Kanoja ja veneilyä

Eilen tulin takaisin Jyväskylään ja kotona oli odottamassa poikaystävä, joka oli tehnyt ison kasan pinaattilettuja ja perunamuusia. Oli ihanaa taas nähdä neljän päivän jälkeen ja samalla oli hyvä huomata, kuinka ikävä vain vahvistaa suhdetta: se muistuttaa kuinka tärkeä se oma rakas on. ♥

Vietin siis koko loppuviikon perheen kanssa: ensin mökillä Loviisassa pari päivää ja sitten Espoossa. Se onkin ainut etelänloma, jonka tällä budjetilla saa. :D Mökille oli kyllä ihanaa päästä! Viimeeksi olin siellä juhannuksena ja silloin se jäi yhden päivän pikavisiitiksi, koska Korppu tuli meille silloin juhannuspäivänä. Nyt pystyin onneksi olla vähän pidempään ja ehdin nauttia mökkeilystä: kävin koiralenkeillä pellonreunaa pitkin, pelasin sulkapalloa, saunoin ja totta kai nautin hyvästä ruoasta ulkona. Just tällainen kuuluu kesään! On niin paljon rentoutuneempi fiilis!

Niin ja käytiinhän me myös veneilemässä! Meillä on siis sellainen pieni puuvene, jossa on irtomoottori, jonka toimiminen on aina vähän päivästä ja tuurista kiinni. Tällä kertaa kaikki meni kuitenkin tosi hyvin ja tää oli samalla pikku-Fransin ensimmäinen venematka.

Tossa kuvassa mua jaksaa ihmetyttää ensinnäkin se, kuinka Frans on jo iso poika ja toisekseen se, kuinka mun sisko Lilja lähestyy huimaa vauhtia aikuisuutta. Pirpana täyttää jo 17 ensi lokakuussa ja on kyllä aivan loistava täti Fransille!

Meidän veneretki meni siis tosi hyvin ja ehdittiin siinä ajellessa nähdä harmaahaikara ja penkereellä laiduntavia lampaita. Ja tää eläinsafari jatkui, kun lähdettiin ajamaan autolla takaisin mökille: jouduttiin väistelemään pikkutielle tupsahtaneita kanoja. Fransille tää oli ihan päivän kohokohta, koska pikkuinen on kunnon kanafani. Noustiinkin autosta hetkeksi ihmettelemään niitä.

Perjantaina mää, Hilda, Frans ja äiti lähdettiin kohti Espoota. Matka meni onneksi nopeasti ja sieltä sitten äiti jatkoi kotiin ja me Hildan ja Fransin kanssa heille. Illalla tilattiin pizzaa ja rönötettiin sohvalla kun ei jaksettu muutakaan.

Lauantai olikin ihan päinvastainen, koska me lähdettiin heti aamusta Korkeasaareen. Sää oli tosi hyvä: ei ollut kylmä, muttei myöskään turhan kuuma, joten eläimiäkin oli enemmän liikkeellä. Frans tykkäsi tosi paljon ja sielläkin kanat ja muut linnut oli toki ihan paras juttu. Esimerkiksi silloin kun katseltiin kameleita, niin Fransin mielestä samassa aitauksessa hengailevat varikset olivat paljon mielenkiintoisempia.

Eilen mää sitten lähdin takaisin Jyväskylään ja tää viikko menee ihan täällä kotirouvaillessa. Vaikka tällainen kotirouvan elämä ei ole aina ollut mitenkään helppoa, niin nyt aion kuitenkin nauttia siitä: nää on niitä viimeisiä viikkoja, kun olen kotirouvana, koska kuukauden päästä alkaa mun opinnot! Ihanaa! Nyt kuitenkin otan kaiken irti vielä tästä kun ei kotitöiden lisäksi tarvitse tehdä mittään!

Ja ai niin! Jos Annan juttu jäi lukematta, niin se löytyypi nyt täältä.

Takinkääntäjä

Tässä teille vielä postausta ennen kuin lähden mökille ralleja karkuun. Oon kuullut että tää rallipako on yksi osa jyväskyläläisyyttä, joten nyt on korkea aika tehdä siitä mullekin perinne. :D

Paita: Gina Tricot//Housut: Vero Moda

 
Mulle käy aina niin, että jos vannomalla vannon, etten ikinä, siis ikinä vaikkapa tule hankkimaan jotain tiettyä vaatetta tai aloittamaan tiettyä harrastusta, niin kuinka ollakaan, päädyn tekemään just niin. Ja moni varmaankin huomaa, mikä tässä kuvassa on se ei ikinä -vaatekappale. Kyllä, juurikin toi hempeän pastellinsinivihreä paita.

Vasta viime vuosina oon ottanut taas värejä mukaan enemmän. Aiemmin meininki oli kirjaimellisesti tosi mustavalkoista. Mutta sitten huomasin, kuinka väreillä saa kivaa piristystä muuten tummaan lookiin ja aloin lisäillä varsinkin metsänvihreää mustan kaveriksi. Pastellisävyt pysyivät kuitenkin poissa aina viime perjantaihin asti, jolloin huomasin tuon paidan Gina Tricon kesäalessa ja kunnon kahviövereissä pitkän jahkailun ja kaverin yllytyksen jälkeen ostin sen. Enkä ole katunut.

Mikä pastellisävyissä on sitten ollut mulle kova pala? Itse sävyjä vastaan mulla ei ole mitään, mutten ole vain kokenut niitä just mun tyyliin sopiviksi. Keväällä ajattelin että oh shit enhän mää löydä tuolta juuri mitään, kun huomasin jokaisessa vaatekaupassa pastellien tekevän tuloaan. Ongelma oli kuitenkin nopeasti ratkaistu, koska ostin sen verran kalliin hameen (josta höpöttelen myöhemmin) ja köyhänä opiskelija asetin itseni sen takia vaateidenostolakkoon. Sorruin silti Gina Tricotin aleissa, mutta se sallittakoon, koska: A. tää paita oli tosi tosi halpa, B. kerrankin ostan pastellisävyä ja C. kesä ei ole kesä ilman jotain aleostosta. Mutta nyt taas ryhdistäydyn ja jatkan lakkoilua marraskuun loppuun. Ainakin parhaani mukaan. :D

Millaisten vaatteiden kanssa teille on tapahtunut täys takinkääntö?

Bambikorvikset

Tässä ne nyt on tarkemmassa esittelyssä, bambikorvikset! Nää oli rakkautta heti ensi silmäyksellä ja oon ikionnellinen kun sain nämä!

Bambi-ihanuuksien alkuperäinen koti on siis Pienikamari, jossa myydään kaikkea ihanaa ja söpöä kaikenikäisille. Suosittelen käymään siellä, koska siinä on just sellainen päivää piristävä kauppa. Ja jos ei ihan paikan päälle pääse, niin verkkokauppa myös pelaa. Valikoima ulottuu söpöistä peltibokseista koruihin ja yleensä mulla kestää päättää, mitä ihanaa valitsisin. Tällä kertaa päätös oli kuitenkin harvinaisen selvä, koska olin haaveillut bambikorviksista tosi kauan. Ainut, mikä tuotti valinnan vaikeuksia, oli korvisten väri: vaihtoehtoja nimittäin riitti. Jahkailin pinkkien, mustien ja harmaiden välillä, mutta päädyin harmaisiin, koska ne sopivat ihan minkä tahansa kanssa ja erottuvat silti selvästi.

Pikkubambeissa riittää vielä hehkutettavaa niiden keveydenkin puolesta. Vaikka ne ovatkin korviksiksi suht isot, ne eivät paina paljon mittään. Joten jos haluaa korviksilta näyttävyyttä, mutta ajatus raskaista härpäkkeistä ahdistaa, niin puiset on just paras vaihtoehto.

Jos hakusessa on söpöt, näyttävät ja kevyet korvikset, näissä ihanuuksissa yhdistyy se kaikki! ♥

Mitäs tykkäätte näistä söpöläisistä? Millaiset korvikset on just sun juttu?

Ihan ahterista!

Ja siis ihan kirjaimellisesti silloin kun on saanut sellaisen seuralaisen kuin IBS:n eli ärtyvän suolen oireyhtymän, joka pistää mun mahan turpoamaan, kipuilemaan ja menemään sekaisin aina välillä. Mietin tosi kauan kehtaanko edes kirjoittaa tästä, mutta sitten tajusin kuinka paljon muita IBS:stä kärsiviä on, joten tässä olis mun tarina vatsavaivaisena.

Mulla on ollut mahan kanssa ongelmia jo joskus 9-vuotiaasta, mutta silloin se laitettiin ihan vain laktoosi-intoleranssin piikkiin. Oireet kuitenkin paheni kun olin 14: melkein kaikesta meni maha sekaisin, oli turvotusta ja kipuilua, mutta silloinkin sitä kuittailtiin laktoosista aiheutuvaksi. Muutama vuosi sitten sain kuulla IBS:stä ja huomasin itselläni tosi monia oireita. Ensinnäkin maha alkaa kipuilla ja menee sekaisin tosi helposti, jos olen puputtanut ruista, palkokasveja, laktoosia, xylitolia, kaaleja, soijaa tai jos syömisen välit on epäsäännölliset tai mulla on stressiä. Ja se kipu ei ole mitään pientä, vaan sellaista että pahimmillaan kädet tärisee ja kylmä hiki valuu, koska sattuu niin paljon. Kipuilun lisäksi mulla helpot ja vaikeat jaksot vaihtelee, mikä on tosi tyypillistä ja tietysti mulla on turvotusta, joka pahenee iltaa kohden. Virallista diagnoosia mulla ei ole, mutta kaikki vaadittavat oireet täsmää.

Asperger ei ole siis mun ainoa oireyhtymä. Jos saisin päättää, kummasta pääsisin eroon, valitsisin ärtyvän suolen oireyhtymän, koska Asperger ei näy mun arjessa mitenkään, IBS taas välillä useamman kerran viikossa vähintään turvotuksen muodossa. Ja se ei ole mitään pientä turvottelua, vaan mun maha näytää jonkun Tero-Pertun kaljamahalta, tadaa:

Ei turvotusta

Kunnon pallomaha

Nää kuvat näyttää hyvin sen, kuinka paljon sitä turvotusta voi tulla. Toi on se aika perus, mutta ei onneksi pahin: kerran söin kaalisalaattia ja sen jälkeen näytin ihan siltä kuin olisin ollut raskaana.

IBS asettaa jonkin verran omia ehtojaan mun elämään. Esimerkiksi korkeavyötäröiset farkut on valitettavasti ihan ehdoton ei, koska jos maha alkaa turvota, tulee kunnon kivut. Mun pitää myös katsoa aika tarkasti mitä syön jos olen lähdössä jonnekin. Muuten on se vaara, että shoppailureissu tai kahvilassa juoruaminen menee kunnon kipuiluksi ja vessassa istumiseksi. Esimerkiksi eilen kun oltiin poikaystävän kanssa lähdössä kaverin tupareihin, jouduin tyytymään puuroon, koska parsakaali ja ruisleipä olisivat riskeeranneet hauskan illan. Stressin kanssa elämä on kuitenkin enemmän arpapeliä: joskus vatsa kipuilee ja menee sekaisin kaikesta huolimatta, joskus taas ei.

Onneksi ärtyvän suolen oireyhtymään kuuluu myös helppoja kausia, jolloin oireita ei ole ollenkaan. Alkuvuodesta mulla oli tällainen jakso ja pystyin jopa syömään laktoosillista jätskiä ilman mahan kiukuttelua. Sitten tuli kuitenkin stressiä, kun oli se saksan ylläritentti, me muutettiin ja en vielä tiennyt pääsenkö Jyväskylän maisteriohjelmaan. Siitäkös maha vasta riemastui ja mulle tuli oireita tosi monena päivänä, mikä oli tosi perseestä. Nyt onneksi näyttää siltä, että helpompi kausi olis taas pikkuhiljaa tulossa, koska stressiä ei ole ihan samalla tavalla kuin keväällä ja alkukesällä.

Vaikka IBS asettaa välillä omia rajoitteitaan ja osaa olla joskus tosi arvaamaton, sen kanssa oppii kyllä elämään. Pitää vaan kiinnittää tarkempaa huomiota siihen mitä syö ja millaisin välein. Lisäksi löytyy tosi paljon tietoa just noista vatsaa ärsyttävistä ruuista, niin sieltä voi tarkistaa mitä kannattaa vältellä vaikeina kausina ja nappailla niitä taas mukaan sitten kun maha sallii. Onneksi.

Viikon ihanimmat

♥ Mun rakas perhe tuli Espoosta käymään lauantaina.

♥ Samalla saatiin uusi isompi sohva. Nyt mahdutaan molemmat kunnolla, eikä olla kuin sillit purkissa!

♥ Kun oltiin saatu sohva paikoilleen, vietettiin iltaa ensin mun tädin luona ja jatkettiin siitä serkkujen ja Hildan kanssa bailaamaan.

♥ Maanantaina mentiin isolla porukalla uuteen kiinalaiseen paikkaan syömään. Ja eihän meitä ollut kuin se 11 tyyppiä kun mukana oli mun siskot, serkut ja siskonpoika sekä poikaystävän sisarukset. Ihan hyvin mahduttiin silti. :D

♥ Illemmalla mentiin takaisin keskustaan shoppailemaan ja kahville.

♥ Tiistaina mulla ja äidillä oli äiti-tytärpäivä. Ensin käytiin Teeleidissä herkuttelemassa älyttömän hyvällä kookosteellä ja kakulla.

♥ Sitten vuorossa oli shoppailua, jonka jälkeen joimme Teerenpelin terassilla ihanat puolukkasiiderit.

♥ Ja äiti osti mulle ne kauan toivotut bambikorvikset. Tack mamma!

♥ Kun perhe oli täällä melkein viikon, ehdittiin jutella ja tehdä kaikkea ihan rauhassa ilman kiirettä.

♥ Keskiviikko jatkui kahvilapainotteisesti ja silloin vuorossa oli Toivolan vanhan pihan Muisto. Sieltä sai aivan ihanaa sitruuna-marenkikakkua.

♥ Tänään saatettiin äiti, siskot ja Frans asemalle ja sen jälkeen syötiin tuoreita korvapuusteja Harjulla.

♥ Ja nyt kaiken herkuttelun jälkeen vuorossa olis kunnon lenkki. Ihanaa sekin!

Ei erityismielenkiinnonkohteita, ihanaa!

Kylläpä näitä syndroomapostauksia nyt pukkaa, mutta Annan jutussa sivusin niin montaa asiaa, joita olis kiva availla nyt vähän enemmän. Eli tässäpä lissää, olkaapa hyvä!

Yleensä Aspergeriin liitetään kapeat ja intensiiviset kiinnostuksenaiheet eli erityismielenkiinnonkohteet. Mulla niitä ei kuitenkaan ole ollut moneen moneen vuoteen, vaan ne jäi sinne teini-iän alkupuolelle ja lapsuuteen. Yleensä kun kerron tästä, niin monista se on sääli, varsinkin monista muista kirjolla olevista, joille se intensiivinen kiinnostus on tärkeä osa arkea ja elämää. Mää taas en koe, että olisin menettänyt mitään, päin vastoin.

Muistan ne viimeiset vuodet mielenkiinnonkohteiden kanssa ja sen kuinka koin ne kauheaksi taakaksi, jotka kuluttivat mun voimia. Tuntui kuin olisin pimeässä tunkkaisessa huoneessa, jossa ei ole ikkunaa tai ovea ja kaipasin jatkuvasti raittiiseen ilmaan. Monet kirjolaiset kokevat mielenkiinnonkohteet vapauttaviksi, mää taas vangitseviksi. Halusin päästä niistä vain eroon ja voi sitä onnen määrää kun huomasin niiden ensimmäistä kertaa laimentuneen ja siitä vähän ajan päästä kadonneen kokonaan.

Mikä niissä mielenkiinnonkohteissa oli niin ahdistavaa? No mulle se oli erityisesti se, että puhua pälätin niistä paljon ja sain sen takia oudon tyypin leiman. Lisäksi siihen vielä se, että koko elämä tuntui pyörivän niiden ympärillä. Kuten Annassa lukikin, mun erityismielenkiinnonkohde oli ihan pienestä pitäen koirat: eskarissa luin koirakirjoja ja tiesin koirista valtavia määriä. Toinen oli jääkiekko, nimenomaan siis penkkiurheilu ja joukkueen fanittaminen. Ja esimerkiksi silloin kun piti tehdä yläasteen alussa esitelmä Meksikosta tai jostain siihen liittyvästä, tein meksikolaisista koiraroduista, koska se oli se mun tontti, mun vahvuus, jota kaikki muutkin tuntuivat odottavan. Oikeasti olisin halunnut tehdä jotstain muusta, kuten kielistä, kulttuurista tai ylipäätään jostain muusta. Toi oli just sitä aikaa, kun erityismielenkiinnonkohteet tuntuivat ihan älyttömän kahlitsevilta ja halusin vain päästä niistä eroon.

Kun sain diagnoosin, mun ensimmäisiä tavoitteita oli päästä niistä hemmetin mielenkiinnonkohteista eroon. Ja se liittyi tosi vahvasti keskustelutaitojen kehittämiseen, koska jäin välillä jumittamaan just niihin aiheisiin. Onneksi tajusin nopeasti miten keskustelun rakenne toimii ja omaksuin sen omiin taitoihini. Terapian myötä erityismielenkiinnonkohteetkin alkoivat mun suureksi helpotukseksi kadota. Pääsin vihdoin siitä pimeästä tunkkaisesta huoneesta raittiiseen ilmaan. Koirat ja penkkiurheilu on toki edelleen mulle tärkeitä, mutta sellaisissa mitoissa, joissa ihmisetkin yleensä on kiinnostuneet asioista, ei siis erityismielenkiinnonkohteina.

Koska Asperger-oireet yleensä helpottuvat aikuistuessa, en usko että kiinnostun niin tavattoman intensiivisesti enää mistään. Tietysti mua kiinnostaa monet asiat, kuten piirtäminen, kirjoittaminen, kielet, treenaaminen ym., mutta ne eivät valtaa mun elämää vaan ovat siellä sopivina annoksina.

Ostakee Anna

Tän viikon Annasta löytyy mun haastattelu Aspergerista, joten jos meikäläisen taipaleesta tähän päivään asti haluaa tietää enemmän, niin sieltä löytyy koko stoori. Annan sivuille luettavaksi juttu ilmestyy tän tai ensi viikon puolella.

Haastattelu oli parisen viikkoa sitten ja se oli kyllä mulle huippu tärkeä tilaisuus: sain kertoa oman tarinani siitä, millaista elämä Aspergerin kanssa voi olla. Olenkin tosi onnellinen tästä mahdollisuudesta ja olihan haastattelu jo itsessäänkin hieno kokemus!

Mukavia lukuhetkiä murut!