Kokemusasiantuntijuus

Mitä kokemusasiantuntijuus on?

Kokemusasiantuntijuudella tarkoitetaan tiedon jakamista esimerkiksi erilaisista sairauksista, häiriöistä tai riippuvuuksista. Itse kokemusasiantuntija on kokenut nämä asiat tai sitten hän on tällaisen henkilön läheinen. Tavoitteena on muun muassa levittää tietoa ja parantaa tasa-arvoa oman kokemustiedon pohjalta. Kokemusasiantuntija kääntää siis rankatkin kokemuksensa voimavaraksi. Lisää tietoa kokemusasiantuntijuudesta löytyy täältä.

Minä kokemusasiantuntijana

Minä toimin kokemusasiantuntijana Asperger-henkilön näkökulmasta. Itselläni on lievä Aspergerin oireyhtymä ja helppo oireisto, mutta se reitti, mitä kautta näin hyvään tilanteeseen on päästy, on ollut välillä aika mutkikas ja kivinenkin. Lisäksi lievänä aspergerina koen olevani vähän jossain Aspergerin oireyhtymän ja neurotyypillisen välissä, mikä mahdollistaa sen, että kykenen näkemään niin AS-henkilön näkökulman, mutta myös sen, mitä ulkomaailmassa ja yhteiskunnassa odotetaan. 

Haluan toimia kokemusasiantuntijana hyvin monenlaisissa tilaisuuksissa, niin pienissä kuin suurissa. Esimerkiksi erilaiset koulutustilaisuudet ja vanhempainillat olisivat mielenkiintoisia. Haluan kuitenkin tehdä kokemusasiantuntijan töitä mahdollsimman erilaisissa ympäristöissä ja konteksteissa.

Minulle kokemusasiantuntijuus merkitsee tiedon jakamista ja tärkeimpänä toivon ja lohdun antamista. Vaikka Asperger ei koskaan katoa tai parane, sen kanssa voi oppia elämään. Lisäksi on ensiarvoisen tärkeää, että opittaisiin kohtaamaan Aspergerin kanssa elävät ihmiset ainutlaatuisina yksilöinä, ilman pelkoa siitä, että oireyhtymä leimaisi heti tietynlaiseksi. Tätä kaikkea varten kokemusasiantuntijat ovat olemassa.

Tulen mielelläni kertomaan kokemuksistani erilaisiin tilaisuuksiin laidasta laitaan! Yhteyden minuun saa sähköpostitse osoitteesta esmeralda.keisalo@gmail.com

 

3 kommenttia:

  1. Minustakin tuli juuri eilen autismikirjon kokemusasiantuntija. Koulutuspäivät olivat kyllä todella antoisia ja siellä oppi kirjosta paljon uusia asioita :)

    VastaaPoista
  2. Olet kuulemma tulossa 22.3 Hämeenlinnaan Ratkes NEPSY valmentajakoulutuksen kokemusasiantuntijaksi. Täällä on meitä mukava opiskelijajoukko odottamassa:) Sinänsä mukava yllätys, sillä olen aika ajoin seurannut blogiasi aspergernäkökulmasta.

    VastaaPoista