Parisuhteet=kertakäyttökamaa?

Kehitys: siinä ne tän päivän muotisana. Aina pitää saavuttaa jotain ja kun se on tehty, pitää kehittyä vielä siitäkin. Koskaan ei ole valmis, eikä mikään ole täydellistä tai lähelläkään sitä. Kehitykseen kuuluu kulutus, joka liittyy lähes kaikkeen: tavaroihin, koulutukseen, työelämään. Ja parisuhteeseen: jos se ei toimi voi aina jatkaa etiäpäin ensimmäisen vastoinkäymisen jälkeen. Yrittämättä enää tehdä korjaavia liikkeitä.

toppi: kirppari// hame ja sukkikset: H&M//kengät:Kenkämarski

Jos tätä tilannetta pitäisi jotenkin yleistää, niin mun mielestä luovutetaan liian helposti sen jälkeen kun arki astuu kuvioihin. Halutaan rakastua, mutta ei rakastaa. Tästä tietenkin miinustetaan väkivaltaiset suhteet, joiden kanssa ei pidä edes yrittää, vaan lähteä pois heti kun vain pystyy, vaikka se ei helppoa olekaan. Niissä tapauksissa ihmiset kun eivät melkein koskaan muutu.

Mutta nää muut tapaukset sitten: mun mielestä on vähän surullista ajatella, että aina löytyy joku parempi ja sopivampi, varsinkin silloin kun kaikki ei aina mene niin kuin Strömsössä. Se on vaan se julma totuus, että aina ei ole kivaa ja ihanaa, vaan joskus tulee niitä huonoja aikoja. Tuskin niidenkään parien, jotka ovat olleet yhdessä kymmenen, kaksikymmentä tai neljäkymmentä vuotta, elämä on ollut pelkkää juhlaa. Silti on jaksettu nähdä vaivaa: asioista puhutaan, vaikeuksia työstetään ja käydään vaikka pariterapiassa, jos ei muu auta. Ja vasta sitten jos mikään ei auta, niin ehkä on parempi lähteä eri teille.

Mää en todellakaan näillä sanoillani tarkoita, että pitäisi väkisin kituuttaa menemään huonossa suhteessa, jossa ei ole onnellinen tai voi olla oma itsensä. Eikä tätä muutenkaan voi yleistää koskemaan kaikkia ihmisiä, koska meitä on kuitenkin tällä maapallolla se seitsemän miljardia ja jokaisella on oma tarinansa. Mää tarkoitan helpolla luovuttamisella ennemminkin sitä, jos kaikki kaatuu arkeen ja sen tuomiin haasteisiin (eri asia, jos arki ei kaikesta huolimatta vain toimi). Mun mielestä ajatus "Ainahan voi erota" on  jotenkin tosi surullinen ja siinä on sellainen kaiku, ettei haluta sitoutua, vaan pitää pakoreitti valmiina.

Kaikkea ei voi eikä pidä ajatella talouden ihanteiden kautta: aina ei pidä kehittyä, kaikkea ei voi kuluttaa ja jotkut asioita voivat olla aivan mahtavia sellaisenaan. Kun parisuhteessa menee huonosti, niin voisi mieluummin pohtia, onko mitään enää tehtävissä ja edetä kysymykseen saadun vastauksen pohjalta. Ihmissuhteet eivät kuitenkaan ole määräaikaisia, vaan toistaiseksi voimassa olevia.

Elossa ollaan!

Nyt tuli niin pitkä tauko postailuun että huhhuh... Mutta siis elossa ollaan ja nyt mulla on vihdoin hyvä tilaisuus taas kirjoitella! Blogihiljaisuuden taustalle ei oo edes mitään suurta, mullistavaa tai dramaattista, vaan syy on niin tylsä ja arkinen kuin se, että kotirouvailun päättymisen kunniaksi lähdin vähän ahnehtimaan opiskelun kanssa ja tässä on ollut ihan kauhea kiire: luentoja, töitä, kouluhommia kotona, tenttiin lukemista.. Näin se mun arki on kulunut ja hyvä, jos on edes ollut päivästä se tunti tai kaks vapaa-aikaa. Silloin olen ihan suosiolla mennyt salille tai katsonut uusimman jakson Maajussukoista tai Ensitreffeistä alttarilla (yksi parhaimmista asioista syksyssä: uudet kaudet hömppää :D).

Tässä on onneksi kiireen ja kimpoilun keskellä ehtinyt tapahtua myös kaikenlaista muuta: pidettiin miekkosen kanssa meidän tuparit ja täällä meidän kaksiossa oli ihan mukavasti porukkaa. Oli kyllä hauska ilta ja kiitos siitä aivan mahtaville vieraille!

Tupareiden jälkeen alkoi nää opiskelukiireet ihan tosissaan ja arki oli pari viikkoa aikamoista touhottamista. Sitten koitti onneksi meidän perheen jokavuotinen risteily ja se tuli kyl just oikeaan kohtaan: sain hetken hengähtää, shoppailla ja bailata siskojen kanssa. Ihan parasta!

Eilen putosi onneksi se suurin taakka eli syksyn eka tentti ja sen jälkeen oli niiiin helpottunut olo ja juhlistin stressailun vähenemistä aloittamalla heti RuPaul´s DragRacen ysikauden maratonin ja lähtermällä myöhemmin kaverin kanssa kaupungille. Siinä tosin aluksi ryntäiltiin kaikenmaailman tekniikkaliikkeet läpi, koska luulin, että mun puhelimesta oli akku rikki. Vähän ennen shoppailemaan lähtöä nimittäin huomasin, että perkele, eihän tää puhelin lataa. Ei siinä muuten mitään (paitsi että mun DragRace maraton olis keskeynyt), mutta miekkonen ei oo tänä viikonloppuna kotona ja tällasena katastrofi-ihmisenä maalailin mielessäni jo kuvia, että jos täällä sattuu jotain, niin en saa kehenkään yhteyttä, mihin siis on joku prosentin murto-osan mahdollisuus, mutta hysteerikko mikä hysteerikko :D). Ravattiin siinä sit kaikki tekniikkapaikat läpi ja kaveri oli lainaamassa mulle sen vanhaa puhelinta, kunnes ne sit siinä viimeisessä kaupassa kysyi, että voisko vika olla siinä piuhassa. Ja sehän siinä oli kuin olikin rikki, eikä akku, koska se lataus kuitenkin piti, enkä tajunnut kokeilla muita piuhoja siihen. Tunsin itseni siinä vaiheessa todelliseksi tekniikan ihmelapseksi ja kaverin kanssa naureskeltiin näille mun hätäisille johtopäätöksille. Kännykkäepisodin jälkeen käytiin vähän shoppailemassa ja mentiin hetkeksi Mutkaan istumaan perjantain kunniaksi.

Nyt on siis onneksi vähän rennommat ajat edessä, kun ei ole heti toista tenttiä tulossa ja muutama kurssikin loppuu tän viikon jälkeen. Tää Jyväskylän yliopisto on kyl ihan paras siinä, että täällä kaikki kurssit ei ole luennot+tentti tai kirjatentti, vaan tentin sijaan saattaa olla ihan vaan joku essee tai oppimistehtävä. Mää tykkään, ei tule niin paljon stressiä!

Joten siis eiköhän tää tästä ja lupaan, siis todella lupaan, että näin älyttömän pitkää tai edes lähellekään näin pitkää taukoa ei enää tule! Sen verran rakas harrastus tää bloggaaminen kuitenkin on. ♥

Kertokaa hei mitä teille kuuluu! Löytyykö kohtalontovereita vai onko työt ja vapaa-aika pysyny tasapainossa?