Takinkääntötemput eli miten inhokista tuleekin ihana

Mulla on pari viimeistä vuotta ollut melkoista takinkääntöä vaatteiden kanssa. Ensin olen vannomalla vannonut, että hyi, en todellakaan osta mitään tuollaista! Mutta kas kummaa: jossain vaiheessa inhokkivaate löytää kuin löytääkin tiensä mun vaatekaappiin eli siitä tuleekin ihana! Ja näistähän löytyy esimerkkejä vaikka millä mitalla, tässä niistä vain pieni osa!

Keltainen

Tän piti olla väri, jota mun ei koskaan pitänyt käyttää, mutta toisin kävi! Muistan kuinka tuon topin ostaminen tuntui maailman vaikeimmalta päätökseltä ja pähkäilin sitä ihan loputtomiin asti. Onneksi Hilda kuitenkin puhui mut ympäri ja niinpä toppi lähti mukaan. Sittemmin keltaisesta on tullut jopa tosi jees väri ja sitä on alkanut kasaantua vaatekaappiin enemmän.

Lammassammaltakki

Tällasten ohi kuljeskelin kaupoilla useampaan otteeseen ja kauhistelin aina. Tää oli mun mielestä kunnon lammassammaltakki, jota mun ei koskaan pitänyt ostaa KUNNES: elokuussa oli alejen loppurysäys ja tää takki oli vain 5 erkkiä. Jotenkin mää olin vaan niin siedättynyt näille, että pienen pohdinnan jälkeen löysin itseni kassalta. Ja siis onhan tää takki ihanan pehmeä ja ennen kaikkea lämmin! Välillä siis lammassammaleena on hyvä olla. :D

Skottiruutu

Skottiruutuun mulla oli aika ristiriitainen suhtautuminen: toisaalta se oli oikeastaan jopa aika jees kuosi, kun miettii mun rakkautta folk metal -meninkiin, mutta toisaalta sen kanssa on aina riski, että kuosi näyttää turhan teiniltä. Viime kesänä Tallinnan reissulla mää kuitenkin uskallauduin ostamaan tän shortsiviritelmän, koska se oli ihanalla tavalla erikoinen olematta mitenkään teini. Eli just eikä melkein. Niinpä mun vaatekaappiin päätyi skottiruutua ensimmäistä kertaa melkein viidentoista vuoden jälkeen. 

Ruudulliset housut

Ehkä kuosilliset housut onkin olleet mulle se ehdoton nou nou, koska meneehän tuo skottiruutukin näiden kanssa vähän samaan kategoriaan. Nää pöksyt on muuten vieläpä ostettu samalta reissulta kuin tuo skottiruutuviritelmä. Ensin kävelin näiden ohi kauhistellen, että mitkä ihmeen tsekkianimaatiohousut noi oikeen on, mutta silti jotenkin olin yks kaks myöhemmin kassalla näiden kanssa. Ja onneksi, koska nää pöksyt on ollu aivan ihanat!

Valkoinen

 

Kyllä, joskus nuorempana valkoinen oli mulle ehdoton ei. Ennen kaikkea näin oli siksi, koska mulla oli silloin kunnon teinigoottivaihe. Toinen syy oli mun punapigmentti: pelkäsin, että valkoinen saa mun hiukset näyttämään entistä punaisemmilta. Myöhemmin ajatus sitten kuitenkin muuttui ja nykyään valkoista on jo jonkin verran vaatekaapissa. 

Kukkakuosi

Kukkaset oli myös liian kepeä kuosi mulle silloin joskus. Lisäksi pelkäsin niiden näyttävän turhan tätimäisiltä. Lähinnä mieleen tuli vain Hyacinth Bucket. Nyt olen kuitenkin huomannut, että kukkakuosikin voi sopia hyvin parikymppisillekin ja sitäkin on runsaasti erilaisia vaihtoehtoja, jotka kaikki eivät ole edes mitenkään kepeitä. Tää mekko oli löyty Riven Islandista Tukholmasta ja ihan rehellisesti sanottuna mun ensimmäinen kukkakuosivaate, ellei joitain lapsuuden mekkoja lasketa.

Tässä näitä nyt oli muutama kappale. Lisää olis vaikka kuinka paljon ja jossain vaiheessa varmaan kirjoittelenkin toisen postauksen näistä mun entististä inhokeista, joista tulikin aivan ihania. 

Onko sulle tapahtunut takinkääntötemppuja? Millainen inhokki onkin muuttunut ihanaksi?

Ihana, muutosten täytteinen ja upea 2018

Täällä taas! Marras- ja joulukuu olivat turhan hiljaisia blogin puolella ja pääsyyllinen sille on se yliopiston viimeinen ja ehdottomasti suurin haaste eli gradu. Sen parissa meni tiiviisti melkeinpä koko syksy ja varsinkin pari viime kuukautta, kun yritin saada kyselylomaketta kuntoon, luin teoriapohjaa ja vertaisaineistoa kuin heikkopäinen ja lisäksi joulukuussa pamahti vielä kaikenkarvainen joulustressi. Eli kunnon sillisalaattia siis. Nyt on kuitenkin taas aikaa ja gradunkin kanssa helpottaa, kun se on nyt saatu polkaistua kunnolla käyntiin.

Vaikka nyt on uusi vuosi ja uudet kujeet, haluan kuitenkin kääntää katseen vielä menneeseen. 2018 ei ollut nimittäin mikä tahansa vuosi muiden joukossa, vaan se toi tullessaan ihania asioita, muutoksia sekä unelmien tavoittelua ja, mikä parasta, niiden totetutumista.

Varpu
Yksi suurimpia ja parhaimpia asioita on tietysti Varpu, meidän ihana paimensukuinen lapinkoira. Mulla ja miekkosella on ollut koirahaaveita jo kauan (okei, mää olin haaveillut omasta paimensukuisesta kymmenen vuotta...) ja nyt aika oli vihdoin kypsä omalle koiralle. Sopivan kennelin ja pentueen etsinnän jälkeen löytyi Kajaskiven kennel, joka on kyllä just eikä melkein! Ja mikä parasta, kaikki meni niin kuin Strömsössä: pentuja syntyi tarpeeksi ja sieltä löytyi juuri meille sopiva, ihana, reipas riistanvärinen narttu. Varpu siis lähti meille sijoitukseen ja se on kyllä ihan huippu tyyppi: iloinen, tulee kaikkien kanssa juttuun ja oppii nopeasti. Ollaan siis saatu upea koira, josta voidaan olla ylpeitä!

Opeopinnot 
Varpun lisäksi myös mun toinen unelma toteutui: mut hyväksyttiin opeopintoihin, jotka on siis viralliselta nimeltään aikuiskoulututtajan pedagogiset eli tuttavien kesken apot. Pääsykoepäivä ei todellakaan lähtenyt ihan parhaista asetelmista: edellisenä päivänä mää, miekkonen ja pari meidän kaveria oltiin katsomassa Iron Maidenia Helsingissä. Ja vaikka me miekkosen kanssa mentiinkin suoraan keikan jälkeen meikäläisen vanhempien luokse nukkumaan, niin se ei kuitenkaan poistanut sitä surullista tosiasiaa, että seuraavana päivänä pitäisi herätä kuudelta, koska pääsykoe alkaisi yhdeltätoista. Ei siinä sit muu auttanut kuin yrittää nukkua matkalla ja suoriutua kokeesta niin hyvin kuin väsymyksen kanssa vain pystyy. Lisäksi mulle tuli kauhea kiire kokeeseen, vaikka oltiin perillä hyvissä ajoin ja astuin lähtöhötäkässä vielä Varpun juuri lorauttamaan lammikkoon. Siinä vaiheessa en kerennyt enää kuin vain huuhtaisemaan sukkahousuden kantaa ja kirmaamaan kohti Ruusupuistoa. Koe meni onneksi väsymyksestä huolimatta ihan hyvin, mutta ihanana yllätyksenä mulle kuitenkin tuli juhannuksen tienoilla tieto siitä, että mut on tosiaan hyväksytty apoihin. Ja voi sitä riemun määrää, itkin ja nauroin vain samaan aikaan!

Perjantai 
Kolmas huippujuttu viime vuodelta oli tietysti Perjantai. Ja se ei kyl ollut mikään basic-perjantai, vaan yksi ehkä mun elämän jännittävimpiä sekä upeimpia. Pyörähdin siis Tampereen TTT-klubilla höpöttämässä Aspergerista Ylen Perjantaissa. Automatka oli yhtä jännittämistä, mutta se alkoi hälventyä, kun päästiin miekkosen kanssa perille ja katosi silloin, kun aloin haastattelussa höpöttää. Mun on pakko vielä myöntää, että yksi parhaimpia juttuja tässä oli maskeeraajan tekemä meikki, on se vaan niin ihanaa, kun joku toinen meikkaa ja vieläpä taidolla! Tärkeintä oli totta kai tietysti kertoa Asperista se oma näkökulma ja levittää tietoisuutta tän syndroomaan kirjavuudesta. Tää oli kaiken kaikin puolin ihana kokemus, enkä voisi olla kiitollisempi kutsusta. ♥

2018 antoi paljon muutakin näiden juttujen lisäksi: yhdessäoloa perheen ja ystävien kanssa, ihanan ja lämpöisen kesän sekä valkoisen joulun, reissuja miekkosen ja perheen kanssa (pääsin nyt vihdoin sinne Kuopioonkin!) ja ennen kaikkea kiitollisuuden fiiliksiä: mulla ympärillä ihania ihmisiä (ja koira!), opiskelen just sitä, mitä haluan ja kaiken kaikkiaan asiat on hyvin. Näillä eväillä onkin hyvä aloittaa tämä vuosi.