Meikattu, epävarma bimbo

Mitä meikkaaminen on? Onko se parhaiden puolien korostamista, "virheiden" peittämistä, odotuksiin taipumista vai oma taiteenmuotonsa? Mun mielestä tähän ei ole yhtä vastausta, vaan jokaisella on se omansa. Ei siis ole mitään yleispätevää syytä, että jokaiikan kohdalla on just näin tai noin. Joku voi samastua ehkä yhteen, joku kahteen vaihtoehtoon, kun taas joku voi kokea meikkaamisen ihan jonain muuna.

Toisenlaiset fiilikset mulla heräsi Jyllannin suomineito -blogin meikkaamista käsittelevästä postauksesta, jossa vedettiin mun makuun mutkat vähän liiankin suoriksi. Monessa kohdassa korostettiin sitä, kuinka meikkaaminen on yhteiskunnan pillin mukaan pomppimista ja epävarmuuden peittelyä. Jokaisella saa tietysti olla just se oma näkemyksensä asioista, mutta mulle tuli vähän sellainen olo, että nyt tehdään aika jykeviä yleistyksiä, jotka eivät voi pitää kaikkien kohdalla paikkaansa. Itse en pystynyt samastumaan postaukseen ollenkaan.

"En jaksa uskoa yhdenkään naisen välittävän piruakaan ulkonäöstään, jos he eläisivät erakkoina metsässä ja ainoa heijastus olisi lammen pinta? Meikkaaminen on sosiaalista käytöstä, joka peilaa kauneusihanteita ja yhteiskunnan arvoja."

Tää postauksen pätkä herätti meikäläisessä paljon pohdintaa ja aloin vähän kyseenalaistaa näitä sanoja. Ehkä joo jotkut naiset tuntisivat varmasti näin, mutta toisaalta kun oman kuvansa näkee lammenpinnasta, niin en voi uskoa, etteikö kenellekään tulisi mieleen ajatus omien parhaiden puoliensa korostamisesta. Tai ihan uteliaisuus kokeilla, miltä näyttäisi, jos sipaisisi vähän vaikkapa sammaleesta saatua vihreää luomilleen. Sitäkin meikkaaminen nimittäin on: uteliaisuutta ja halua korostaa parhaita puoliaan, jotka on molemmat jätetty nyt tossa pätkässä vähän ikävästi sivurooliin.

 En kiellä, etteikö joillekin meikkaaminen olisi epävarmuuden piilottelua tai odotuksiin mukautumista. Varmasti on, mutta niin ei kuitenkaan pitäisi missään nimessä olla. Eikä pidä unohtaa kolikon toista puolta: meikkaaminen voi olla paljon enemmänkin: parhaiden puolien korostamisen lisäksi meikkaaminen on taidetta, uuden kokeilua, itsensä ilmaisua... ihan todella paljon enemmän kuin huonon itsetunnon peittelyä.

 "Jos et korkkiksia tai meikkiä käytä, et ole tietyllä yhteiskunnan tasolla tai asemassasi vakavasti otettava."

Tästä kohdasta oon kyllä joo samaa mieltä jossain määrin. Näinhän asian ei pitäisi olla ja jokaisen tulisi saada olla just niin kuin itsestään tuntuu parhaalta.  Mutta: tällä vakavasti otettavuudella on myös kääntöpuoli, johon kyseisessä postauksessa ei oteta kantaa: myös ne naiset, jotka tykkäävät laittautua ja meikata enemmän, joutuvat liian usein vakuuttelemaan pätevyyttään. Koska hei, onhan nainen silloin bimbo, jonka päässä ei liiku muu kuin aavikon tuuli. Ja sekin on meikäläisen mielestä ihan pirun väärin. Mua vähän jollain tavalla jopa pelottaa valmistuminen ja työelämään siirtyminen, koska pelkään että mut nähdään bimbona, jolla ei ole opettamisesta minkäänlaista käsitystä. Tuntuu, että meikkaamattomuus ja meikkaaminen on sellasta aluetta, jossa pitäisi osua just eikä melkein siihen keskelle. Vasta sitten on pätevä ja vakuuttava.

Mutta siis tuosta postauksesta vielä vähän. Siinä tuodaan ilman muuta tosi tärkeitä asioita esille, joskin vähän turhan kärjistetysti. On aika tujua väittää, että arkimeikkaaminen johtuisi poikkeuksetta enemmän tai vähemmän huonosta itsetunnosta ja siitä, kuinka ulkomaailma pakottaa meikkaamaan. Näin selvärajaista se ei kyl ole, vaan enemmän niin kuin smokey eyes: tässäkin asiassa on useampi sävy. En koe olevani alistettu, epävarma nainen, vaan meikkaan siksi, koska haluan korostaa kasvojeni parhaita puolia. Musta tuntuu hyvältä totetuttaa itseäni näin, joten vedän siis kissarajaukset silmiin ja laitan sitä lempparihuulipunaa jatkossakin hyvillä fiiliksillä. Jokainen siis tehköön just eikä melkein niin kuin itsestä tuntuu hyvältä! Pääasia, että tuntee olonsa hyväksi ja itsevarmaksi sellaisena kuin haluaa olla!

Onko meikkaaminen sulle arjen pakko, tilaisuus toteuttaa itseään vai jotain aivan muuta?