Arkimeikki

Sinne se viikonloppu hävisi, että vips vaan! Tänään oli mullakin paluu arkeen töiden ja sen iänikuisen viimeisen saamen esseen parissa. Samalla otan nyt ensimmäiset askeleet kohti terveellisempää ruokavaliota eli terveellistä safkaa arkena, herkkuja viikonloppuna. Mutta siis eilen meillä oli mun Ähtärissä asuva kaveri miehensä kanssa käymässä, joten päätin leipoa mutakakun vieraita varten ja kakkua jäi totta kai yli. Tässä teen nyt poikkeuksen ja syödään poikaystävän kanssa yhdet palat jälkkäriksi, koska eihän hyvää kakkua (ensimmäistä kertaa onnistui mutakakun sopiva kypsyys tällä uunilla!) voi pois heittää, eikä se yksi palanen tervettä ruokavaliota tuhoa!

Mutta turhat höpöttelyt sikseen ja postauksen aiheeseen! Meikkaan aina, kun olen lähdössä jonnekin ihmisten ilmoille. Poikkeuksena tietysti salilla käyminen tai piipahtaminen muutaman minuutin päässä kaupassa. Nyt varsinkin, kun olen ollut suurimmaksi osaksi vain etäopiskelija ja kotirouva, meikkaamisesta on tullut entistä tärkeämpää, koska jos tulee vietettyä koko päivä kotona tai käy vain salilla, niin ei tule meikattua samalla tahdilla kuin ennen. Siitä tulee vähän sellainen arjen piristys. Hyvänä esimerkkinä: meikkaan siis ihan Prisman reissuillekin (joo, ehkä vähän säälittävää). Onneksi nyt on ollut töitä ja syksyllähän mulla alkaa taas luennot, joten laittautumisesta tulee taas arkea (onneksi!). 

Tässä siis lähtötilanne ennen meikkailua. Tällaisena hiippailen kotona, jos asiaa ei ole minnekään muualle:

Ja tässä ne perusmeikit, jotka ovat ahkerimmassa käytössä:

Tärkeimmässä osassa on varmasti kajaali ja ripsiväri, koska panostan enemmän silmämeikkiin. En ole oikein koskaan tottunut meikkivoiteisiin ym., varsinkin kun kun saatan epähuomiossa hinkata naamaani milloin mitenkin, niin siinä valuu kaikki vaiva hukkaan. Mutta siis koska silmämeikki on se tärkein, niin sen onnistumisen elinehto on Lumenen silmämeikinpohjustusaine. Sillä kajaali pysyy paremmin kuin hyvin, eikä lähde harhailemaan omille teilleen pitkin silmäluomea. Ripsari ja kajaali on kumpikin Cliniquen. Kajaalin kanssa pitäydyn mieluummin kynässä, koska eyeliner ei vaan sovi mulle ja kynäkajaalilla pystyy mun mielestä tekemään paremmin eri paksuista rajausta. Tästäkin on varmasti useampi mielipide, mutta omalla kohdalla tää on se paras vaihtoehto.

Silmien jälkeen laitan kulmakarvat ojennukseen Lumenen kulmageelin avulla. Siitä on kyllä tullut tosi tärkeä varsinkin, jos on tullut nukuttua naama jännästi tyynyä vasten, mikä takaa sotkuiset kulmat. Muutenkin kulmia voi muotoilla paremmin tuon geelin avulla.

Silmistä ja kulmista siirryn poskipunaan. Mulla on tosi kalpea iho, niin puna ei voi olla mikään älyttömän kirkas tai tumma, koska muuten näyttäisin luultavasti enemmän joltain pikachulta ja sitä en tavoittele. Paras ratkaisu on ollut Nyxin vähän lämpimän sävyinen poskipuna, joka on väriltään just hyvä, eikä punaa tule siveltimeenkään liikaa. 

Huulia en meikkaa aina, mutta kuitenkin mulla on meikkipussissa muutama huulikiilto sekä huulipuna ja rajauskynä. Kuvan We Caren huulikiillon sain melkein vuosi sitten synttärilahjaksi (melkein vuosi sitten?! Apua, mähän täytän kohta 25!) ja se on ollut tosi hyvä: pysyy paikallaan ja on hyvän sävyinen. 

Siinä se arkimeikki onkin valmis:

Silmämeikkiin lisäilen välillä metsänvihreää luomiväriä, joka on isketty vähän niin kuin kynän muotoon. Tykkään vaatteissakin käyttää metsänvihreää, joten tuo sävy sopii mukavasti niiden kanssa.

Tässä oli mun meikkailun tärkeimmät elementit, joita ilman arki olisi paljon pliisumpaa.  Entäs te, mitkä on ne teidän luottomeikit tai tärkeä osa omaa tyyliä?

Kuinka takkutukka kesytetään?

 Mulla on ollut pitkät hiukset aina, lyhyimmilläänkin yli olkapäiden ja nyt puolestaan alaselkään. Siihen lisätään vielä hiusten pieni taipuisuus, paksuus ja karhea laatu, niin työläys on taattu. Juu, onhan ne mukavat siinä mielessä, ettei niiden ulkonäön eteen tarvitse tehdä juuri mitään eikä tukkaa tarvitse olla pesemässä joka päivä. Kuulostaa ehkä ihan kivalta, mutta kuontalon hoitaminen on sitten asia erikseen. Suihkussa vaahdotan aina sen kaksi kertaa, sitten lisään huuhdeltavan hoitoaineen. Suihkun jälkeen hiusten pitää antaa kuivua jonkin aikaa, että niitä voi alkaa selvittämään. Siihen tarvitaan jätettävää hoitoainetta ja harjaamisen (eli takkujen riuhtomisen) jälkeen käytän vielä hiusseerumia. Sitten voin alkaa odotella kuivumista, joka kestää kuutisen tuntia, jos en föönaa hiuksia. 

Tämän rumban takia mulle on ihan äärettömän tärkeää, että shampoot ja hoitoaineet on tosi  hyviä ja tehokkaita, eivätkä tee hiuksista yhtä takkupalloa, jota on melkein mahdotonta saada selväksi. Oikeiden tuotteiden etsiminen on vienyt ihan kiitettävästi aikaa ja vähän vaivaakin, mutta nyt viime kuukausina olen vihdoin ja viimein löytänyt just ne oikeat tuotteet, joiden avulla takkutukka kesytetään. Ja tässä ne nyt ovat, karheiden hiusten pelastus:

1 ja 2 ovat siis shampoo ja hoitoaine, kuten kuvasta näkeekin. Aiemmin tuntui, että melkein kaikki shampoot tekevät hiuksista tosi pörröiset ja jättävät ne älyttömän karheiksi. Tigin Bed head -shampoon ja hoitoaineen löydyttyä huomasin onnessani, että näin ei ole kaikkien shampoiden ja hoitoaineiden kohdalla, vaan näiden avulla hiuksista tulee karheaan laatuunsa nähden tosi sileät ja selvittäminenkin on paljon helpompaa. Shampoo ja hoitoaine myydään yhdessä paketissa ja hinta on kyllä hiukkasen tuju, 35 euroa yhteensä. Mutta toisaalta noi pakkauskoot on tosi isoja ja shampoo ja hoitoaine riittoisia. Ja siihen kun lisätään vielä näiden tuotteiden loistavuus, niin ihan hintansa arvoisia ovat!

3 on Wellan jätettävä hoitoaine. Se on hiuksia selvittäessä aivan korvaamaton, koska takut aukeavat heti, eikä harjaamisesta tule riuhtomista. Huomasin myös, että hiukset eivät ole vuodenaikaan nähden juuri ollenkaan sähköiset, mikä on tosi iso helpotus. Ihanaa pitää tukkaa auki myös talvella ilman, sähköisyyttä ja länään painumista!

4 on Paul Mitchellin hiusseerumi, jonka voi laittaa kosteisiin hiuksiin, jolloin se silottaa hiusta ja nopeuttaa niiden kuivumista. Sen voi lisätä myös kuiviin hiuksiin antamaan kiiltoa. Hiusseerumi on ollut sellaisten päivien pelastus, kun käyn suihkussa aamun salitreenin jälkeen ja myöhemmin on muuta menoa. En oikein halua föönata hiuksia, koska se kuivattaa jo ennestään karheaa tukkaa (enkä ole edes saanut hankituksi tänne fööniä), joten kosteita hiuksia kuivattava seerumi on se paras ratkaisu. 

Nämä tuotteet ovat todellakin tulleet tälle takkutukalle tarpeeseen! Ennen ajattelin, että karhean, vähän luonnonkiharan hiuslaadun kuuluu ollakin kuiva ja pörröinen, mutta näiden arjen pelastajien löytymisen jälkeen huomasin, että myös karheat hiukset voivat olla laatuunsa nähden vähän sileämmätkin.

2017: uudet kujeet

2017 on ollut käynnissä jo hyvän aikaa, joten eiköhän myös mun ole aika pohtia, miten tämän vuoden vietän ja, ennen kaikkea, millaisten tavoitteiden kanssa. Mutta sen pidemmittä puheitta, tässä on mun suunnitelmat tälle vuodelle:

Korvaan puhelimen jollain muulla:

Tuntuu, että kännykällä oleminen vie liikaa aikaa kaikelta muulta. Liiasta ruudun tuijottamisesta tulee myös jotenkin tokkurainen olo, mutta silti kännykkä toimii tehokkaana aseena unta vastaan. Nyt siis puhelin sivuun mm. nukkumaan mennessä tai aamupalaa syödessä ja kirja/lehti kouraan!

Pidän kiinni liikunnasta ja riittävästä veden juomisesta:

Ei nyt varsinaisesti tavoite, koska suurimman työn tein viime vuonna, kun aloin liikkumaan enemmän ja juomaan vettä riittävästi. Mulle tarpeeksi suuri haaste on kuitenkin pitää noista saavutuksista kiinni. Liikunnan määrän säilyttäminen tuntuu näistä kahdesta helpommalta, koska olen nyt vihdoin löytänyt sen mulle parhaimman tavan liikkua eli ryhmäliikunnan ja muuton myötä aukeni myös useita uusia lenkkireittejä.

Olen itselleni ystävällisempi:

"Saakelin tunari!" "Etkö sää hemmetin ääliö tätäkään osaa?!" Huomaan, että puhun itselleni noin aivan liian usein ja se ei tee hyvää itsetunnolle. Luin joskus jostain, että itselleen pitäisi puhua samalla tavalla kuin ystävälle ja vaikka tuo sanonta on äärimmäisen kliseinen, se pitää mun mielestä paikkansa. Asennemuutosta nyt siis kehiin!

Syön fiksummin:

Vaikka olen normaalipainoinen, ei jatkuva sokerin puputtaminen tee todellakaan hyvää! Mun kohdalla tää muutos tarkoittaa sitä klassista karkkipäivää, joka oli silloin pienenä, ja muu viikko terveellistä ruokaa. Olen varmasti jollain tasolla riippuvainen sokerista, koska mulle tulee tosi ärtynyt olo, jos en saa muutamaan päivään jotain sokerista herkkua. Mikään täyslakko ei mulle sovi, koska sitten lipsun siitä kahta kauheammin, vaan kohtuus kaikessa on se parempi neuvo. Tästä alkaa raaka karkkien ja hedelmien välinen taisto!

Vähennän stressaamista:

Joka hemmetin ikisen vuoden lupaus, jota en koskaan onnistunut pitämään! Viimeistään tammikuun puolessa välissä stressaan milloin mitäkin huolenaiheita, oli niihin oikeaa syytä tai ei. Pitäisi vaan löytää joku tapa, jonka avulla opin olemaan stressaamatta. Ehkä se ajatus, ettei sellaisista asioista kannata stressata tai kantaa huolta, joille ei voi mitään. Ongelma on vaan, etten ole sisäistänyt sitä! Mutta ehkä se vois olla se aito oikea tavoite stressin nujertamisessa?

Ei enää heräteostoksia mulle:

Tätä ei onneksi satu kovin kalliiden juttujen kanssa, mutta en edes halua ajatella, kuinka paljon niihin Da Capoihin, ale-vaatteisiin tai postikortteihin on mennyt. Varsinkaan köyhänä opiskelijana se pienikin raha tuntuu tosi suurelta summalta, kun ostaa jotain, mutta hei, tänään löysin Finlaysonin 60 prossan alesta ihanat kettulakanat: vaan 21 erkkiä (aiemmin yli 50)!

Ei yhtään kirjastosakkoa tälle vuodelle:

Nyt varmaan tavoittelen liian suuria, mutta yritän! Tää on mulle tosi hankala tavoite, koska aina ne kirjat vaan jää pyörimään nurkkiin ja unohdan niiden olemassaolon. Viimeeksikin Keski-kirjastoille meni 21 euroa (hups!) ja PK-seudun kirjastoille olen myös ihan mukavasti velkaa. Kuvan kirjoista ei onneksi tarvitse stressata (eiku hei, munhan piti lopettaa stressaaminen!), koska ne ovat omia joka iikka.

 Piirrän enemmän:

Olen aina rakastanut piirtämistä, mutta se on jotenkin jäänyt. Olen kuitenkin onneksi saanut tilannnetta korjattua, kun aloitin elävänmallin piirtämisen viime syksynä. Nyt vaan alan piirustella myös kotona ahkerammin. Varsinkin, kun nyt on sen verran upea lehtiö, että en halua jättää sitä ilman sisältöä (suurkiitos siskolle ihanasta joululahjasta!)

Tässä riittää tavoiteltavaa! Saankohan näistä puoliakaan tavoitettua? Vaikeimpia ovat varmasti kirjastosakkojen välttäminen ja rautaisen itsekurin kasvattaminen sokerin suhteen. Mutta yritetään, ehkä yllätynkin iloisesti!

Millaisia suunnitelmia tai tavoitteita teillä on? Onko tähtäimessä täydellinen elämänmuutos vai ne arjen pienet tavat ja asiat?

Aikuisten kaverikirja

Löysin parista blogista (Fun, Fitness and Fashion ja Jasmin Alexandra) aivan mahtavat postaukset, joissa oli kirjusteltu kaverikirjatyylillä, mutta nykyisen elämän pohjalta. Idea oli niin upea ja hauska, että mun on kanssa ihan pakko toteuttaa se! 

Nimeni on: Esmeralda Ella Karoliina

Jotkut tosin kutsuvat minua: Ellaksi, Esmeksi, Eltsuksi, Elmeriksi, E:ksi, Ellabellaksi, Elmukelmuksi tai Gerbiiliksi

Olen syntynyt vuonna 1992, joten olen siis mielestäni kaikkea mahdollista viiden ja kuudenkymmenenviiden vuoden väliltä.

Lapsuuskotini langallinen numero: 5487898

Bolero: ?

Mekko: kirppari

Nahkaleggingsit: Cubus

Pienenä olin varma, että minusta tulee isona: taiteilija tai eläinlääkäri.

Mutta isona minusta tulikin:  humanistiopiskelija, jolla olisi kuitenkin tarkoitus valmistua ja työllistyä (ainakin jossain vaiheessa elämää :D)

Täydellinen puoliso: Mulla on kotona sellainen: luotettava, kiltti ja kuunteleva.

Jos saisin lisää tunteja vuorokauteen: Tekisin enemmän kaikkea hyödyllistä, enkä jättäisi hommia roikkumaan.. Höpö höpö! Enemmänkin hengailisin sohvalla Netflixiä tuijottaen ja suklaata puputtaen.

Harrastan nyt: salilla ravaamista, bloggaamista ja elävänmallin piirtämistä.

Parin lasillisen jälkeen perjantai-iltana kuuntelen Spotifysta: Eläkeläisiä! Ja siihen vielä pari lasillista päälle, niin määkin varmaan pistäisin humpaksi, vaikka en osaa!

Noloin tv-ohjelma, josta pidän: Ensitreffit alttarilla, Toisenlaiset äidit, Erilaiset äidit, Erilaiset perheet, Rakas, sinusta on tullut pullukka... näitähän riittää!

Bravuurini keittiössä: Kauralastut ja Daim-cookiet. Leipominen on enemmän mun juttu kuin kokkaaminen.

Melkein hävettää kertoa, mutta itken aina kun: tapahtuu mitä tahansa liikuttavaa tai olen herkällä tuulella. Elokuvat, huonopäivä, biisit, PMS, kirjat, lehtijutut, mainokset... ei varmaan löydy tilannetta, jossa ei voisi itkeä, kun siltä tuntuu.

Lapsuuteni lempilelu: Ihan pienenä silkki, vähän isompana hamsteripehmolelu,  joka oli aina mukana, kun leikin Peukaloisen retkiä, koska olihan Nils Holgerssonillakin lemmikkihamsteri!

Lempilelu nykyään: kuplamuovi. Poikaystävä tuo sitä mulle välillä töistä.

Salainen paheeni:  Suklaa ja irtokarkit

Eikun se ihan oikea salainen paheeni: Suklaa, irtokarkit, salmiakki, leivokset, keksit, vanilliinisokeri lusikalla suoraan purkista, jos ei ole muuta hyvää.

Viisaus, jonka olen tähän mennessä oppinut: Jos johonkin asiaan ei voi vaikuttaa, siitä ei kannata stressata tai kantaa älyttömästi huolta. (En siis ole kuitenkaan sisäistänyt tätä vielä.) Ja sitten: asioilla on taipumus aina järjestyä. Tämän olen sentään käsittänyt täysin.

Teeleidi, Jyväskylän ihmemaa

Maanantai ei ollut eilen sellainen perusharmaa viikon starttaus (paitsi sään osalta), kun kävin kaverin kanssa Lutakossa Teeleidissä. Se reissu toi päivään mukavasti naurua ja höpöttelyä sekä paikan osalta valoa, viihtyisyyttä ja, totta kai, älyttömän hyvää teetä! Olen käynyt Teeleidissä muutaman kerran ja ollut aina yhtä fiiliksissä. Nyt tietysti voisi ihmetellä, mikä Teeleidistä tekee siitä niin ihmeellisen. Siihen voin vastata, että se on niin monen asian summa, jotka yksinkertaisesti on saatu toimimaan juuri oikealla tavalla. Jo itse paikka on aivan mahtava: vanha kivitalo, josta on tehty tosi persoonallisen näköinen ihan pienillä asioilla: ulkona on vanha pyörä, jossa on jouluvalot, kuistilla kanervat nököttävät saappaissa ja kattoon on ripustettu pyörän vanne josta roikkuu teekuppeja. 

Sama tunnelma säilyy, kun astuu ovesta sisään: kaikkialla on ihania pikkuesineitä ja teehen liittyviä tavaroita, kuten samovaareja, teekannuja ja -kuppeja. Paikka on kaksikerroksinen: alhaalla on myymälä ja yksi isompi huone istuskelua ja teen hörppimistä varten. Ylhäällä puolestaan on enemmän teehuoneita, jotka on kaikki sisustettu eri tavoilla.

Erikoisen Teeleidistä tekee se, ettei ensin mennä vain kassalle ja makseta, vaan kipitetään rappuset ylös ison teehyllyn luo, jossa on aivan huikea valikoima. Sitten valitaan tee ja mahdolliset puputettavat ja mennään pöytään odottamaan tilausta. Mää päädyin tällä kertaa kirsikkateehen ja kaverin teellä oli ihana nimi: Laulava lohikäärme. Päädyimme molemmat ottamaan vielä suklaabrowniet teen kaveriksi.

Tilaamisen jälkeen menimme odottelemaan. Löydettiin onneksi hyvät paikat ja istuimme höpöttelemään kaikesta mahdollisesta, puhuttiin sekä asioista että niiden vierestä, mutta sehän on ihan parasta kavereiden kanssa höpöttelyssä, kun ei tarvitse olla koko ajan niiin asiaa täynnä! Onnistuin kyllä myös hölmöilemään sen verran, että jotenkin maagisesti pieni osa mun latvoista uiskenteli pöydällä olevassa tuikussa ja kärtsäsi sitten siihen. Palavat hiukset, ihana aromi... Pian kuitenkin teet ja suklaabrowniet tuotiin pöytään ja pääsin maistamaan ensimmäistä kertaa kirsikkateetä, joka täytti kaikki mun odotukset teetä kohtaan!

Kun teet ja browniet olivat kadonneet pannuista ja lautasilta, menimme portaita alas myymälään maksamaan, eikä hinta ole onneksi hirveän kova niin hyvästä teestä (3 erkkiä per pannu). Tulihan siihen vielä se leivos, mutta ei sekään mikään kohtuuttoman hintainen ollut.

Myymälä on aivan ihana! Siellä myydään teen lisäksi teepannuja, -kuppeja ja pieniä herkkuja. Mulla on nyt ihan järjettömät teevarastot, niin pitää nyt kitata ne äkkiä pois, jotta pääsen hankkimaan ihanat teet tuolta.

Suosittelen Teeleidiä lämpimästi, myös niille, jotka eivät suuriksi teenkuluttajiksi tunnustautuisikaan, koska tuolla tee ei ole mitään laimeaa litkua, vaan laadukasta ja siinä on makua. Jopa mun, kunnon sokeririippuvaisen, ei tarvinnut lisätä sokeria tai hunajaa, vaan tee meni ihan sellaisenaan.  Käykää siis kokeilemassa, jos ei teen, niin ihan jo sen paikan takia!

Kokemusasiantuntija Keisalo kiittää ja kuittaa!

Eilen saavutin oikeasti jotain, jonka koin tosi tärkeäksi: minusta tuli kokemusasiantuntija! Nyt siis saan käydä kertomassa elämästäni Aspergerin oireyhtymän kanssa oman kokemuksen pohjalta erilaisissa tilaisuuksissa ja jakaa tietoa siitä, millainen syndrooma on oikeasti kyseessä. Vaikka mulla on vain oma kokemukseni, jota ei voi yleistää, koen sen jo ihan älyttömän tärkeäksi, että tieto lisääntyy ja stereotypiat kaatuvat, vaikka sitten vain yhden tarinan pohjalta. Haluan näyttää, etteivät kaikki kirjolaiset ole päivät pitkät mielenkiinnonkohteidensa kanssa puuhastelevia erakkoja, vaan meitä on moneksi, siinä missä keitä tahansa. Lisäksi on todella arvokasta, että porukka oppisi kohtaamaan Aspergerin oireyhtymän kanssa elävät tyypit yksilöinä, eikä syndrooma leimaisi heti tietynlaiseksi. 

Koulutus itsessään oli tosi hieno kokemus! Sain kuulla todella paljon uutta tietoa kokemusasiantuntijuudesta sekä ihmisten upeita tarinoita omasta elämästään ja sen vaiheista. Mutta täytyy kyllä sanoa, että väsyneeksihän tuo tekee, sillä osa kuulemistani kokemuksista oli todella liikuttavia, ihan surullisiakin. Siinä tuli käytyä koko tunneskaala läpi: välillä kaikki naurettiin, välillä itkettiin. Ja väsymyshän on sitä luokkaa, että viime koulutusviikonlopun toisen päivän jälkeen kirosin kaikista pienistä, ihan mikroskooppisistakin vastoinkäymisistä, kuten siitä, etten saanut uuvuksissani pussilakanaa laitettua heti oikeinpäin.Tälläkin kertaa körötellessäni bussilla takaisin kohti Jyväskylää, olin tosi liikuttunut ja vuodatin muutamia kyyneliä ihanille biiseille tai kaikille hömppäsarjoille, joita katselin ajankuluksi. Kuten Erilaisille äideille... 

Kaiken kaikkiaan suosittelen kokemusasiantuntijaksi ryhtymistä lämpimästi! Ja siis koulutuksiahan järjestetään kaikesta muustakin kuin autisminkirjosta, joten jos yhtään tuntuu siltä, että hei, täähän on ihan mun juttu, niin sitten vain etsimään eri yhdistysten sivuilta mahdollisia tilaisuuksia!

Muutenkin loppuviikko Espoossa meni tosi mukavasti. Vietin aikaa perheen kanssa ja kävin myös siskoni luona. Hänen vuoden ikäinen poikansa osaa jo melkein kävellä ja tutkii mielellään ympäröivää maailmaa. Pieni ei oikein malttaisi nukkua, mutta hei, silloinhan jotain jännää saataisi mennä ohi!

Toinen ihana asia Espoossa oli ehdottomasti koiralenkit! Vanhempieni luona asustelee kääpiövillakoira, Erkki nimeltään. Ikää koiruudella on jo yhdeksän vuotta, mutta se ei kyllä oikeastaan näy mitenkään, sillä Erkki jaksaa edelleen kiertää pitkiä lenkkejä ja leikkii kuin pentu,. Mulla on muutenkin ihan kauhea koirakuume, joten Espoon reissut on kyllä pelastus! Ollaan nyt kuitenkin poikaystävän kanssa mietitty, että tässä tän vuoden aikana muutetaan kämppään, johon elukatkin on tervetulleita. 

Tulin siis eilen takaisin kotiin joskus illalla, joten suurin osa päivästä meni koulutuksessa ja matkustaessa. Bussissa istuminen tosin haittaa ollenkaan, sillä tykkään istuskella ja katsella samalla maisemia, kunnella hyvää musiikkia, katsella hömppäsarjoja ja, totta kai, syödä eväitä. Onnibusillahan tuli tämäkin matka taitettua ja opiskelijan laiha kukkaro kiittää! Ainut vaan, että Onnibusiin tuntuu liityvän jännä hysteria, jota ei tunnu muualla olevan. Porukka ryysää jopa 45 minuuttia (!) aiemmin jonottamaan hyviä paikkoja ja sitten kun lippuja tarkastetaan, se rynniminen on ihan pimeetä. Tuntuu, että muiden jalkoihin tallautuu. Muuten oon kyllä ollut tosi tyytyväinen ja tällä kertaa ryysistäkään ei ollut niin paljoa.

Jyväskylässä olin joskus seitsemän jälkeen ja poikaystäväni tuli onneksi autolla vastaan. Siitä ajettiin Prismaan ja sain berliininmunkin palkinnoksi kokemusasiantuntijuudesta. Ihan parasta! (Tunnesyöjä? Kuka, minäkö?) :D Huomasin myös asemalla, että poikaystävä ei enää ihmettele mun tavaramääriä. Aiemmin kultaa hämmensi, että mulla oli välillä parinkin päivän reissulla kunnon laukku mukana ja nyt neljälle päivälle kaksi. Mutta siis kyllähän nainen tarvitsee tarpeeksi vaatevaihtoehtoja muutamallekin päivälle, ja jos kerta naisen laukussa kulkee toinen universumi, niin pitäähän sille olla tarpeeksi tilaa!

Olen päättänyt, etten tee tänään mitään. En yhtään mitään. Se on onnistunut tähän asti hyvin. Aamun starttasin karpalomehulla, ruisleivällä ja Solsidanilla. Niin ja irtokarkeilla. Joten eiköhän tästä tule rento päivä! Ja sitä tarvitaan!

Opiskelijan etelänloma

 Villatakki: New Yorker

Toppi: ?

Farkut ja sukat: H&M

Mikä siis tarkoittaa, että olen vanhempien luona Espoossa nyt muutaman päivän. Tulin tänne tekemään kandintutkinnon viimeistä (!) kirjatenttiä ja käymään kokemusasiantuntijankoulutuksen loppuun. Käyn täällä muutenkin muutaman viikon välein, kun onhan täällä vanhempien lisäksi sisarukset, aivan ihana vuoden ikäinen siskonpoika ja suurin osa kavereista.

Nyt on kyllä niiin helpottunut olo, kun viimeinen kirjatentti on alta pois! Tai no viimeinen ja viimeinen, tuleehan niitä varmasti maisterivaiheessa eteen, mutta kandintutkinnossa tää oli vika! Samalla tajusin kunnolla, että olen saamassa jotain vietyä loppuun ja se on ihanaa. Vielä pitää yksi essee saada pois jaloista, niin sitten se on siinä!

Lauantainakin saan jotain aikaiseksi, mun kokemusasiantuntijankoulutus tulee päätökseen. Kyseessä on ollut tosi mukava ja mielenkiintoinen koulutus, joka on antanut paljon uusia näkökulmia ja apua toimia tulevaisuudessa kokemusasiantuntijana. Ennen valmistumista mulla on ollut yksi tilaisuus, jossa olin puhumassa elämästä Aspergerin oireyhtymän kanssa ja tykkäsin tosi paljon! Tässä olis just sellainen työ, jota tekisin älyttömän mielelläni opiskelun ohella!

Asioiden loppuunviemisestä tuli mieleen, että onko teillä lukijoilla välillä ihan äärettömän saamaton olo? Mulle se on aivan liian tuttu tunne. Nytkin muutama myöhästynyt kirjaston laina roikkuu tässä edelleen ja ihan nolottaa mennä katsomaan, kuinka paljon sakkoa on tullut. Niin ja syömistenkään kanssa en ole oikein saanut ryhdistäydyttyä. Kuten varmaan yli puolet suomalaisista alkuvuodesta, myös mä yritän syödä terveellisemmin ja fiksummin. Suurimmat ongelmat mulla on sokerin puputtaminen ja tosi epäsäännölliset syömisvälit. Liikun kyllä ihan riittävästi, mutta ruokaremppa olis paikallaan. Mutta kun en vain saa kasvatettua sitä kuuluisaa selkärankaa, ääh. Ehkä tämä alkaa helpottaa nyt kun opiskelustressi loppuu. Sitten vain kehiin se vanha kunnon lapsuudesta tuttu karkkipäivä ja rautainen itsekuri, niin eiköhän puputtaminen saada kuriin! Ainakin muutamaksi viikoksi. Joten haasteita kohti!

Nyt mä otan kuitenkin ihan rennosti ja luen kerrankin jotain muuta kuin aina yhtä kuivia tenttikirjoja. Tykkään lukea kaikkea kevyttä ja iloista, jota ei tarvitse sen kummemmin miettiä. Nyt mulla on meneillään Cecelia Ahernin Valintojen vuosi, joka on ollut tähän (ja varmasti ihan loppuunkin) asti ihan huippu! Kunnon tarina, hyvä juoni ja sopivan kevyt ja hauska!

Teini-Eltsu

Nyt on taas yksi Päiväkirjaklubi takana ja sain taas nauraa kunnolla! Ihmisillä oli niin mahtavia juttuja teinivuosilta, että huhhuh! Tuo tapahtuma järkättiin nyt toista kertaa ja se pidettiin taas kahvila Muistossa, täällä Jyväskylässä.

Itselläni ei valitettavasti ole hauskoja (tai ehkä vähän nolojakin) tekstejä luettavaksi, koska en oikein pitänyt päiväkirjaa ja jos joskus pidinkin, niin en vain osannut avautua ja vuodattaa kaikkea mahdollista angstia, vaan pidin kulissit siististi yllä. Ihme kyllä, koska avauduin ja avaudun edelleen muuten tosi helposti, mutta ehkä se ei vain tuntunut luontevalta paperille.

Olen kuitenkin ollut teininä pakkomielteisesti ihastunut, tehnyt hölmöjä päätöksiä ja uhmannut milloin mitäkin. Varsinaista kapinaa mulla ei oikein ollut, koska vanhempien kanssa kuitenkin pystyi keskustelemaan kaikesta ja tekemään kompromisseja suuntaan ja toiseen. Muutenkin olin varsinainen kultakasperi: pääasiassa noudatin kiltisti sovittuja sääntöjä, kotiintuloaikoja ja niin pois päin. Olin ehkä vähän jopa tylsä teini. Onneksi joitain hauskoja muistoja tästä huolimatta on!

Niin siis, vaikka ne teinihölmöillyt eivät tallentuneet  päiväkirjaan, ajattelin jakaa ne tähän, kuvien kanssa totta kai! Tässä niitä tulee, naurakaa, myötähävetkää tai sitten molempia yhtäaikaa!

1. Pakkomielle ihastuksesta on varmaan jokaiselle ollut enemmän tai vähemmän tuttu tilanne, myös mulle. Olin ysiluokalla tosi ihastunut yhteen rinnakkaisluokan poikaan. Ennen kuin uskaltauduin jutella hänelle, otin selvää hänen lukujärjestyksestään, jotta osaisin ilmestyä "sattumalta" aina sinne, missä hän oli. Hommahan eteni siihen pisteeseen, että vaihdettiin numeroita, mutta ei sen pidemmälle, sillä hän oli niin ujo, ettei halunnut jutella, jos paikalla oli muita. Lisäksi olin muutenkin kauhea stalkkeri: mm. kuljin samalla bussilla, vaikka se ei mennyt kotiin päinkään. Niin ja tähänhän lasketaan myös noi toisen lukkarin opettelut ja ilmaantuminen milloin minnekin. Ei ihme, että jätkä säikähti!

2. Kaikki typerät tyylikokeilut nyt selvästi! Typerin vieläpä abivuonna. Olen tosi kalpea, joten hiusten kanssa hölmöin veto oli värjätä se mustiksi. Ja siihen lisäksi kaksi punaista raitaa kruunaamaan koko kauheus! Tässä vielä kuvaa, oikein penkkaripäivältä:

3. Tuosta varmaan huomaa, että silloin oli kunnon goottivaihe meneillään. Siitä päästäänkin ketterästi meikkeihin. Goottivaihe alkoi tasoittua penkkareiden jälkeen, mutta meikkityyli säilyi. Ja siihenhän kuului kunnon pesukarhurajaukset:

4. Kuitenkin teini-Eltsun mielestä ne pahimmat pukeutumisongelmat olivat talvella, kun piti uhmata bussipysäkillä 20 asteen pakkasia ulkovaatteina ei enempää eikä vähempää kuin nahkarotsi ja ehkä huivi. Lapasista, piposta/hupusta ei tietysti ollut tietoakaan.

5. Toinen ääripää sään kanssa oli kesän helteillä festareilla. En suostunut juomaan mitään, kun en halunnut käydä törkyisissä bajamajoissa. Festarit olivat kuitenkin lähellä kotia, joten sinne sitten yöksi. Pidättelin kuitenkin urheasti 12 tuntia, mikä oli, no, typerää.

6. Sitten tietysti kaikki angstit! Piirtelin paljon biisien sanoituksia, mitä synkemmät sanat, sen parempi. Ja totta kai itkeskelin miksei ihastukseni pidä minusta, ja taustalla soi aina Nothing else Matters tai joku vastaava.

7. Mulla oli ihan älyttömän voimakkaita mielipiteitä ja näin kaiken mustavalkoisena. Joko-tai, ei mitään siltä väliltä. Varsinkin joistain asevelvollisuusasioista saatoin väitellä aivan hulluna. Okei, eihän nykyinen systeemi ole mielestäni edelleenkään se maailman paras vaihtoehto, mutta suuria ja räjähtäviä tunteita se ei kuitenkaan enää herätä. Niin ja lisäksi boikotoin milloin mitäkin! Armeijaan liittyen Vääpeli Körmy oli silloin mustalla listalla, vaikka oikeasti tykkäsin niistä leffoista.

8. Älyttömät ruokatottumukset. Jos jäin joskus yön yli yksin kotiin, niin saatoin syödä vain levyllisen suklaata ja olla ihan tyytyväinen. Olisin voinut elää pelkällä sokerilla!

9. Niin ja vannotin milloin mistäkin, etten tule ikinä koskaan milloinkaan tekemään sitä tai tätä! Nykyään kuitenkin teen näitä asioita. Yksi näistä on ryhmäliikunta: olin vähintään 104 prosenttia varma, etten koskaan tule käymään missään typerässä ryhmäliikunnassa! No, nykyään käyn siellä nelisen kertaa viikossa.

Tässä oli joitain pikku-Eltsun teinihölmöilyjä. Selvisin niistä kuitenkin kunnialla ja nykyään tuo tyylikin näyttää vähän järkevämmältä :D. Ainakin naurettavaa riittää, vaikka silloin olinkin niiiin tosissani ja omasta mielestä aina oikeassa!

Entäs lukijat, onko teillä ollut mitään älyttömiä teinisekoiluja, pakkomielteitä ihastuksista tai raivokasta uhmaamista milloin mitäkin vastaan?

Punaisella piristystä kokomustaan!

Kerrankin viikonloppu tuntui oikealta viikonlopulta, koska mulla oli muutamana päivänä töitä tässä arkena, jee! Miten vapaa-aikaa sitten hyödynnettiin? Käytiin poikaystävän kanssa leffassa katsomassa se uusin Star Wars. En ole koskaan oikein tykännyt scifistä, mutta ajattelin, että kyllähän ton voisi käydä katsomassa, koska on se Star Wars kuitenkin niin iso juttu ja oli jotenkin tosi epäsivistynyt olo, kun en ole aiemmin nähnyt ensimmäistäkään noista leffoista. Vaikka scifiä koko juttu olikin, niin yllätyin positiivisesti ja leffa oli ihan hyvä! Tästä taas huomasin jälleen kerran sen, kuinka kannattaa joskus häippästä sieltä omalta mukavuusalueelta. Sitä paitsi leffan jälkeen pääsin mukavuusalueelleni nopeasti takaisin, sillä kävimme vielä Miriam´sissa kahvilla. Söin siellä aivan ihanaa trooppista marenkikakkua, ihan parasta!

Mutta siis olen muutama postaus aiemmin höpötellyt, kuinka tykkään piristää muuten mustia vaatteita väreillä. Väreistä käytän erityisesti kirkkaan- tai tummanpunaista tai sitten sellaista maastonvihreää.

Punainen mun mielestä nostaa asua paremmin esille ja antaa juuri sitä kaivattua pirteyttä. Tässä asussa käytän sitä huulipunan ja meikin muodossa.

Paita: Cubus

Housut: Vero Moda

Huivi: Ninja

Olen aiemminkin ihaillut tuota huivi-ponnari -yhdistelmää, mutta otin sen käyttöön viime kesänä ja sehän lähti ensimmäistä kertaa tyylikkäästi siitä, kun mökillä pelasin sulkkista ja piti saada hiukset jotenkin kuriin. Seuraavana maanantaina kipitinkin Ninjaan ja ostin kunnollisen huivin. 

Punainen huulipuna taas löytyi vasta viime syksynä, ihan vähän aikaa sitten siis! Olin jo pitkään pähkäillyt, että sopiikohan se mulle ja ollut välillä milloin mitäkin mieltä. Siskoni kuitenkin rohkaisi minua ostamaan vähän räväkämmän huulipunan itselleni ja olen ollut tosi onnellinen, ettei se jäänyt Kicksin hyllylle! Kirkkaanpunainen huulipuna on vielä siitä ihana, että se kohentaa kivasti arkista tyyliä!

Vaikka muutama postaus takaperin mainitsin, ettei minulla ole kauheasti väljiä vaatteita, niin tuo paita on ihana poikkeus! Se kuitenkin istuu ja tykkään tosi paljon, kun se osittain tuollainen pitsinen. Ihastuin myös siihen, millainen sen on takaa, pääsee vähän tatuointikin näkymään.

Huomenna koittaa taas uusi viikko ja uudet kujeet. Se rankin tulee olemaan kandintutkinnon viimeinen tentti, johon riittää vielä luettavaa, apua! Mukaviakin asioita on tiedossa, kun menen huomenna serkun kanssa katsomaan päiväkirjaklubia, jossa ihmiset lukevat vanhoja (usein just niitä teini-iän) päiväkirjoja. Ihan parasta!

Aika päästää irti Asperger-stereotypioista

Usein, kun kerron tästä mun lievästä Aspergerin syndroomasta, yleisin reaktio on: "En olis kyl uskonut! Ethän sä edes vaikuta aspergerilta!" Tämä kertoo jollain tavalla siitä, että tästä syndroomasta ei tiedetä tarpeeksi. Se ei ole näiden ihmettelijöiden vika, tietenkään, vaan enemmänkin tietoa on liian vähän ja sen takia kuva Aspergerista on rakentunut kaikenlaisten ennakkoluulojen ja stereotypioiden varaan.

 Jos kysytään, millainen on tyypillinen assi, niin varmasti suurin osa (ehkä jopa minä itse) vastaa, että sellainen vähän epäsosiaalinen tyyppi, joka tietää jostain tietystä asiasta kaiken mahdollisen ja viihtyy parhaiten omissa oloissaan. Tämä pitääkin varmasti joidenkin aspergereiden kohdalla paikkansa, eihän stereotypioita muuten olisi. Se, mikä tässä itseäni häiritsee on näiden stereotypioiden yleistäminen kaikkiin asseihin. Lisäksi viime vuosina on huomattu AS-naisten oireilevan eri tavalla kuin miesten ja nämä tyypillisinä pidetyt piirteet on muodostettu juuri mies-aspegereiden oirehdinnan ympärille. Tämä selittää hyvin sen tyttöjen ja naisten alidiagnosoinnin.

Mutta asiaan! Tässä olisi niitä stereotypioita, jotka ärsyttävät minua eniten tai eivät vain muuten päde. Kerron, miten asian laita on ja sitten vielä miten piirre mun kohdalla ilmenee tai on ilmenemättä. Tarkoitus ei siis ole nostaa itseäni jalustalle jotenkin parempana assina tietenkään, vaan ihan vain tarkastella sitä omaa oireyhtymää erilaisten väitteiden valossa.

Aspergerit ovat epäempaattisia

Tämä stereotypia ottaa minua päähän ehdottomasti eniten. En kiellä, etteikö epäempaattisia asseja olisi, mutta se ei ole mikään Aspergerille tyypillinen tai edes kovin yleinen piirre. Kuten valtaväestöllä, myös aspegereilla empatian määrä vaihtelee laidasta laitaan.

Itse olen ihan samalla tavalla empaattinen kuin muutkin, mutta joissain asioissa menee vähän yli: kannan muiden huolet ja pyydän aina automaattisesti anteeksi, vaikka jokin asia ei olisikaan just mun vika. Vaikka syyllisyyskompleksi kaiken suhteen ei ole aina hyvä homma, koen kaikenlaisen myötäelämisen todella tärkeäksi asiaksi ja tuntuu todella pahalta, että empatiakykyäni ihmetellään vain siksi, että minulla on Asperger.

Assit ovat epäsosiaalisia erakkoja ja sosiaalisesti kömpelöitä

Varmasti tällaisia tyyppejä on, mutta ei voi olettaa kaikkien rakastavan yksinoloa ja karttavan sosiaalisia tilanteita. Sama pätee sosiaalisen kömpelyyden kohdalla.

Omalla kohdalla nämä eivät pidä paikaansa. Rakastan viettää aikaa muiden kanssa ja kaikenlaiset sosiaaliset tilanteet ovat enemmän kuin tervetulleita. Silti joskus lapsena joitain tilanteita oli vaikea hahmottaa ja silloin viihdyin myös yksin paremmin. Ajan kanssa kuitenkin tilannetaju kehittyi ja yksinolon viehätys väheni. Muistan ihan opetelleeni ja sitä kautta omaksuneeni joitain taitoja, ja koen siitä olleen valtavasti hyötyä. Myös perheeni on aina kannustanut minua ottamaan uusia haasteita ja tukenut kehitystäni, mikä on ollut ihan huipputärkeää!

Jokaisella aspergerilla on erityismielenkiinnonkohde

Ei nyt kuitenkaan ihan jokaisella. On tosin totta, että monelta assilta tällainen löytyy ja se on yksi elämään sisältöä tuovista asioista. Lisäksi ne tiedot omasta kiinnostuksenkohteesta saattavat olla ihan huikeat!

Mulla on ollut pienempänä erityismielenkiinnonkohteita. Tiesin älyttömästi vaikkapa koirista kaikkea mahdollista ja luin mieluummin koirakirjoja tarinoiden sijaan. Teininä nämä mielenkiinnonkohteet katosivat, koska koin ne niin kahlitsevina ja ahdistavina. Sen jälkeen niitä ei ole ollut, onneksi. Moni assi kokee tämän toisin, mutta itselleni erityismielenkiinnonkohteet eivät vain sopineet.

Aspergerit ovat kotihiiriä

Aspergereilla on monesti aistiyliherkkyyksiä, jotka ehkä joidenkin kohdalla rajoittavat elämää siten, että vaikkapa baarit ovat pois laskuista, koska on kuuloyliherkkyyttä tai ihmismassat ahdistavat. Tämäkään ei ole kaikenkattava totuus.

Itse rakastan keikoilla fiilistelyä ja käyn myös baareilemassa aina silloin tällöin. Minusta on ihanaa saada välillä tanssia oikein kunnolla tai nauttia hyvistä keikoista.

Aspergerit eivät kykene solmimaan parisuhdetta kuin korkeintaan toisen assin kanssa

Höpö höpö! Vaikka osalla saattaa olla ongelmia sosiaalisuuden kanssa, se ei tarkoita sitä, että parisuhde on poissuljettu muiden kuin toisten assien kanssa. Moni tosin kokee, että Asperger-kumppani ymmärtää parhaiten ja on siksi se paras valinta.

Itselläni ei ole koskaan ollut Asperger-miestä, vaan olen kokenut sellaisen perusjampan parhaaksi valinnaksi. Poikaystäväni ymmärtää minua tosi hyvin ja heitetään tästä mun assiudesta läppääkin.

Vaikka kaikki stereotypiat ja ennakkoluulot tuskin olivat tässä, nämä varmaan antavat suuntaa siihen, millainen kirjo tähänkin ryhmään kuuluu. Ei ole olemassa vain yhtä tapaa olla aspergeri, vaan erilaisia oirekuvia on olemassa yhtä monta kuin assejakin: ihan laidasta laitaan. Harvalla se Asperger määrittää elämää ja sen laatua, eikä välttämättä näy arjessa mitenkään. Toivon, ettei ihmisiä leimata tietynlaiseksi jonkin poikkeavuuden perusteella, vaan huomataan, että meitähän on oikea kirjo! 

Ai niin! Pidin kauan tuota autisminkirjon nauhaa rumana ja ihmettelin, miten ei olla voitu valita parempaa. Muutama kuukausi takaperin kuitenkin tajusin, että nauhan kirjavuushan edustaa sitä laajaa skaalaa ihmisiä erilaisine oirekuvineen, joita tähän kirjoon mahtuu. Oikeastaan tuohan on tosi fiksusti suunniteltu!

Random facts

Joskus sitä havahtuu mitä omituisimpiin tapoihin ja piirteisiin, joita itsellä on ja niitähän riittää! Osa näistä on ihan vaan kummallisia, osa taas tavallisempia, joita kukaan vaan ei ole aiemmin tiennyt. Tässä siis outoja tapoja ja synkkiä tai tarkoin varjeltuja salaisuuksia, olkaa hyvät!

1. Olen harvinaisen avuton vasenkätinen joissain asioissa. En osaa esimerkiksi käyttää oikeakätisille tarkoitettuja saksia, koska paperi, pakkauksen kulma tai mitä tahansa yritänkään avata, jumittuu aina sinne terien väliin. Vinkumiseni oikeakätisten saksien hankaluudesta on kuitenkin kuultu (kyllästymiseen asti) ja muutama joulu sitten sain vasenkätisten sakset joululahjaksi! Seuraava vasurihankinta on purkinavaaja, mutta sitten en voi enää odottaa muiden avaavan säilykkeitä mun puolesta, joten ehkä meillä on tulevaisuudessakin vain yksi purkinavaaja.

2... vasuriavuttomuudesta huolimatta osaan kuitenkin neuloa ja soittaa bassoa oikeakätisten tyylillä.

3. Salilla pidän lukon avainta aina kengännauhoissa. Vuorottelen tosin aina vasenta ja oikeaa jalkaa. Pitäähän jaloille olla tasapuolinen!

Hame: Cubus

Sukkikset: H&M

Toppi: ? 

4. Mulla on tosi ankara omatunto. Siis oikeasti ankara. Olen kunnon kultakasperi: jätin kympin setelin maahan, koska jos sen kadottanut henkilö olisi ollut jossain siinä lähellä, hän voisi noutaa setelinsä takaisin. Ja olen myös huomauttanut kassalle, kun olen saanut euron liikaa vaihtorahaa. Rehellisyys maan perii, voisin myös opetella käyttämään sitä vanhaa kunnon tervettä maalaisjärkeä.

5. En osaa valehdella, ihan totta! Jos yritän valehdella, kuulostan omituiselta, en osaa pitää naamaa peruslukemilla tai alan kikattaa. Esimerkiksi korttipeleissä en siis ole mikään älyttömän hyvä vastus.

6. Olen opetellut pentuna naksuttelemaan sormieni ja varpaitteni niveliä, koska tuttavaperheen tyttö osasi ja se kuulosti jollakin hyvin kummallisella ja ällöttävällä tavalla niin hienolta. Niinpä aloin ahkerasti opetella ja nykyään en pääse enää tavasta eroon. Great...

7. En osaa olla yksin ilman, että telkkari tai musiikki huutaa taustalla. Hiljaisuus on jotenkin ahdistavaa ja olen kasvanut vieläpä niin äänekkäässä perheessä, etten osaa olla ilman meteliä.

8. Pienenä inhosin paahtoleivän kuoria ja söin ne ensin pois, jotta voisin nauttia leivän syömisestä. Nykyään siedän kuoria, mutta teen tätä välillä edelleen!

9. Laulutaitoni olen perinyt selvästi iskän puolelta, joten sitä ei luonnostaan ole. Kuitenkin, kun olen yksin, niin laulan ihan hulluna - ja nuotin vierestä.

10. Opiskelen saamentutkimusta, joten olen humanistien humanisti! Sitten aloin ajatella työllistymistä ja päätin tehdä maisterivaiheen suomen kieli pääaineena.

11. Jos olen joskus vannonut, etten koskaan, ikinä, milloinkaan tule tekemään jotain, niin yleensä kallistun juuri päinvastaiseen suuntaan. Muutama vuosi sitten opettajanura oli ehdoton ei, mutta nyt se tuntuu parhaalta mahdolliselta vaihtoehdolta.

 12. En osaa oikein lähteä minnekään ihan rennosti verkkareissa ja hupparissa, edes lähikauppaan

 Ilman meikkiä kyllä onnistuu sellaiset pikkureissut jonnekin lähelle, mutta vaatteiden puolesta en vain pysty olemaan niin rento.

13. Kuljen paljon Jyväskylä-Helsinki -väliä, koska perhe ja opiskelut ovat edelleen siellä. Vaikka olen opiskelija, en edes säästöjen perässä pysty menemään kimppakyydeillä, koska olen niin puhelias. Pitäisikö minun puhua sen kuskin kanssa vai ei, jos kerta istutaan samassa autossa yli kolme tuntia? Toisaalta kysymys on turha, koska puhuisin kuitenkin ja varmaan tällainen kälättäjä heitettäisiin pihalle. Bussissa tai junassa ei onneksi tällaisia tarvitse miettiä, joten onnibus on se mun ykkösvaihtoehto.

14. Mun puhe on ihan kauheaa sillisalaattia! Olen Espoosta, mutta en oikeastaan ole koskaan puhunut täysin pk-seutulaisittain: äitini on Imatralta, joten karjalan murre on aina vaikuttanut. Iskä taas osaa Stadin slangia ja sieltäkin käytän muutamia sanoja ihan luonnostaan. Poikaystäväni on aina asunut Jyväskylässä ja puhuu murteella, joten jos kaukosuhdeaikoina puheeseeni tuli jyväskyläläisyyttä jo muutamassa kuukaudessa. Nyt siis puhun jyväskylän murteella, jossa on sekaisin karjalan murretta, slangia ja pk-seudun puhetta. Tällä kombolla minua on veikattu mm. savolaiseksi, hehee!

15. Olen hyvin herkkä. Siis todella herkkä. Aivan naurettavan herkkä. Itken melkein jokaisessa leffassa ja myös monet kirjat ja biisit saavat minut vollottamaan. Niin ja mainokset! Silloin kun olin poikaystäväni kanssa vielä kaukosuhteessa, niin Matkahuollon mainos oli ihan liian liikuttava. Pohjanoteeraus oli kuitenkin se, kun yhdessä sarjassa oli kohtaus, jossa luettiin Veljeni Leijonamieltä, niin sekin oli jo ihan liikaa, vaikka kyseessä ei ollut edes ne surullisimmat pätkät!

16. Ajattelen alitajuisesti, että herkut eivät lihota, jos joku toinen on ostanut ne.

Olen siis avuttomasti vasuri, yliherkkä ja meteliriippuvainen nivelten naksuttelija, joka puhuu vielä miten sattuu! Näillä siis mennään (miten mennään)!

Ruutuja ja nutturoita

Tällä viikolla kotirouvalle tuli muutos arkeen, sillä teen nyt sijaisuutta henkilökohtaisena avustajana muutaman kuukauden. Tämä tulee todella tarpeeseen, sillä on ihanaa, kun arjessa on jotain muutakin tekemistä kuin vain ne omat menot ja opiskelu, sekin kotisohvalta käsin. Kyllähän tuo arki oman pillin mukaan saattaa kuulostaa tosi mukavalta ja sitä se jossain määrin onkin, mutta kaipaan välillä juuri niitä arjen sanelemia menoja, kuten luentoja ja töitä.

Mutta siis arjessa totta kai mulle merkitsee paljon myös laittautuminen. Minusta on ihanaa suunnitella asukokonaisuuksia, laittaa hiuksia ja meikata. Varsinkin silloin, kun siihen on aikaa. Tyylini on melko tummanpuhuva, mutta yhdistelen mustaa paljon jonkin värikkään vaatekappaleen kanssa.

 Toppi, hame ja sukkahousut: H&M

Bolero: kirppari

 

Jokin aika en uskonut, että tulisin mitään ruutukuosia pitämään, mutta syksyn aikana lämpenin ajatukselle. Niin ja antaahan se mukavasti ilmettä muuten mustiin vaatteisiin. Ruutukuosissa on pienenä haittana vain se, että rajoitamme poikaystäväni kanssa toistemme vaatevalintoja, sillä hänellä on tuota samaa kuosia olevia paitoja useampi kappale ja yritetään parhaamme mukaan vältellä tuulipukupariskunta-efektiä.Tähän mennessä ollaan onnistuttu ihan hyvin!

Toppi: kirppari

Paita: H&M

Farkut: Carlings

Tuo paitahan on oikeasti melko väljä, mutta en vain osaa pitää sitä juuri sillä tavalla. Tykkään, kun vaatteet ovat jostain kohtaa tyköistuvat ja olenkin tosi huono pitämään kokonaan väljiä vaatteita. Tuon mallisten paitojen kanssa teenkin niin, että sidon niiden helmat, jolloin paita istuu haluamallani tavalla. 

Isot nutturat ovat ihania! Lisäksi pään päällä oleva nuttura on nopea ja helppo valinta arjessa. Laitan ensin vain korkean ponnarin, kieputan hiukset siihen ympärille nutturaksi ja pöyhin sitä vähän. Tadaa, valmis!

Tykkään pitää hiuksia myös auki, mutta koska mulla on pyörre tuossa ihan edessä, niin se heittää hiukset monesti silmille. Siispä hyväksi ratkaisuksi on osoittautunut puolinuttura tai -ponnari.

Niin ja mitäs vielä, tänään olen ehtinyt käydä salilla. Olin viime viikolla kipeänä, mutta eilen päätin taas uskaltautua palaamaan ryhmäliikunnan pariin ja tavoitteena on pikkuhiljaa palata siihen kolmeen, neljään treenikertaan viikossa. 

Pelkkään salikäyntiin eivät tämän päivän tekemiset kuitenkaan rajoitu, sillä tänään on vielä töitä ja sitten illemmalla meille tulee pari kaveria syömään. Kaikkea tätä ennen yritän vielä siivota, sillä täällä vallitsee pienoinen hävityksen kauhistus, joska pitäisi ehtiä laittaa jälleen ruotuus ja lisäksi tenttikirjat kaipaavat lukemista. Oho, tässähän tulee kiire! Huh!