteitä, jotka liitetään Aspergeriin: mulla ei ole koskaan ollut hankaluutta asettua toisen saappaisiin, vaikeutta katsoa silmiin, näyttää tunteita jne. Ja sitten ne Aspergerille tyypilliset piirteet, kuten yksin viihtyminen (vaikka kaverit on aina olleet mulle tärkeitä), lievä sosiaalinen kömpelyys ja erityismielenkiinnonkohteet, katosivat terapian ja iän myötä.  Jäljelle jäi siis vain tosi lievä kipuyliherkkyys, epätasainen kykyprofiili, emotionaalinen haavoittuvuus ja stressiherkkyys. Aspergeria ei siis huomannut musta enää mitenkään.

Välillä mietin ihan tosissani, että menen uudestaan testeihin ja lähden selvittämään perinpohjaisesti, onko mulle tullut virhediagnoosi. Mutta sitten mää kuulin, että naisilla Aspergerin oireet ilmenee ihan eri tavalla kuin miehillä ja ne diagnoosikriteerit on tehty lähinnä miesten oireiden mukaan. Sain siis selityksen sille, miksi mulla on Asperger-diagnoosi, vaikka multa puuttuu lähes kaikki tyypilliset oireet stressiherkkyyttä, emotionaalista haavoittuvuutta ja epätasaista kykyprofiilia lukuun ottamatta. Tää antoi vastauksen niin moneen kysymykseen. Vaikka mulla on siis myös naisten oireiden mittakaavalla tosi lievä ja helppo oirekuva (josta en voisi olla kiitollisempi), voin olla nykyään ilman jatkuvaa pohdintaa siitä onko mulla väärä diagnoosi. Ja se jos mikä on niiin suuri helpotus.