perjantai 27. tammikuuta 2017

2017: uudet kujeet

2017 on ollut käynnissä jo hyvän aikaa, joten eiköhän myös mun ole aika pohtia, miten tämän vuoden vietän ja, ennen kaikkea, millaisten tavoitteiden kanssa. Mutta sen pidemmittä puheitta, tässä on mun suunnitelmat tälle vuodelle:

Korvaan puhelimen jollain muulla:
Tuntuu, että kännykällä oleminen vie liikaa aikaa kaikelta muulta. Liiasta ruudun tuijottamisesta tulee myös jotenkin tokkurainen olo, mutta silti kännykkä toimii tehokkaana aseena unta vastaan. Nyt siis puhelin sivuun mm. nukkumaan mennessä tai aamupalaa syödessä ja kirja/lehti kouraan!


Pidän kiinni liikunnasta ja riittävästä veden juomisesta:
Ei nyt varsinaisesti tavoite, koska suurimman työn tein viime vuonna, kun aloin liikkumaan enemmän ja juomaan vettä riittävästi. Mulle tarpeeksi suuri haaste on kuitenkin pitää noista saavutuksista kiinni. Liikunnan määrän säilyttäminen tuntuu näistä kahdesta helpommalta, koska olen nyt vihdoin löytänyt sen mulle parhaimman tavan liikkua eli ryhmäliikunnan ja muuton myötä aukeni myös useita uusia lenkkireittejä.


Olen itselleni ystävällisempi:
"Saakelin tunari!" "Etkö sää hemmetin ääliö tätäkään osaa?!" Huomaan, että puhun itselleni noin aivan liian usein ja se ei tee hyvää itsetunnolle. Luin joskus jostain, että itselleen pitäisi puhua samalla tavalla kuin ystävälle ja vaikka tuo sanonta on äärimmäisen kliseinen, se pitää mun mielestä paikkansa. Asennemuutosta nyt siis kehiin!

Syön fiksummin:
Vaikka olen normaalipainoinen, ei jatkuva sokerin puputtaminen tee todellakaan hyvää! Mun kohdalla tää muutos tarkoittaa sitä klassista karkkipäivää, joka oli silloin pienenä, ja muu viikko terveellistä ruokaa. Olen varmasti jollain tasolla riippuvainen sokerista, koska mulle tulee tosi ärtynyt olo, jos en saa muutamaan päivään jotain sokerista herkkua. Mikään täyslakko ei mulle sovi, koska sitten lipsun siitä kahta kauheammin, vaan kohtuus kaikessa on se parempi neuvo. Tästä alkaa raaka karkkien ja hedelmien välinen taisto!


Vähennän stressaamista:
Joka hemmetin ikisen vuoden lupaus, jota en koskaan onnistunut pitämään! Viimeistään tammikuun puolessa välissä stressaan milloin mitäkin huolenaiheita, oli niihin oikeaa syytä tai ei. Pitäisi vaan löytää joku tapa, jonka avulla opin olemaan stressaamatta. Ehkä se ajatus, ettei sellaisista asioista kannata stressata tai kantaa huolta, joille ei voi mitään. Ongelma on vaan, etten ole sisäistänyt sitä! Mutta ehkä se vois olla se aito oikea tavoite stressin nujertamisessa?

Ei enää heräteostoksia mulle:
Tätä ei onneksi satu kovin kalliiden juttujen kanssa, mutta en edes halua ajatella, kuinka paljon niihin Da Capoihin, ale-vaatteisiin tai postikortteihin on mennyt. Varsinkaan köyhänä opiskelijana se pienikin raha tuntuu tosi suurelta summalta, kun ostaa jotain, mutta hei, tänään löysin Finlaysonin 60 prossan alesta ihanat kettulakanat: vaan 21 erkkiä (aiemmin yli 50)!





Ei yhtään kirjastosakkoa tälle vuodelle:
Nyt varmaan tavoittelen liian suuria, mutta yritän! Tää on mulle tosi hankala tavoite, koska aina ne kirjat vaan jää pyörimään nurkkiin ja unohdan niiden olemassaolon. Viimeeksikin Keski-kirjastoille meni 21 euroa (hups!) ja PK-seudun kirjastoille olen myös ihan mukavasti velkaa. Kuvan kirjoista ei onneksi tarvitse stressata (eiku hei, munhan piti lopettaa stressaaminen!), koska ne ovat omia joka iikka.


 Piirrän enemmän:
Olen aina rakastanut piirtämistä, mutta se on jotenkin jäänyt. Olen kuitenkin onneksi saanut tilannnetta korjattua, kun aloitin elävänmallin piirtämisen viime syksynä. Nyt vaan alan piirustella myös kotona ahkerammin. Varsinkin, kun nyt on sen verran upea lehtiö, että en halua jättää sitä ilman sisältöä (suurkiitos siskolle ihanasta joululahjasta!)


Tässä riittää tavoiteltavaa! Saankohan näistä puoliakaan tavoitettua? Vaikeimpia ovat varmasti kirjastosakkojen välttäminen ja rautaisen itsekurin kasvattaminen sokerin suhteen. Mutta yritetään, ehkä yllätynkin iloisesti!

Millaisia suunnitelmia tai tavoitteita teillä on? Onko tähtäimessä täydellinen elämänmuutos vai ne arjen pienet tavat ja asiat?

6 kommenttia:

  1. Mulla on ollut ihan samat tavoitteet tälle vuodelle, varsinkin piirtämisen suhteen. Olen yrittänyt pitää luonnoslehtiötä sängyn lähellä, niin jäisi puhelimella oleminen vähemmälle illasta. Ja tuo kirjastosakottomuus... Voisi olla hyvä lisäys omalle listalle, olen nimitäin sinnikkäästi odottanut KOLME vuotta, että se yli 20e sakkoja vanhenee :D Syksyllä se hetki viimein koittaa ja pääsen lainaamaan! Voisi siis olla hyvä, jos uusia ei kertyisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa hyvältä idealta lehtiön pitäminen sängyn vieressä! Pitää kans kyl kokeilla. Mää en muuten tiennyt, että kirjastosakot vanhenee, jes! Ehkä vois tehdä niin pk-seudun kirjastojen maksujen kanssa, kun siellä tulee pyörittyä kirjastossa sen verran harvoin.

      Tsemppiä sulle tavoitteisiin! :)

      Poista
    2. Kai kirjastoilla on erilaisia käytäntöjä, itse olen ollut töissä tuossa lähikirjastossa ja siellä onneksi tuollainen käytäntö oli :D Vielä nolompaa tosin entiselle työntekijälle mennä kerryttämään kamalasti sakkoa...

      Poista
    3. No mut hei, sellasta sattuu! Enemmän ihmettelen sellasia tyyppejä, joille kirjastosakot on ihan vieras käsite, kun lainat on palautettu aina ajoissa. :D

      Poista
  2. Listalta löytyi hyviä tavoitteita ja osa niistä on pyörinyt omassakin mielessä (kuten stressaaminen, piirtäminen ja armollisuus itseään kohtaan). Tää blogi vaikuttaa tosi mielenkiintoiselta ja sulla on tosi kiva ja persoonallinen nimi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos paljon! Toivottavasti lähtee sullakin tavotteita kohti kurkottelu hyvin käyntiin! Itsellä se pahin kamppailu on tällä hetkellä sokerin vähentämisen kanssa :D

      Poista