maanantai 9. tammikuuta 2017

Mikä tekee kodista oman tuntuisen?

Tietysti sisustus, mulla esimerkiksi ne miljoonat ja taas miljoonat pikkujutut, kuten peltiboksit, taulut, kortit ja kynttilät jalkoineen päivineen. Olen ollut aina tarkka siitä, minkä koen kotoisaksi ja huomannut, että ei sillä sohvan oikealla värillä ole niin paljon merkitystä kuin just niillä omaan makuun sopivilla pikkuesineillä tai muutamalla ihanalla seinälle laitetulla kortilla. Itselleni tulee aika nopeasti karu olo, jos seinät ovat ihan tyhjillään tai ei ole muutamaa kynttilää tai pientä lamppua, joilla saa mukavan hämyisen valaistuksen.

Mutta mitä ovat ne parhaat jutut, joilla sain tämän asunnon tuntumaan heti kodilta? Tässäpä niitä tulee:

Kaikki alkaa ovesta

 

 

Peltiboksit

 


Muutin tähän kämppään noin vuosi sitten, kun poikaystäväni oli ehtinyt asua täällä parisen kuukautta pidempään. Ja nuo peltiboksit olivat heti ensimmäisten asioiden joukossa, jotka kaivoin muuttolaatikoiden uumenista. Kummankin ostin joskus Stockalta ja lisäksi tuo Taika-boksi sopii hyvin, kun tuota samaan sarjaan kuuluvaa astiastoa tursuaa jokaisesta keittiönkaapista. Tanssi on toinen sarja, joka on parhautta. En vain ole (toistaiseksi) pääsyt kerryttämään muita Tanssiin kuuluvia tuotteita meille. Yhtenä syynä, ja painavana sellaisena, on varmasti tämä köyhän opiskelijan elämä, mutta joskus sitten Taika saa kaveriksi Tanssia. Niin ja peltibokseillahan lyödään kaksi kärpästä yhdellä iskulla: ne ovat kauniita ja samalla myös tosi hyödyllisiä!

Kaikki mahdolliset kortit ja taulut

 

 Tuo ihanuus lähti Herttasesta matkaan.

Tämä nyt on ollut tosi olennainen juttu jo silloin pienenä, kun sain oman huoneen: yhdelle seinälle alkoi kertymään kaiken maailman tauluja ja kortteja. Kun käyn vanhempieni luona, niin katson kaiholla sitä yhtä seinää, joka on edelleen täynnä kaikkea ihanaa, jotka ottaisin mielelläni mukaan. Olemme tosin muuttamassa tästä kämpästä varmaankin tässä puolen vuoden sisään, niin josko sitten seuraava olisi seiniensä puolesta parempi vaihtoehto. Seinät ja niiden sopimattomuus eivät ole olleet kuitenkaan ongelma: olen teippaillut ja sinitarraillut kortteja seinään, hyvänä esimerkkinä blogini banneri. Ja nämä seuraavat söpöläiset ovat Harjun Paperista (suunnittelijana Henna Adler, kaikki kunnia noista suloisuuksista hänelle):


Muutamia poikkeuksia meillä silti on taulujenkin suhteen. Nämä ensimmäiset olivat joskus lapsuudenkotini seinällä, kun äiti oli ostanut ne Virosta. Sittemmin hän päätti antaa ne minulle ja kyllähän nuo piti aivan ehdottomasti saada näytille!


Toinen seinälle päätynyt löytyi 1920-luvun lopulla ilmestyneestä lehdestä. Vanhoja lehtiä löytyy mukavasti kirppareilta ja tuo oli minusta hieno (synkkyydestään huolimatta), joten se oli ehdottomasti ansainnut paikkansa seinällä:

 Kirjahyllyt poikineen

  Sitten isompiin asioihin eli kirjahyllyihin. Olen aina lukenut paljon, joten kirjojakin on kertynyt melkoisesti. Lisäksi kirjahyllyyn on tosi kätevää tunkea myös niitä pieniä juttuja, tässä tapauksesta kirpputorilta löytynyt vanha tuhkakuppi, joka tosin  nykyään on koristeen ja joskus korujen säilyttämisen virassa:


Niin ja onhan meillä pari Ikean mustaa LACK-hyllyä, joista toisen olen valjastanut ihan vain ja ainoastaan sisustuselementiksi:


 Ja bonuksena:


Tästä nyt saattaa herätä kysymys, että kuka hullu säilyttää, saati pitää tyhjää kaljapulloa ylpeänä näkyvillä. No mutta tuo on poikkeus, sillä kyseessä on ruotsalainen kettukalja, jonka etiketti oli niin ihana, että se on ansainnut paikkansa ihailtavana. Niin ja sitten tuo peura, se on päätynyt telkkaritasolle kirpparilta. Paitsi että se on kaunis, niin sen sarviin pystyy laittamaan kätevästi tuikun palamaan.

Tässä oli muutamia juttuja, joilla tästä pienstä rivariyksiöstä on tullut koti. Ja ne takaavat, että kotoisuus säilyy aina siellä, minne ikinä muutankin.

2 kommenttia:

  1. Onpa söpöjä yksityiskohtia! <3 Ihanat nuo valot tuossa hyllyllä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos! Valot pääsi aika samanlaiselle paikalle uudessakin kämpässä, kun leveiden ovenkarmien päällä on paljon tilaa. <3

      Poista