maanantai 30. tammikuuta 2017

Arkimeikki

Sinne se viikonloppu hävisi, että vips vaan! Tänään oli mullakin paluu arkeen töiden ja sen iänikuisen viimeisen saamen esseen parissa. Samalla otan nyt ensimmäiset askeleet kohti terveellisempää ruokavaliota eli terveellistä safkaa arkena, herkkuja viikonloppuna. Mutta siis eilen meillä oli mun Ähtärissä asuva kaveri miehensä kanssa käymässä, joten päätin leipoa mutakakun vieraita varten ja kakkua jäi totta kai yli. Tässä teen nyt poikkeuksen ja syödään poikaystävän kanssa yhdet palat jälkkäriksi, koska eihän hyvää kakkua (ensimmäistä kertaa onnistui mutakakun sopiva kypsyys tällä uunilla!) voi pois heittää, eikä se yksi palanen tervettä ruokavaliota tuhoa!

Mutta turhat höpöttelyt sikseen ja postauksen aiheeseen! Meikkaan aina, kun olen lähdössä jonnekin ihmisten ilmoille. Poikkeuksena tietysti salilla käyminen tai piipahtaminen muutaman minuutin päässä kaupassa. Nyt varsinkin, kun olen ollut suurimmaksi osaksi vain etäopiskelija ja kotirouva, meikkaamisesta on tullut entistä tärkeämpää, koska jos tulee vietettyä koko päivä kotona tai käy vain salilla, niin ei tule meikattua samalla tahdilla kuin ennen. Siitä tulee vähän sellainen arjen piristys. Hyvänä esimerkkinä: meikkaan siis ihan Prisman reissuillekin (joo, ehkä vähän säälittävää). Onneksi nyt on ollut töitä ja syksyllähän mulla alkaa taas luennot, joten laittautumisesta tulee taas arkea (onneksi!). 

Tässä siis lähtötilanne ennen meikkailua. Tällaisena hiippailen kotona, jos asiaa ei ole minnekään muualle:


Ja tässä ne perusmeikit, jotka ovat ahkerimmassa käytössä:


Tärkeimmässä osassa on varmasti kajaali ja ripsiväri, koska panostan enemmän silmämeikkiin. En ole oikein koskaan tottunut meikkivoiteisiin ym., varsinkin kun kun saatan epähuomiossa hinkata naamaani milloin mitenkin, niin siinä valuu kaikki vaiva hukkaan. Mutta siis koska silmämeikki on se tärkein, niin sen onnistumisen elinehto on Lumenen silmämeikinpohjustusaine. Sillä kajaali pysyy paremmin kuin hyvin, eikä lähde harhailemaan omille teilleen pitkin silmäluomea. Ripsari ja kajaali on kumpikin Cliniquen. Kajaalin kanssa pitäydyn mieluummin kynässä, koska eyeliner ei vaan sovi mulle ja kynäkajaalilla pystyy mun mielestä tekemään paremmin eri paksuista rajausta. Tästäkin on varmasti useampi mielipide, mutta omalla kohdalla tää on se paras vaihtoehto.

Silmien jälkeen laitan kulmakarvat ojennukseen Lumenen kulmageelin avulla. Siitä on kyllä tullut tosi tärkeä varsinkin, jos on tullut nukuttua naama jännästi tyynyä vasten, mikä takaa sotkuiset kulmat. Muutenkin kulmia voi muotoilla paremmin tuon geelin avulla.

Silmistä ja kulmista siirryn poskipunaan. Mulla on tosi kalpea iho, niin puna ei voi olla mikään älyttömän kirkas tai tumma, koska muuten näyttäisin luultavasti enemmän joltain pikachulta ja sitä en tavoittele. Paras ratkaisu on ollut Nyxin vähän lämpimän sävyinen poskipuna, joka on väriltään just hyvä, eikä punaa tule siveltimeenkään liikaa. 

Huulia en meikkaa aina, mutta kuitenkin mulla on meikkipussissa muutama huulikiilto sekä huulipuna ja rajauskynä. Kuvan We Caren huulikiillon sain melkein vuosi sitten synttärilahjaksi (melkein vuosi sitten?! Apua, mähän täytän kohta 25!) ja se on ollut tosi hyvä: pysyy paikallaan ja on hyvän sävyinen. 

Siinä se arkimeikki onkin valmis:


Silmämeikkiin lisäilen välillä metsänvihreää luomiväriä, joka on isketty vähän niin kuin kynän muotoon. Tykkään vaatteissakin käyttää metsänvihreää, joten tuo sävy sopii mukavasti niiden kanssa.



Tässä oli mun meikkailun tärkeimmät elementit, joita ilman arki olisi paljon pliisumpaa.  Entäs te, mitkä on ne teidän luottomeikit tai tärkeä osa omaa tyyliä?

2 kommenttia:

  1. Tosi sievä ja mukavan yksinkertainen meikki - siis ihan vain muutamalla eri tuotteella toteutettavissa oleva. (Olet kyllä hurjan kaunis ilmankin sitä, mutta ymmärrän kyllä, mikä laittautumisessa viehättää. Itsekin meikkaan välillä jopa päivittäin.)

    Oma arkimeikkini on myös aika yksinkertainen siitä, että selviän parhaimmassa tapauksessa vain neljällä eri tuotteella. Mutta kulmakynä on mulle se päällimmäinen must-juttu! Sen laitan miltei päivittäin, vaikken mitään muuta meikkiä jaksaisikaan edes miettiä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos, tulipa hyvä mieli!

      Kulmien meikkaamiseen liittyvät jutut on just hyödyllisiä. Mulle on se kulmageeli kyl niin ehdoton, kun pitää saada kulmat ojennukseen. :D

      Poista