maanantai 9. lokakuuta 2017

Parisuhteet=kertakäyttökamaa?

Kehitys: siinä ne tän päivän muotisana. Aina pitää saavuttaa jotain ja kun se on tehty, pitää kehittyä vielä siitäkin. Koskaan ei ole valmis, eikä mikään ole täydellistä tai lähelläkään sitä. Kehitykseen kuuluu kulutus, joka liittyy lähes kaikkeen: tavaroihin, koulutukseen, työelämään. Ja parisuhteeseen: jos se ei toimi voi aina jatkaa etiäpäin ensimmäisen vastoinkäymisen jälkeen. Yrittämättä enää tehdä korjaavia liikkeitä.

toppi: kirppari// hame ja sukkikset: H&M//kengät:Kenkämarski

Jos tätä tilannetta pitäisi jotenkin yleistää, niin mun mielestä luovutetaan liian helposti sen jälkeen kun arki astuu kuvioihin. Halutaan rakastua, mutta ei rakastaa. Tästä tietenkin miinustetaan väkivaltaiset suhteet, joiden kanssa ei pidä edes yrittää, vaan lähteä pois heti kun vain pystyy, vaikka se ei helppoa olekaan. Niissä tapauksissa ihmiset kun eivät melkein koskaan muutu.

Mutta nää muut tapaukset sitten: mun mielestä on vähän surullista ajatella, että aina löytyy joku parempi ja sopivampi, varsinkin silloin kun kaikki ei aina mene niin kuin Strömsössä. Se on vaan se julma totuus, että aina ei ole kivaa ja ihanaa, vaan joskus tulee niitä huonoja aikoja. Tuskin niidenkään parien, jotka ovat olleet yhdessä kymmenen, kaksikymmentä tai neljäkymmentä vuotta, elämä on ollut pelkkää juhlaa. Silti on jaksettu nähdä vaivaa: asioista puhutaan, vaikeuksia työstetään ja käydään vaikka pariterapiassa, jos ei muu auta. Ja vasta sitten jos mikään ei auta, niin ehkä on parempi lähteä eri teille.


Mää en todellakaan näillä sanoillani tarkoita, että pitäisi väkisin kituuttaa menemään huonossa suhteessa, jossa ei ole onnellinen tai voi olla oma itsensä. Eikä tätä muutenkaan voi yleistää koskemaan kaikkia ihmisiä, koska meitä on kuitenkin tällä maapallolla se seitsemän miljardia ja jokaisella on oma tarinansa. Mää tarkoitan helpolla luovuttamisella ennemminkin sitä, jos kaikki kaatuu arkeen ja sen tuomiin haasteisiin (eri asia, jos arki ei kaikesta huolimatta vain toimi). Mun mielestä ajatus "Ainahan voi erota" on  jotenkin tosi surullinen ja siinä on sellainen kaiku, ettei haluta sitoutua, vaan pitää pakoreitti valmiina.

Kaikkea ei voi eikä pidä ajatella talouden ihanteiden kautta: aina ei pidä kehittyä, kaikkea ei voi kuluttaa ja jotkut asioita voivat olla aivan mahtavia sellaisenaan. Kun parisuhteessa menee huonosti, niin voisi mieluummin pohtia, onko mitään enää tehtävissä ja edetä kysymykseen saadun vastauksen pohjalta. Ihmissuhteet eivät kuitenkaan ole määräaikaisia, vaan toistaiseksi voimassa olevia.

lauantai 7. lokakuuta 2017

Elossa ollaan!

Nyt tuli niin pitkä tauko postailuun että huhhuh... Mutta siis elossa ollaan ja nyt mulla on vihdoin hyvä tilaisuus taas kirjoitella! Blogihiljaisuuden taustalle ei oo edes mitään suurta, mullistavaa tai dramaattista, vaan syy on niin tylsä ja arkinen kuin se, että kotirouvailun päättymisen kunniaksi lähdin vähän ahnehtimaan opiskelun kanssa ja tässä on ollut ihan kauhea kiire: luentoja, töitä, kouluhommia kotona, tenttiin lukemista.. Näin se mun arki on kulunut ja hyvä, jos on edes ollut päivästä se tunti tai kaks vapaa-aikaa. Silloin olen ihan suosiolla mennyt salille tai katsonut uusimman jakson Maajussukoista tai Ensitreffeistä alttarilla (yksi parhaimmista asioista syksyssä: uudet kaudet hömppää :D).


Tässä on onneksi kiireen ja kimpoilun keskellä ehtinyt tapahtua myös kaikenlaista muuta: pidettiin miekkosen kanssa meidän tuparit ja täällä meidän kaksiossa oli ihan mukavasti porukkaa. Oli kyllä hauska ilta ja kiitos siitä aivan mahtaville vieraille!

Tupareiden jälkeen alkoi nää opiskelukiireet ihan tosissaan ja arki oli pari viikkoa aikamoista touhottamista. Sitten koitti onneksi meidän perheen jokavuotinen risteily ja se tuli kyl just oikeaan kohtaan: sain hetken hengähtää, shoppailla ja bailata siskojen kanssa. Ihan parasta!


Eilen putosi onneksi se suurin taakka eli syksyn eka tentti ja sen jälkeen oli niiiin helpottunut olo ja juhlistin stressailun vähenemistä aloittamalla heti RuPaul´s DragRacen ysikauden maratonin ja lähtermällä myöhemmin kaverin kanssa kaupungille. Siinä tosin aluksi ryntäiltiin kaikenmaailman tekniikkaliikkeet läpi, koska luulin, että mun puhelimesta oli akku rikki. Vähän ennen shoppailemaan lähtöä nimittäin huomasin, että perkele, eihän tää puhelin lataa. Ei siinä muuten mitään (paitsi että mun DragRace maraton olis keskeynyt), mutta miekkonen ei oo tänä viikonloppuna kotona ja tällasena katastrofi-ihmisenä maalailin mielessäni jo kuvia, että jos täällä sattuu jotain, niin en saa kehenkään yhteyttä, mihin siis on joku prosentin murto-osan mahdollisuus, mutta hysteerikko mikä hysteerikko :D). Ravattiin siinä sit kaikki tekniikkapaikat läpi ja kaveri oli lainaamassa mulle sen vanhaa puhelinta, kunnes ne sit siinä viimeisessä kaupassa kysyi, että voisko vika olla siinä piuhassa. Ja sehän siinä oli kuin olikin rikki, eikä akku, koska se lataus kuitenkin piti, enkä tajunnut kokeilla muita piuhoja siihen. Tunsin itseni siinä vaiheessa todelliseksi tekniikan ihmelapseksi ja kaverin kanssa naureskeltiin näille mun hätäisille johtopäätöksille. Kännykkäepisodin jälkeen käytiin vähän shoppailemassa ja mentiin hetkeksi Mutkaan istumaan perjantain kunniaksi.

Nyt on siis onneksi vähän rennommat ajat edessä, kun ei ole heti toista tenttiä tulossa ja muutama kurssikin loppuu tän viikon jälkeen. Tää Jyväskylän yliopisto on kyl ihan paras siinä, että täällä kaikki kurssit ei ole luennot+tentti tai kirjatentti, vaan tentin sijaan saattaa olla ihan vaan joku essee tai oppimistehtävä. Mää tykkään, ei tule niin paljon stressiä!

Joten siis eiköhän tää tästä ja lupaan, siis todella lupaan, että näin älyttömän pitkää tai edes lähellekään näin pitkää taukoa ei enää tule! Sen verran rakas harrastus tää bloggaaminen kuitenkin on.


Kertokaa hei mitä teille kuuluu! Löytyykö kohtalontovereita vai onko työt ja vapaa-aika pysyny tasapainossa?

sunnuntai 10. syyskuuta 2017

Kotirouvailun loppu


 Kotirouvan viimeinen taidonnäyte :D

Moikka taas ihanuudet! Blogihiljaisuutta on takana enemmän kuin tarpeeksi ja syy sille löytyykin otsikosta: mun kotirouvailu on nyt siis ohi ja en voisi olla onnellisempi. Vihdoin on enemmän tekemistä ja osaan kerrankin nauttia viikonlopusta: ei tartte tehdä mitään ihmeellistä ja nytkin kirjoittelen postausta ja kuuntelen samalla Poikien vinyyliä (ihan parasta suomipunkia!), josta olin haaveillut jo kauan ja kävin perjantaina ostamassa sen pois divarin ikkunasta.


Mulla siis alkoi opiskelut Jyväskylän yliopistossa maanantaina monen monituisilla infoilla. Olin silloin vielä vähän toipilaana paikalla viime viikon viikonlopun flunssan jäljiltä, mutta onneksi viikolla vointi parani ja pystyin osallistumaan kaikille luennoillekin. Ja kannatti tosiaan varsinkin infoille mennä, koska samalla selvisi reitti mun unelma-ammattiin eli siis suomenkielenopettajaksi aikuisille. Nyt vaan syksyllä kasvatustieteen perusopinnot läpi ja keväällä haku aikuiskouluttajan pedagogisiin!


Mulla on nyt syksyn kynnyksellä muutenkin aina paljon energisempi olo ja mulle tää aika vuodesta merkitsee asioiden aloittamista puhtaalta pöydältä. Viime vuonna tällaista meininkiä ei oikein ollut, mutta nyt sitäkin enemmän. Mää en osannut edes odottaa, että tän kaiken uuden alkaminen tekis musta näin energistä ja iloista. Jaksan paljon paremmin ja suhtaudun opiskeluihinkin suuremmalla motivaatiolla kuin aiemmin. Kun olin yhtenä iltana kävelemässä kotiin, mietin että nyt kaikki palaset on loksahtanu paikoilleen: mulla on ihana mies, huippu perhe ja mahtavat kaverit, asun just sellaisessa kaupungissa, jossa olen aina halunnutkin asua, mulla on harrastuksia, töitä ja opiskelut. Olen niiin onnellinen.


Miten sun syksy on lähtenyt käyntiin?

torstai 31. elokuuta 2017

Mistä on tämä kesä tehty?

- muutosta uuteen kämppään (parin viikon päästä on meidän tuparit ♥)

- äidin ihanista 50-vuotisbailuista

- pitkistä lenkeistä Jyväskylän kesässä lainakoiran kanssa


- siskojen Jyväskylän reissuista. Oli ihanaa saada Lilja, Hilda ja totta kai myös Frans (joka on kasvanut kesän aikana hurjasti) tänne!

- saniaisista ja ruiskaunokeista maljakossa

- hyvistä kesäkirjoista


- opiskelupaikan saamisesta Jyväskylän yliopistossa just siinä maisteriohjelmassa, johon halusinkin

- mökkeilystä useampaan otteeseen (viime kerralla päästiin miehen kanssa kunnon vanhan ajan maalaismarkkinoille)

- mustikoiden poimimisesta


- ristiseiskaturnauksista (oon ihan käsittämättömän huono korttipeleissä, mutta nyt onnistuin välillä jopa välttämään jumbosijan :D)

- serkun älyttömän söpön koiranpennun ihastelusta (ja sen myötä kasvavasta koirakuumeesta)

- hauskasta kesäteatteri-illasta kavereiden kanssa

Näiden hetkien jälkeen on hyvä lähteä kohti syksyä ja uusia seikkailuja!

perjantai 25. elokuuta 2017

Suuttumisen jalo (ja vaikea) taito

Mulla ei ole ikinä ollut vaikeuksia näyttää tunteita: itken kun itkettää ja nauran kun naurattaa. En osaa kätkeä mitä tunnen, vaan jos riemastun jostain niin se näkyy ihan ylitseläikkyvänä ilona, ja jos taas ahdistaa, niin sen kyllä huomaa mun olemuksesta. Mutta vaikka tunteiden kirjo näkyy mun elämässä värikkäästi, niin yksi on mulle tosi vaikea: en osaa oikein suuttua.

Kuvat: Niclas Mäkelä
 
Suuttuminen on mulle ollut vaikeaa ihan pienestä pitäen ja vaikka eteenpäin onkin menty, niin se on edelleen tunne, jonka näyttämistä välttelen viimeiseen. asti. Ja tää kaikki johtuu siitä, että olen tosi, tosi herkkä. Pelkään loukkaavani jotakuta jos suutun tai ärähdän. En halua vahingossakaan pahoittaa kenenkään mieltä ja riski siihen suuttuessa väkisinkin kasvaa.

 

Olen kasvanut perheessä, jota on kuvattu meiningin osalta italiaiseksi: meillä käydään koko tunteiden kirjo läpi monta kertaa päivässä ja välillä tulee pieniä räjähdyksiä (joista määkään en ole läheskään aina jättäytynyt nöyrästi sivuun), jotka kuitenkin sovitaan nopeasti. Ilmapiiri on ollut aina tosi lämmin ja kotoisa, joten kotonta en ole oppinut pelkäämään suuttumista: meillä on pikemminkin opetettu että kaikki tunteet on sallittuja ja toisinaan riitely puhdistaakin ilmapiiriä. Luulenkin, etten ole oikeastaan oppinut välttelemään riitelyä mistään, vaan herkkyys on vain ohjannut siihen suuntaan.


Kyllähän mää riidellä ja suuttua toki osaan, mutta näytän sen vain niille kaikkein läheisimmille eli perheelle ja miehelle. Me ei miekkosen kanssa olla näiden kolmen vuoden aikana riidelty kunnolla, vaan jos ollaan eri mieltä, niin sitten keskustellaan ja neuvotellaan. Mää kyllä saatan vinkua ja kiukutella (ja jos se musta olis kiinni, niin kyllä meillä riideltäisiin vähän enemmän), mutta mies ei vaan lähde siihen mukaan, koska ei koe sitä millään tavalla kannattavaksi ja hän suuttuu muutenkin älyttömän harvoin. Erimielisyydet ja huonot päivät on tietysti parisuhteissa aina läsnä ja jokaisella parilla on omat tavat käsitellä niitä. Niin sen kuuluu ollakin.


Mää todella toivon, että vielä jonain päivänä osaisin riidellä ja näyttää omaa kettuuntumista edes vielä vähän paremmin. Tällainen armoton venyminen on johtanut (ja tulee johtamaan, jos en skarppaa) siihen, että musta tulee ovimatto, jonka päältä voi kulkea ihan miten lystää. Kaikkea ei pidä siis tosiaankaan kestää tai sietää. Ja sen on sellainen taito, jota mää toivottavasti osaan joskus käyttää paremmin.

tiistai 22. elokuuta 2017

Helpot perunarieskat



Perunamuusia jää ainakin meillä tosi usein paljon yli, eikä sitä kuitenkaan viitsi heittää menemään. Niinpä jämämuusista on syntynyt perunarieskoja, jotka on tosi helppo ja nopea tehdä:

Tarvitset:
n. 3 dl kylmää perunamuusia
 2,5 dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa
1 kananmuna

Ja hommahan on tosiaan näin yksinkertainen: sekoita aineikset keskenään. Jaa taikina paloiksi ja litistä niitä vähän. Sen jälkeen töki rieskanraakileisiin  haarukalla reikiä pintaan. Paista rieskoja 275 asteessa vähän alle kymmenen minuuttia. Nauti voin kanssa tuoreina sellaisenaan tai keiton kaverina.

perjantai 18. elokuuta 2017

Miten uuteen kaupunkiin kotiudutaan?


Nyt on taas se aika vuodesta, kun uudet opiskelijat alkavat asettua aloilleen ja osalla on edessä kaiken muun uuden ja jännän lisäksi tutustuminen ihan vieraaseen kaupunkiin. Mulla oli melkein sama tilanne puolisentoista vuotta sitten, kun muutin tänne Espoosta rakkauden perässä, joten tässä muutama vinkki kotiutumiseen just sulle uusi jyväskyläläinen:

♥ Tutustu uusiin ihmisiin
Tää on varsinkin opiskeluiden perässä muuttaneille onneksi aika helppo homma, koska fukseillahan on vaikka mitä menoa! Ja vaikkei olisikaan, niin kyllä ihmisiin tutustuu! Mää etäopiskelin mun ekan vuoden, jotta saisin kandin tehtyä ja se oli aika tiiviisti sellaista kotirouvailua. Silti löysin kavereita nopeasti tuon miekkosen kautta ja Facessakin on pari ryhmää JKL:stä kavereita kaipaileville: Jyväskylän tytöt ja Jyväskylän ystävättäret, joten jos kaverit on hukassa, niin käykäähän liittymässä!





♥ Hanki harrastus
Niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin, niin harrastaminen on tosi hyvä tapa saada aikaa kulumaan. Mää hankin melkein heti salikortin ja syksyllä aloitin elävän mallin piirtämisen kansalaisopistolla (kaikki tän vuoden kurssi-ilmot starttaa ensi viikolla). Saleista löytyy tosi paljon valinnanvaraa. Mää käyn Fitness 24 sevenissä ja oon ollut kyllä tosi tyytyväinen: maksu on kuukaudessa vain parikymppiä ja siihen sisältyy myös ryhmäliikuntatunnit.


♥ Varaudu pieneen kulttuurishokkiin
Mua on pidetty meidän karjalais-suomenruotsalaisen perheen rauhallisimpana, mut hämmennys oli suuri, kun muutin tänne ja tajusin että enhän mää mikään rauhallinen oo. Tosi moni jyväskyläläinen tuntuu nimittäin olevan ihan huippu rauhallinen ja verkkainen. Mun miekkonen ja aika monet muutkin täällä ikänsä asuneet on sellasia harkitsevaisia ja vähän hiljaisempia verrattuna kunnon moottoriturpiin. Mutta ei hätää, siihen tottuu ja onhan se jyvääskylääläisten rauhallisuus loppupeleissä tosi ihana piirre: miksi kiirehtiä, kun mitään syytä ei ole. Siinä tällainen stressiotus rauhottuu itsekin.

♥ Ihanat pikkukaupat ja -kahvilat
Ne on mun mielestä täällä yksi parhaimmista asioista ja niilläkin oli osansa mun kotiutumisessakin. Meikäläisen blogissa on varmasti tullut jo hyvin monen monituista kertaa ilmi, kuinka mää rakastan Harjun Paperia, jossa myydään toinen toistaan ihanampia kortteja, lightboxeja ja kaikkea muuta ihanaa sekä Pientäkamaria, josta taas löytyy söpöjä astioita, koruja ja kaikkea muuta ihanaa pientä. Kahviloista mun lemppareita on totta kai Teeleidi (ihan parasta teetä ja se paikka itsessäänkin on tosi ihana!) ja Wilhelmiinan Konditoria (tääkin on ihan jo paikkana ihana ja sieltä saa välillä ostettua ison säkillisen ylijäämäleivoksia, -pullaa ja muuta ihanaa kympillä).


♥ Tarttuva (ja ihana) murre
Jyväskylässä on aivan ihana murre, joka myös tarttuu aika helposti. Täällä on myös joitain omia sanoja, jotka ei mulle aluksi auenneet, kuten että vaikkapa joku leffaa voi hölliä tai olla maukas eli siis olla tosi hyvä. Aluksi vähän ihmettelin näitä, mutta nykyään ne on jo tuttuja, vaikka en niitä itse käytäkään. Sitten kun murre tulee tutuksi, niin Jyväskyläkin tuntuu varmasti kodikkaammalta tai siis höllii enemmän.



♥ Anna aikaa
Uuteen kaupunkiin kotiutuminen voi olla hidastakin, joten sen kanssa ei kannata kiirehtiä. Mulla meni melkein puoli vuotta kunnes tää alkoi oikeasti tuntua kotikaupungilta ja nykyään viihdynkin ihan älyttömän hyvin!

♥ Jos aika käy tylsäksi...
Lätkin tähän postaukseen sellaisia kuvia Jyväskylästä, jotka ei ehkä ole ihan niitä perinteisimpiä, mitä tästä kaupungista laitetaan. Ja koska kaupunkiin tutustuu parhaiten sitä kiertelemällä ja tutkimalla, niin jos tulee tylsää, niin lähde kiertelemään ja bongailemaan näitä pikku yksityiskohtia! Nää kaikki löytyy vieläpä keskustasta tai sen läheltä, ei tartte lähtee bussilla eiku siis linkillä seikkailemaan.

Löytyykö täältä muita kaupungin vaihtajia?