sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Keikkaa ja reissua

Tää viikko meni tosi nopeesti! Ja se johtui varmasti siitä, kun tekemistä oli niin paljon, mikä on kotirouvalle vain ja ainoastaan plussaa. Alkuviikko oli ihan perusarkea: töitä ja saleilua (kävin kokeilemassa spinningin tehotuntia ja oli aikamoinen rääkki, mutta sen jälkeen oli ihana fiilis), mutta sitten keskiviikkona lähdin kohti Espoota jo joskus aamulla. Ja reissullahan oli kaksi tarkoitusta: käydä tietysti moikkaamassa perhettä ja pitämässä mun toinen kokemusasiantuntijapuheenvuoro.

Heti ensimmäisenä tapasin siskon ja totta kai rakkaan siskonpojan Sellossa ja kävimme siellä vähän kiertelemässä ja ostoksilla. Loppupäivä meni vanhempieni luona Lippajärvellä ja oli taas ihanaa nähdä kaikkia! Oli jo niiiin ikävä!

Torstaina oli vuorossa kokemuasiantuntijaduunia (mitenköhän kokemusasiantuntijan lyhentäisi, kun se on kunnon sanahirviö, hmmm). Mua oli pyydetty viime viikolla puhumaan Helsinkiin ja ei todellakaan tarvinnut kahta kertaa miettiä otanko keikan vastaan. Paikka löytyi onneksi helposti, eikä tarvinnut pitkään kierrellä (pk-seudulla asumisesta on ollut jotain hyötyä!). Tällä kertaa ei myöskään jännittänyt, mutta sille ei olisikaan ollut aihetta, koska yleisö oli aivan ihana! Porukka kyseli paljon ja kysymyksistä syntyi myös mukavasti keskustelua. 

Perjantaina lähdin kohti kotia jo aamusta ja asemalle kulkeminenkin oli hiukka hitaampaa koska tavaroita oli paljon enemmän kuin Espooseen tullessa. Meillä oli vanhemmat ja toinen siskoista käyneet Tallinnassa, joten sain sieltä ihan reippaasti tuliaisia: mm. valkosipulileipäsnacksejä on nyt useamman kuukauden tarpeille. Sain myös kaksi aivan ihanaa korttia koristamaan meidän seinää:


Selvisin asemalle kuitenkin kunnialla, tosin ratikalla, koska räntää lensi melkein vaakasuoraan. Poikkesin Kampissa vielä kauppaan ostamassa irtokarkkeja (vaikka tällä viikolla karkkia tuli puputtettua myös ennen tätä karkkipäivää) ja taapersin laukkuineni bussiterminaaliin. Matka meni ihan mukavasti jenkkien Ensitreffejä alttarilla töllöttäen ja irtokarkkeja puputtaen.


Kotona ehdin köllötellä ihan rauhassa, mutta illalla oli menoa, nimittäin Moonsorrowin keikka Lutakossa. Keikkaa varten valitsin mahdollisimman metsänneitomaisen lookin (koska hei folk metallia), joka onnistui metsänvihreällä mekolla, saniaiskorviksilla ja sellaisella jännällä kampauksella. Ensin mentiin poikaystävän kanssa kaverini ja hänen poikaystävänsä (joka on ollut poikaystäväni kaveri jo amiksen ajoilta asti) ja olimme siellä ensin etkoilemassa. Sieltä jatkoimme kaikki Lutakkoon keikalle. Lippuja oli onneksi vielä ihan reippaasti jäljellä ja Moonsorrow alkoi soittaa just kun saavuttiin paikalle. Porukkaa oli tosi paljon ja keikka älyttömän hyvä!


Lauantai ja sunnuntai onkin menneet ihan kotosalla. Poikaystävä oli molempina päivinä töissä, joten katselin ja luin hömppää eli siis Modernia perhettä ja Bridget Jonesia sekä mätin ihan hulluna marenkia ja valkosipulileipää. Paitsi että teinhän mää jotain hyödyllistä eli kävin kunnon lenkillä molempina päivinä! Alkoi samalla harmittaa vähän meidän muuttosuunnitelmat, kun katselin maisemia: täällä on ihan älyttömästi vanhoja puutaloja ja maisemat vähän kuin jostain postikortista:

Huomenna otan itseäni niskasta kiinni: menen salille ja syön järkevämmin. Onneksi ostin mustikoita pakkaseen, niin pahin makeanhimo talttuu mustikkasmoothiella. Ensi viikolla on tiedossa myös mun valmistujaisbileet. Vähän vaan jännittää ehtiikö kandinpaperit tulla siihen mennessä, koska mulla puuttuu rekisteristä pari suoritusta, koska yliopistossa tää toiminta on joskus niiiin hidasta. Tää on vielä niin turhauttavaa, koska itse en voi tehdä asialle mitään: olen kaikki suoritukset tehnyt, joten voin vain odottaa. Mutta mulla on kuitenkin vakaa luottamus siihen, että kyllä ne tulokset sinne rekisteriin vielä ens viikon puolella putkahtaa! 

Miten teidän viikko sujui?

2 kommenttia:

  1. Onneksi olkoon valmistumisen johdosta! :) Kampin irttarit on parhaita... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja niin on! Jos olen sopivasti perjantaina lähdössä takaisin Jyväskylään, mun on aina pakko koukata Kampin irttarihyllyn kautta! :D

      Poista