Varpu, meidän pieni nokkasiili

Kuten arvata saattaa, pennun myötä tänne alkaa putkahtelemaan välillä myös koiramaisia juttuja. Ja tarvitseehan uusi perheenjäsen totta kai oman pienen faktapostauksensa, joten tässä se tulee: Varpun oma postaus.

Äiti ja tytär

♥ Varpun nimellä on tietysti oma tarinansa. Halusin antaa koiralle ehdottomasti ihmisen nimen, jolla on vielä joku syvällisempi tarkoitus. Tässä tapauksessa se suuri ja syvällinen merkitys löytyy lapsuudesta:  Vili Vilperissä oli joskus vierailevana tähtenä nokkasiilinpoikanen nimeltä Varpu. Ja onhan tällaset lapsuusmuistot ihan parhaita, joten siinä ei tarvinnut pitkään pähkäillä. Pienen virallinen nimi taas on Kajaskiven Lemmonmarja.

♥ Varpu on siis rodultaan suomenlapinkoira ja on paimensukuinen. Tämä tarkoittaa lähinnä vähän erilaista ulkonäköä. Koira ei näytä niinkään pystykorvalta, vaan enemmän paimenkoiralta.

♥ Varpu on sijoitusnarttu. Jos siis koiruus on kaikinpuolin terve jne. se saa omat pennut jossain vaiheessa.

♥ Meidän pikkuisella on ihanan vilkas ja utelias luonne: pientä kiinnostaa kaikki mahdollinen, mutta päivän kohokohtia ovat kuitenkin ruoka-ajat ja palkkana saadut makupalat. Ja tää jos mikä on koulutuksessa iso etu! :D

♥ Kuten mää, niin myös Varpu menee istumaan aina sohvalle tismalleen keskelle.

♥ Varpun kanssa aloitettiin sosiaalistaminen heti kotiutumisen jälkeen: ollaan käyty ajelemassa bussilla, kahviloissa, keskustassa ja asemalla. Myös muihin koiriin (tutut rokotetut koirat ja pentutreffit) ja kaikenlaisiin ihmisiin ollaan tutustuttu.

♥ Varpu osaa tulla luokse, päästää irti (myös meidän nilkoista, vaikka se niissä mielellään roikkuiskin :D), ottaa katsekontaktin käskystä, arvata kummassa kädessä herkkupala on, jätä-käskyn, pujottaa pään valjaista läpi, istua sekä mennään-käskyn. Myös autossa matkustaminen sujuu ihan hyvin. Tällä hetkellä harjoitellaan paikallaoloa ja maahanmenoa.

♥ Varpun oudoin tapa on mölistä tosi epäkoiramaisesti sohvalla, huitoa samalla jaloilla ja kaivaa sohvatyynyä. Ei ehkä kirjoitettuna kuulosta niin jännältä kuin miltä näyttää. :D

♥ Tulevaisuudesta  aletaan harrastaa jotain lajia, mutta valinnanvaraa on ihan liikaa: toisaalta agility kiinnostais, mutta myös rallytoko ja nosework. Saas nähdä milloin mää saan tästä edes jonkunlaisen päätöksenpoikasen tehtyä. Voi olla vielä hankalampaa, kun mun ikuinen jahkailu jogurttihyllyllä.

Millaisia otuksia teillä asustaa?

Älä oleta

Tarvitsen aikaa erityismielenkiinnonkohteiden kanssa.
En halua ottaa katsekontaktia tai kätellä.
En ymmärrä kielikuvia.
En pärjää arjessa.
Olen opetellut tunteiden näyttämisen, koska en olisi sitä luonnostaan osannut.
Minulle on puhuttu kuin lapselle.

Ja näitä riittää: virheellisiä oletuksia meikäläisestä pelkän Aspergerin pohjalta. Edes tuntematta mua.

  Mekko: River Island / Sukkahousut: H&M

Näihin kaikenkarvaisiin oletuksiin liittyy tosi paljon tunteita ja ajatuksia: tiedetäänkö Aspergerista tosiaan näin vähän, nähdäänkö minut pelkkänä diagnoosina ja lisäksi tuntuu tosi ikävältä, että läntätään otsaan heti se Asperger-leima ennen kuin minuun on tutustuttu ihmisenä, persoonana.

 

 Kysyä toki saa ja pitää. Se on perusta tiedon ja tietoisuuden leviämiselle. Kokemusasiantuntijana kannustan jokaisen puheeni aikana yleisöä esittämään kysymyksiä, koska niiden avulla voin kertoa kaiken sen, mikä puheenvuorossa itsessään jäi sanomatta. Yksi toive mulla olisi sekä puheenvuorojen yleisölle että kaikille muillekin: kysyä saa, mutta olettaa ei. Sama koskee myös muutakin käytöstä: kätelkää ja katsokaa silmiin ihan rohkeasti. Jos mulla olisi jotain ongelmia näiden tai muiden alussa mainittujen asioiden kanssa, niin sanoisin siitä kyllä.

Tiedän totta kai, ettei ihmiset ilkeyttään oleta asioita Aspergerista, näkövammaisuudesta, diabeteksesta tai mistä tahansa diagnoosista. Halutaan enemmänkin olla kohteliaita ja huomaavaisia. Nämä asiat kääntyvät kuitenkin itseään vastaan: vaikka tiedetään tällaisen käytöksen tausta, se silti tuntuu loukkaavalta. Parempi olisi, jos ensin joka iikkaa diagnoosista tai diagnosoimattomuudesta huolimatta lähestyttäisiin kuin ketä tahansa ja jos tilanne alkaa vaikuttaa siltä, ettei ns. normaali lähestyminen tai kommukaatio onnistu, niin sitten vasta muutetaan tapaa toimia. Tällöin tietoisuus näkyisi oikeastaan paremmin: ymmärretään, ettei diagnoosi tee ihmisestä yhtä harmaan massan osaa, vaan hän on oma persoonansa, ei häiriö, sairaus tai vamma.

Toivon että minulta kysytään asioita yhtä paljon kuin aiemminkin. Sen avulla ennakkoluuloja ja stereotypioita murtuu. Kysyminen ei kuitenkaan tarkoita olettamista, vaan uteliaisuutta ja halua tietää enemmän. Nähdä diagnoosin taakse.

Kesän ämpärilista

Nyt on vihdoin aikaa suunnitella tämän kesän ämpärilistaa! Mielessä vilistää jo kaikenlaisia ajatuksia ja ideoita, joita voisin toteuttaa. Mutta pidemmittä puheitta, tässä olis tän kesän suunnitelmat!

♥ Hae kirjastosta kesälukemista. Ja ei, nyt en tarkoita niitä kesäopintoja varten kahlattavia tiiliskiviä, vaan jotain ihanaa ja kevyttä luettavaa.

♥ Avaa kesä kavereiden kanssa. Tän oon tosin jo toteuttanut, koska viime lauantaina ajettiin tyttöporukalla kaverin luokse Ähtäriin ja vietettiin kesänavajaisia. Suunnitelmissa oli mennä Ähtärin ainoaan klubiin bailaamaan, mutta simahdettiinkin  sohvalle Siskonpeti-maratonin aikana. Meistä on vissiin tullut vanhoja. :D

♥Varpun kesä. En ottanut tälle kesälle töitä ihan jo senkin takia, että haluan keskittyä koiran kasvattamiseen ja luoda sille hyvän peruspohjan, kun nyt on kerta tällainen mahdollisuus. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että hengaan koiran kanssa kotona 24/7, vaan elän kuten normaalistikin ja koirankoulutus tulee siinä ohella. Esimerkiksi tunnin parin shoppailureissut kavereiden kanssa tai salitreenailut on Varpulle hyvää yksinoloharjoitusta. Hyvän perustan rakentaminen maksaa kyllä itsensä takaisin, kun koira on aikuinen.

♥ Katso Wallandereja. Ne vaan kuuluu kesään! Oon aina tykännyt ruotsalaisista dekkareista, topklass!

 

♥ Vietä ihana juhannus mökillä perheen kanssa. Tätä odotan jo ihan innoissani!

♥ Käy konttiravintola Mortonissa. Jyväskylän uutuus, joka on pakko päästä testaamaan!

♥ Älä unohda Maidenin keikkaa! Enkä unohtanut: tämäkin on jo tehty viime viikolla ja oli kyllä ihan huippua! Kyllä ne ukkelit vaan edelleen jaksaa vetää kunnon shown lavasteineen ja settilistoineen. Oli ihan huippu!

♥Muista lomailla. Vaikka tarkoitus olisi suorittaa kaksi kurssia kesällä, niin lomailu ei saa kuitenkaan unohtua!

♥Älä stressaa liikaa APO-kokeen tulosta. Kuten viime kesänäkin, myös tänä vuonna on jännitystä opiskelujen suhteen. Olen nyt siis hakenut aikuiskouluttajan pedagogisiin aineopintoihin ja niiden tulokset ilmestyvät parin viikon päästä, iik!

♥ Heitä vihdoin ja viimein se talviturkki menemään! Kelejä uimiselle on ollut jo ihan hirmu paljon, mutta eipä ole silti tullut mentyä. :D

♥ Laita parvekkeelle kukkia. Tää piti tehdä jo viime kesänä. Se kuitenkin jäi, koska parvekkeella ei ollut kalusteita, joten siellä ei kauheasti tullut aikaa vietettyä. Nyt olis kalusteetkin eli eikun kukkasia ostelemaan.

♥ Yritä päästä John Smith -festareille. Mun viime festareista on jo liian pitkä aika, joten nyt on korkea aika mennä taas. John Smith -festarit olis Peurungassa eli aika tässä lähellä ja ennen kaikkea siellä on pari ihan huippubändiä: Eluveitie ja Ensiferum. Tää saattaa tosin jäädä yritykseksi, koska ennakkoliput on jo myyty loppuun eli pitäis paikan päälle mennä jonottamaan. Mutta toivotaan, että onnistuis!

Millaisia suunnitelmia teillä on tälle kesälle?

Uutta ja ihmeellistä

Yli puolenvuoden (hups!) hiljaiselon jälkeen päätin taas tupsahtaa bloggaamisen ihmeelliseen maailmaan. Ja kuten se vanha syy kuuluu, tarkoitus ei ollut pitää näin pitkää taukoa, niin vain pääsi käymään. Taustalla oli tietysti sellaisia perusjuttuja kuin opiskelu ja työt, mutta myös jotain uutta ja mullistavaa.

Mutta mitä kaikkea tässä on nyt tapahtunut? Ensin tietysti oli se jokavuotinen stressiaihe eli lähestyvä joulu ja  siihen samaan kohtaan iskevä deadlinesuma. Ja kun tähän yhdistää vielä liiallisen itseltä vaatimisen, niin tadaa: siihenhän se kaikki aika menee ja muu elämä unohtuu. Lahjaostoksilla piti käydä, kortit tehdä ja piparit leipoa juuri sillä reseptillä, joka kiertää meidän suvussa. Kaiken stressin jälkeen lepäilin koko joulun ajan ja sen jälkeen alkoi taas se kunnon new year new me -innostus, mikä mun kohdalla tarkoitti totta kai sitä perus fiksummin syömistä (mikä on ihmeellisesti onnistunut tähän asti ihan hyvin, oho). Kirjastosakkoja en tänä vuonna uskaltanut edes alkaa yrittää välttämään. Ne on vähän liiankin kiinteä osa mun elämää. :D

Joulukortteihin keksin tällä kertaa maatuskateeman

Mutta mitä mää nyt tässä jaarittelen joulusta ja uudenvuodenlupauksista, koska nythän on jo ensimmäisistä helteistäkin saatu nauttia ja juhannuskin on kovaa vauhtia lähestymässä. Ja onhan mulla tässä vähän isompiakin uutisia kerrottavana kuin että olen saanut vihdoin otettua itseäni niskasta kiinni ja syötyä fiksummin. Eli syömiset sikseen ja asiaan! Meille on siis tullut nyt perheenlisäystä, koska huhtikuun lopulla tänne tassutteli paimensukuinen lapinkoira Varpu, viralliselta nimeltään Kajaskiven Lemmonmarja. ♥

Varpu 8 viikkoa

Meidän koiraprojekti alkoi siis loppuvuodesta, kun miekkonen vihdoin totesi, että nyt on hänenkin puolestaan hyvä aika ottaa koira. Paimensukuinen lapinkoira oli molemmista juuri meille sopiva rotu: terve, sopeutuu melkein mihin vaan, on seurallinen ja lisäksi vilkkaus ja rauhallisuus ovat mukavasti tasapainossa. Siispä tuumasta toimeen ja kenneleitä katsomaan sekä lähettämään viestiä kasvattajille. Tammikuun lopulla kävimme ihanassa kotikennelissä katsomassa erästä mahdollisesti tiinettä lapinkoiranarttua ja koira sekä kasvattaja vaikuttivat ihan huipuilta. Onnea oli matkassa, koska kyseinen koira oli tosiaan tiine ja synnytti maaliskuun alussa kaksi narttupentua. Sitten alkoikin vähän pidempi odotus ja ahkera vierailu Helsingissä katsomassa pentua. Huhtikuun lopussa odotus palkittiin ja Varpu muutti meille. Tyllerö on nyt jo kolme kuukautta ja kasvanut ihan hurjaa vauhtia:

Nyt siis yksi meikäläisen suurimmista unelmista on toteutunut: meillä on koira! Kun muutin Espoosta, jäin kaipaamaan sitä tuttua ja turvallista koira-arkea: sitä, että joku on vastassa eteisessä, reippaita lenkkejä (joita tosin Varpun kanssa aletaan kävellä vasta syksymmällä) sekä kaikkea muuta koiralliseen elämään kuuluvaa. Tuntuu, että kaikki on nyt taas kuten kuuluukin. ♥

Tästä tää bloggailu taas lähtee! Voisin kyhäillä taas vaikka kesän ämpärilistan, kirjoittaa pentuarjesta tai jos teillä on jotain, mistä haluatte kuulla, niin ehdotuksia vaan kehiin!

Ja hei kertokaa mitä teille kuuluu! Onko elämä jatkunut samanlaisena vai puhaltaako uudet tuulet?

Kämppäkurkistus

Moikka taas! Sain nyt vihdoin ryömittyä kirjaläjän alta ja nyt ehdin keskittyä muuhunkin kuin stressailuun ja opiskeluun. Ihanaa taas huomata, että mulla on oikeesti elämä, vaikka se on ollut aika taitavasti piilossa!

Tajusin, etten ole ehtinyt vielä esitellä meidän uutta kämppää, vaikka muutto oli jo kesäkuussa. Syy on (kiireen lisäksi) niinkin yksinkertainen kuin se, että ensiksi meni tosi kauan ennen kuin pääsin räpsimään kuvia, koska saatiin uusi sohva vasta heinäkuun puolella ja makkarissa oli aika pitkään vielä vähän pahvilaatikkopalatsimaiset tunnelmat. Ja kuten arvata saattaa, kuvat jäivät koneelle unohduksiin. Nyt kuitenkin muistin tässä kaiken keskellä niiden olemassaolon ja tässä olisi teille pieniä palasia meidän sisustuksesta.

Koska nää kämpät on rakennettu siinä 40-50 -luvun taiteessa, täällä on paljon kaikenlaisia säilytysratkaisuja, kuten toi lokerikko ulko-oven yllä. Meillä oli miekkosen kanssa vähän eri näkemykset sen käytöstä, joten tuossa on näkyvillä meidän kompromissi: mun krääsät ja miekkosen kengät. :D

Meidän olkkari eteisestä tiirailtuna. Oon niiin tyytyväinen, kun saatiin vihdoin haettua mun kolibripläjäyskello kotikotoa tänne. Niin ja jotain tuohonkin on tullut lisää, koska olkkarissa on nykyään verhot.

Ja korteille olin tietysti keksimässä ihan innoissani uusia paikkoja ja noi ylläolevat pääsivät ihan kehyksiin asti.Ja tässä lisää korttiloiden kanssa tehtyjä ratkaisuja:

Muutkin pikku koristehärpäkkeet ovat löytäneet paikkansa:

Liitutaulusta tuli meidän perheen vieraskirja ♥

Mulla ei ole vielä kuvia eri huoneiden sisustuksesta, koska täältä puuttuu vielä kaikkea sellaista, mitä haluaisin hankkia tai mitä en ole vielä saanut aikaiseksi raahata varastosta ylös: makkarista puuttuu matto, toisen kirjahyllyn kirjat ovat vielä varastossa ja työpöydän ääressä ei ole vielä tuolia. Mutta sitten kun ne on hankittu/raahattu ylös, niin muuttuu tääkin kämppäkurkistus kämppäkatsaukseksi. 

Millaisia pieniä ratkaisuja sulla on sisustuksessa? Entä suositko enemmän suuria selkeitä linjoja vai pieniä yksityiskohtia?

Parisuhteet=kertakäyttökamaa?

Kehitys: siinä ne tän päivän muotisana. Aina pitää saavuttaa jotain ja kun se on tehty, pitää kehittyä vielä siitäkin. Koskaan ei ole valmis, eikä mikään ole täydellistä tai lähelläkään sitä. Kehitykseen kuuluu kulutus, joka liittyy lähes kaikkeen: tavaroihin, koulutukseen, työelämään. Ja parisuhteeseen: jos se ei toimi voi aina jatkaa etiäpäin ensimmäisen vastoinkäymisen jälkeen. Yrittämättä enää tehdä korjaavia liikkeitä.

toppi: kirppari// hame ja sukkikset: H&M//kengät:Kenkämarski

Jos tätä tilannetta pitäisi jotenkin yleistää, niin mun mielestä luovutetaan liian helposti sen jälkeen kun arki astuu kuvioihin. Halutaan rakastua, mutta ei rakastaa. Tästä tietenkin miinustetaan väkivaltaiset suhteet, joiden kanssa ei pidä edes yrittää, vaan lähteä pois heti kun vain pystyy, vaikka se ei helppoa olekaan. Niissä tapauksissa ihmiset kun eivät melkein koskaan muutu.

Mutta nää muut tapaukset sitten: mun mielestä on vähän surullista ajatella, että aina löytyy joku parempi ja sopivampi, varsinkin silloin kun kaikki ei aina mene niin kuin Strömsössä. Se on vaan se julma totuus, että aina ei ole kivaa ja ihanaa, vaan joskus tulee niitä huonoja aikoja. Tuskin niidenkään parien, jotka ovat olleet yhdessä kymmenen, kaksikymmentä tai neljäkymmentä vuotta, elämä on ollut pelkkää juhlaa. Silti on jaksettu nähdä vaivaa: asioista puhutaan, vaikeuksia työstetään ja käydään vaikka pariterapiassa, jos ei muu auta. Ja vasta sitten jos mikään ei auta, niin ehkä on parempi lähteä eri teille.

Mää en todellakaan näillä sanoillani tarkoita, että pitäisi väkisin kituuttaa menemään huonossa suhteessa, jossa ei ole onnellinen tai voi olla oma itsensä. Eikä tätä muutenkaan voi yleistää koskemaan kaikkia ihmisiä, koska meitä on kuitenkin tällä maapallolla se seitsemän miljardia ja jokaisella on oma tarinansa. Mää tarkoitan helpolla luovuttamisella ennemminkin sitä, jos kaikki kaatuu arkeen ja sen tuomiin haasteisiin (eri asia, jos arki ei kaikesta huolimatta vain toimi). Mun mielestä ajatus "Ainahan voi erota" on  jotenkin tosi surullinen ja siinä on sellainen kaiku, ettei haluta sitoutua, vaan pitää pakoreitti valmiina.

Kaikkea ei voi eikä pidä ajatella talouden ihanteiden kautta: aina ei pidä kehittyä, kaikkea ei voi kuluttaa ja jotkut asioita voivat olla aivan mahtavia sellaisenaan. Kun parisuhteessa menee huonosti, niin voisi mieluummin pohtia, onko mitään enää tehtävissä ja edetä kysymykseen saadun vastauksen pohjalta. Ihmissuhteet eivät kuitenkaan ole määräaikaisia, vaan toistaiseksi voimassa olevia.

Elossa ollaan!

Nyt tuli niin pitkä tauko postailuun että huhhuh... Mutta siis elossa ollaan ja nyt mulla on vihdoin hyvä tilaisuus taas kirjoitella! Blogihiljaisuuden taustalle ei oo edes mitään suurta, mullistavaa tai dramaattista, vaan syy on niin tylsä ja arkinen kuin se, että kotirouvailun päättymisen kunniaksi lähdin vähän ahnehtimaan opiskelun kanssa ja tässä on ollut ihan kauhea kiire: luentoja, töitä, kouluhommia kotona, tenttiin lukemista.. Näin se mun arki on kulunut ja hyvä, jos on edes ollut päivästä se tunti tai kaks vapaa-aikaa. Silloin olen ihan suosiolla mennyt salille tai katsonut uusimman jakson Maajussukoista tai Ensitreffeistä alttarilla (yksi parhaimmista asioista syksyssä: uudet kaudet hömppää :D).

Tässä on onneksi kiireen ja kimpoilun keskellä ehtinyt tapahtua myös kaikenlaista muuta: pidettiin miekkosen kanssa meidän tuparit ja täällä meidän kaksiossa oli ihan mukavasti porukkaa. Oli kyllä hauska ilta ja kiitos siitä aivan mahtaville vieraille!

Tupareiden jälkeen alkoi nää opiskelukiireet ihan tosissaan ja arki oli pari viikkoa aikamoista touhottamista. Sitten koitti onneksi meidän perheen jokavuotinen risteily ja se tuli kyl just oikeaan kohtaan: sain hetken hengähtää, shoppailla ja bailata siskojen kanssa. Ihan parasta!

Eilen putosi onneksi se suurin taakka eli syksyn eka tentti ja sen jälkeen oli niiiin helpottunut olo ja juhlistin stressailun vähenemistä aloittamalla heti RuPaul´s DragRacen ysikauden maratonin ja lähtermällä myöhemmin kaverin kanssa kaupungille. Siinä tosin aluksi ryntäiltiin kaikenmaailman tekniikkaliikkeet läpi, koska luulin, että mun puhelimesta oli akku rikki. Vähän ennen shoppailemaan lähtöä nimittäin huomasin, että perkele, eihän tää puhelin lataa. Ei siinä muuten mitään (paitsi että mun DragRace maraton olis keskeynyt), mutta miekkonen ei oo tänä viikonloppuna kotona ja tällasena katastrofi-ihmisenä maalailin mielessäni jo kuvia, että jos täällä sattuu jotain, niin en saa kehenkään yhteyttä, mihin siis on joku prosentin murto-osan mahdollisuus, mutta hysteerikko mikä hysteerikko :D). Ravattiin siinä sit kaikki tekniikkapaikat läpi ja kaveri oli lainaamassa mulle sen vanhaa puhelinta, kunnes ne sit siinä viimeisessä kaupassa kysyi, että voisko vika olla siinä piuhassa. Ja sehän siinä oli kuin olikin rikki, eikä akku, koska se lataus kuitenkin piti, enkä tajunnut kokeilla muita piuhoja siihen. Tunsin itseni siinä vaiheessa todelliseksi tekniikan ihmelapseksi ja kaverin kanssa naureskeltiin näille mun hätäisille johtopäätöksille. Kännykkäepisodin jälkeen käytiin vähän shoppailemassa ja mentiin hetkeksi Mutkaan istumaan perjantain kunniaksi.

Nyt on siis onneksi vähän rennommat ajat edessä, kun ei ole heti toista tenttiä tulossa ja muutama kurssikin loppuu tän viikon jälkeen. Tää Jyväskylän yliopisto on kyl ihan paras siinä, että täällä kaikki kurssit ei ole luennot+tentti tai kirjatentti, vaan tentin sijaan saattaa olla ihan vaan joku essee tai oppimistehtävä. Mää tykkään, ei tule niin paljon stressiä!

Joten siis eiköhän tää tästä ja lupaan, siis todella lupaan, että näin älyttömän pitkää tai edes lähellekään näin pitkää taukoa ei enää tule! Sen verran rakas harrastus tää bloggaaminen kuitenkin on. ♥

Kertokaa hei mitä teille kuuluu! Löytyykö kohtalontovereita vai onko työt ja vapaa-aika pysyny tasapainossa?