maanantai 11. kesäkuuta 2018

Älä oleta

Tarvitsen aikaa erityismielenkiinnonkohteiden kanssa.
En halua ottaa katsekontaktia tai kätellä.
En ymmärrä kielikuvia.
En pärjää arjessa.
Olen opetellut tunteiden näyttämisen, koska en olisi sitä luonnostaan osannut.
Minulle on puhuttu kuin lapselle.

Ja näitä riittää: virheellisiä oletuksia meikäläisestä pelkän Aspergerin pohjalta. Edes tuntematta mua.

  Mekko: River Island / Sukkahousut: H&M
Näihin kaikenkarvaisiin oletuksiin liittyy tosi paljon tunteita ja ajatuksia: tiedetäänkö Aspergerista tosiaan näin vähän, nähdäänkö minut pelkkänä diagnoosina ja lisäksi tuntuu tosi ikävältä, että läntätään otsaan heti se Asperger-leima ennen kuin minuun on tutustuttu ihmisenä, persoonana.

 
 Kysyä toki saa ja pitää. Se on perusta tiedon ja tietoisuuden leviämiselle. Kokemusasiantuntijana kannustan jokaisen puheeni aikana yleisöä esittämään kysymyksiä, koska niiden avulla voin kertoa kaiken sen, mikä puheenvuorossa itsessään jäi sanomatta. Yksi toive mulla olisi sekä puheenvuorojen yleisölle että kaikille muillekin: kysyä saa, mutta olettaa ei. Sama koskee myös muutakin käytöstä: kätelkää ja katsokaa silmiin ihan rohkeasti. Jos mulla olisi jotain ongelmia näiden tai muiden alussa mainittujen asioiden kanssa, niin sanoisin siitä kyllä.


Tiedän totta kai, ettei ihmiset ilkeyttään oleta asioita Aspergerista, näkövammaisuudesta, diabeteksesta tai mistä tahansa diagnoosista. Halutaan enemmänkin olla kohteliaita ja huomaavaisia. Nämä asiat kääntyvät kuitenkin itseään vastaan: vaikka tiedetään tällaisen käytöksen tausta, se silti tuntuu loukkaavalta. Parempi olisi, jos ensin joka iikkaa diagnoosista tai diagnosoimattomuudesta huolimatta lähestyttäisiin kuin ketä tahansa ja jos tilanne alkaa vaikuttaa siltä, ettei ns. normaali lähestyminen tai kommukaatio onnistu, niin sitten vasta muutetaan tapaa toimia. Tällöin tietoisuus näkyisi oikeastaan paremmin: ymmärretään, ettei diagnoosi tee ihmisestä yhtä harmaan massan osaa, vaan hän on oma persoonansa, ei häiriö, sairaus tai vamma.


Toivon että minulta kysytään asioita yhtä paljon kuin aiemminkin. Sen avulla ennakkoluuloja ja stereotypioita murtuu. Kysyminen ei kuitenkaan tarkoita olettamista, vaan uteliaisuutta ja halua tietää enemmän. Nähdä diagnoosin taakse.

5 kommenttia:

  1. Hyvä kirjoitus! Sama juttu koskee monia muitakin asioita. Olettaminen on aika huono lähtökohta kanssakäymiselle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos! Ja on kyllä ihan totta, että olettaminen on huono homma myös monen muunkin jutun kanssa, eikä ennakkoluulojen rakentaminen ole juuri koskaan hyvästä.

      Poista
  2. Hei,
    Olettamisen vähentymiseen ehkä auttaisi tämä:
    What matters to me on verkkopalvelu, jonka avulla voi helposti viestiä omista erityistarpeista ja asioista, joita toivoo erilaisten palvelujen tarjoajien ja kanssaihmisten ottavan huomioon. Näitä asioita voivat olla esim. kommunikaatioon ja käyttäytymiseen liittyvät erityispiirteet. What matters to me tekee arjesta helpompaa. https://app.whatmattersme.com/# Laita vaikkapa viestiä jos olet halukas auttamaan meitä sen edelleen kehittämisessä. johanna.matasaho@bestser.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei!

      Kiitos paljon kommentista! Teillä on kyllä tosi hieno idea, jota kannattaa ehdottomasti kehittää ja viedä eteenpäin! Omat oireeni ovat tosin niin lievät, ettei minulla ole erityistarpeita tai asioita, jotka tulisi ottaa huomioon. Mutta vaikka Asperger ei omalla kohdalla vaikuta tai näy arjessa mitenkään, niin on niitäkin, joilla se vaikuttaa. Kannattaa siis rohkeasti kysellä vaikkapa Autismi- Aspergerliiton kautta tai Suomen Aspergeryhdistykseltä. Sieltä löytyy varmasti innokkaita osallistujia!

      Poista
  3. Hei, Esmeralda ja kaikki muutkin lukijat! ❤

    Asperger-lapsen äitinä iloitsen, Esmeralda, tästä upeasta blogistasi! Stereotypioita pitää purkaa ja tietoa lisäämällä se parhaiten onnisfuukin!

    Itselläni on Asperger-lapsi, jonka elämää ja kasvua sekä vertaisryhmien kertomuksia seuranneena voin sanoa samaa: jokainen Asperger-henkilö on ainutlaatuinen, ihana ihminen joukossamme!

    Me neurotyypilliset voisimme olla yhä enempi avarakatseisempia kohtaamaan erityisemmin ominaisuuksin varustetut ihmiset omina itsenään ja hyväksyä heidät juuri sellaisenaan!

    Meidänkin oma Asperger-lapsemme on kasvun myötä päässyt ominaisuuksiensa kanssa paremmin sinuiksi ja mm aistiyliherkkyyksien kanssa tulee paremmin juttuun.
    Asperger seuraa mukana, mutta on siis "kesytettävissä"! Vaikeinta varmasti onkin se, ettei se näy mitenkään päälle päin... vaikkakin itse jo tunnistan herkästi ko. piirteitä...ja sydän sykkii jokaiselle tunnistamalleni Asperger-piirteiselle erityisen paljon! ❤
    Kaikkea hyvää elämääsi, Esmeralda! ❤

    VastaaPoista