perjantai 16. kesäkuuta 2017

Erityisherkkä ekstrovertti

Erityisherkkyydestä tulee tosi helposti mieleen ihminen, joka tarvitsee omaa aikaa yksin lataillakseen akkuja ja kokee muiden ihmisten seuran ja varsinkin isot ihmisjoukot ahdistavina ja kuormittavina. Ja näinhän se suurimman osan kohdalla on, koska erityisherkistä valtaosa on rauhaa ja omaa aikaa kaipaavia introvertteja. Se ei kuitenkaan koske kaikkia herkkiksiä, koska meitä on myös ekstrovertteja, jotka saavat muiden kanssa hengailusta enemmänkin lisää energiaa ja yksinolo taas tuntuu vaikealta.

Mää olen ekstrovertti erityisherkkä. Kavereiden kanssa hengailu ja juhlat, keikat ja kaikenlaiset muutkin tapahtumat on mun mielestä virkistäviä ja enemmän se yksinolo ja hiljaisuus tuntuu kuormittavalta. Okei, se on ehkä ihan jees sen pari tuntia, mutta sitten alan taas kaivata ihmisiä ja meteliä ympärilleni. Yleensä aina kun olen yksin, pidän telkkaria päällä tai kuuntelen musiikkia, jottei olisi niin ahdistavan hiljaista. Urheiluselostukset on tässä ihan parhaita! :D


Mulla erityisherkkyys näkyy enemmän tunteiluna, ajatusten, tapahtumien ym. syvällisenä pyörittelynä ja vahvana eläytymiskykynä. Mää koen tunteet tosi vahvasti ja pienikin asia vie tunnetilaa johonkin suuntaan. Esimerkiksi jos vaikkapa jossain sarjassa, kirjassa tai leffassa on rajua väkivaltaa tai jonkun sairastuminen tai kuolema on keskeisessä osassa, jään helposti pyörittelemään sitä ja ahdistun. Mun on myös tosi helppo samaistua muiden tunteisiin ja kokea ne myös itse.

Erityisherkkyys ja  ekstroverttiys on siinä mielessä ehkä vähän haastava yhtälö, että aina on se loukatuksi tulemisen riski ja se taas on herkkikselle kovempi isku. Jos joku on sanonut mulle pahasti, jään pyörittelemään sitä pitkäksi aikaa ja ahdistun. Esimerkiksi kerran opiskelijapalveluissa oli tosi tökerö tätönen, joka päätti purkaa pahan tuulensa muhun. Puhelun jälkeen itketti ja jäi suoraan sanottuna tosi paska fiilis. Ja tiesin, että tulee varmasti tilanteita, jolloin opiskelijapalveluihin pitää taas soittaa ja sitten pitää jännittää osuuko se sama tympeä naikkonen omalle kohdalle.

Tällaisista tilanteista huolimatta en koskaan kuitenkaan jättäydy mistään illanvietoista pois tai jätä soittamatta tärkeitä puheluita. Ihmisiä on kaikenlaisia ja jotkut ovat tosi tökeröitä ja sille ei valitettavasti voi mitään. En usko, että meikäläisestä tulee koskaan kovin paksunahkainesta otusta, mutta se ei kuitenkaan estä kehittämästä hitusen lujempaa pintaa ja oppimasta, että joitakin asioita voi suosiolla päästää toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Joten leuka ylös ja suunta vaan kohti uusia seikkailuja!

maanantai 12. kesäkuuta 2017

Joskus on ihan ok...

... luistaa fiksummasta syömisestä ja ostaa se yksi suklaapatukka keskellä viikkoa

... skipata päivän treenit, kun ei vaan kerta kaikkiaan jaksa ja köllötellä vaan sohvalla

... pitää tauko tenttiin lukemisesta ja tehdä sen sijaan jotain mukavaa


...  katsoa monta jaksoa putkeen Ensitreffit alttarilla Australiaa

... lainata kirjastosta opiskelumatskun sijaan sylillinen hömppäkirjoja

... saada tentistä kakkonen ja tajuta ettei maailma tosiaakaan kaadu siihen

... lukea pihalla auringonpaisteessa Annaa, vaikka pitäisi siivota


... ostaa just se kauan himoittu hame, vaikka se on kallis ja sen ostosta pitää laittaa itsensä puolen vuoden vaatteidenostolakkoon

... epäonnistua välillä ja alittaa rima oikein kunnolla

... käydä muuttolaatikoiden pakkaamisen sijaan serkkujen kanssa kahvilla

... pitää to do -lista lyhyenä: silloin tavoitteet on helpompi saavuttaa.

... unohtaa stressi ja huolet: elämän pidä olla pelkkää suorittamista!

perjantai 9. kesäkuuta 2017

Liikuntamotivaatio, mutta mistä?

Mulla oli tosi kauan niin, että liikuin kausittain: joskus oli enemmän motivaatiota ja sitten se lopahti taas vähäksi aikaa. En kuitenkaan ole koskaan kuitenkaan jäänyt päiväkausiksi sohvan pohjalle, koska kotona on onneksi opetettu hyötyliikunnan jalo taito.

Kun muutin Jyväskylään, mun arjesta tuli paljon hiljaisempaa: ei ollut luentoja, joille mennä, eikä töitä. Silloin aloin kuluttaa loputonta joutilasta aikaa liikkumalla: kävin paljon lenkeillä ja hankin salikortin melkein heti. Ja se motivaatio on säilynyt: käyn salilla kolme, neljä kertaa viikossa ja ihan tässä meidän lähellä on tosi hyvät lenkkeilypaikat, joten nekin ovat ahkerassa käytössä. Liikun siis viitisen kertaa viikossa ja pidän kaksi lepopäivää. Mutta miten motivaatio on pysynyt yllä?


Kuten varmasti meille jokaiselle, myös mulle on tosi tärkeää, että lajit ovat mieluisia, eikä liikunnasta tule pakkopullaa. Juokseminen ei oikeen ole koskaan ollut se mun juttu, koska mulla alkaa tosi nopeasti pistämään kylkeen. Siispä korvaan juoksemisen reippaalla kävelytahdilla. Pyöräilen myös jonkin verran: tästä meidän läheltä menee hyvä lenkki järven ympäri ja keskustaan on myös tosi hyvä matka mennä juurikin pyörällä. Salilla käyn vaan ryhmäliikunnassa, koska mää tarvitsen sen jonkun tsemppaamaan ja myös ryhmäpaine toimii siellä mulle tosi hyvin. Jos rynttäisin liikkeitä yksin, alkaisin luistaa niistä enemmän tai vähemmän. Ryhmässä taas vedän paremmin täysillä. Tunneista mun ehdottomia lemppareita on bodypump, spinning, peppu-vatsa ja bodybalance.

Mieluisten lajien lisäksi mulle on lenkeillä tärkeää myös maisemat ja reitin vaihteleminen. En tosiaankaan jaksa mennä samaa reittiä päivästä toiseen, vaan sitä pitää vaihtaa aina välillä. Täällä on onneksi tosi paljon vaihtoehtoja ja aina löytyy jokaiselle päivälle joku mieluinen reitti. Vaihtelun lisäksi myös maisemat on mulle tärkeitä. Tykkään käydä tossa läheisellä kuntopolulla, jossa on tosi paljon reittivaihtoehtoja ja aivan ihanat maisemat ♥


Hyötyliikunnan tärkeyttä ei voi koskaan painottaa tarpeeksi. Vaikka käynkin paljon salilla ja lenkeillä, niin jos mulle tulee jotain asiaa keskustaan, niin kävelen usein meno- tai paluumatkan. Siinä tulee liikuttua ihan huomamatta ja samalla säästyy rahaa. Kroppa ja lompakko kiittää. Lisäksi se meidän uusi kämppä on neljännessä kerroksessa ja hissiä ei ole. Mää näen tän tosi positiivisena asiana, vaikka muutto saattaakin olla vähän hankala. :D

Yksi hyvä motivaation ylläpitäjä on myös se fiilis, joska tulee liikkumisen jälkeen. Mää huomasin, että jos kykin koko päivän sisällä, niin mulla on tosi nuhjuinen olo ja päässä vilisee enemmän kaikkea turhaa, kun taas salin jälkeen on tosi hyvä ja rentoutunut olo. Varsinkin silloin kun on stressiä, niin liikunta tepsii tosi hyvin.

Vaikka liikkuminen onkin ihanaa, niin myös ne lepopäivät on ihan hirmu tärkeitä. Mulla tosiaan niitä on kaksi, mutta siihenkään ei kuole jos niitä joillekin viikoille tulee enemmän. Ja sitten kipeenä jätän  totta kai treenit väliin. Viime syksynä uhmasin tätä sääntöä ja ajattelin, että kyllähän sitä voi pienessä nuhassa mennä. Seurauksena sain kunnon flunssan kuumeineen ja kaupan päällisiksi vielä korvatulehduksen. Ja muutenkin liikunnasta ei pidä tulla pakkopullaa, vaan sen pitää pysyä mukavana ja innostavana. Kultainen keskitie siis tässäkin ja siihen niitä lepopäiviä tarvitaan!

keskiviikko 7. kesäkuuta 2017

Kissanristiäisiä, onko niitä?

Maanantaina kandiurakka tuli lopullisesti päätökseen yliopiston valmistujaisjuhlan myötä, jossa siis pidettiin pari puhetta ja lopuksi saatiin vielä lasilliset skumppaa. Lisäksi käytiin vielä yliopiston vanhalla puolella kuvailemassa. Puheita kuunnellessa mieleen tupsahti koko tää kandiurakka ja sen juhlistaminen: pidin kunnon bileet, kävin valmistujaisjuhlassa ja halusin myös kuvat, jotka ovat tätä postausta kuvittamassa. Onko siinä sitten liikaa, jos maisteriksi on kuitenkin tarkoitus jatkaa? Menikö kandin juhlistaminen liioitteluksi?


Mekko: EMP//Bolero ja kengät: kirppari
 
Joskus pari vuotta sitten mietin miten kandia juhlitaan, joten enköhän vaan antanut Googlen sauhuta! Tietoa löytyi kuitenkin tosi vähän, ihan vaan pari ikivanhaa keskustelua Kaksplussassa ja siellä kandin juhlistamiseen suhtauduttiin tosi tympeästi: tutkintoa ei pidetty juuri minään, jos jatkaa kuitenkin maisteriksi, eikä siinä nähty mitään juhlistamisen arvoista. Siinä mun mielestä nähtiin suomalaisen kulttuurin nurjapuolia: vähättely ja että pitää olla ihan pirun iso saavutus, jos sitä haluaa juhlistaa. Muille pirskeille meillä on jopa oma sanansa: kissanristiäiset.


Jos multa kysytään, niin kissanristiäisiä ei ole olemassakaan. Okei, ehkä Hyacinth Bucketin juhlat uudelle sohvakalustolle menee vähän överiksi, mutta muuten elämässä ei voi olla liikaa juhlanaiheita. Varsinkin kaikki saavutukset on todellakin juhlistamisen arvoisia ja siksi ihmettelenkin tosi paljon, miksi ihmeessä esimerkiksi ammattiin valmistuvia ei juhlita samalla tavalla kuin ylioppilaita. Upeita saavutuksia kumpikin. Ja: miksi kandia ei yleensä juhlita, koska onhan sekin saavutus: alempi korkeakoulututkinto, siis kokonainen koulutus. Vaikka jatkankin maisteriksi, niin en nähnyt mitään syytä jättää yhtä kokonaista koulutusta juhlimatta, olkoonkin sitten välietappi.



Mun mielestä suomalaisten pitäisi opetella olemaan ylpeämpiä saavutuksistaan. Siis silleen terveellä tavalla: ei pidä ylpistyä, mutta voi ja pitää olla ylpeä suorituksistaan. Itseään ei pitäisi vähätellä niin paljon kuin tässä kulttuurissa on tapana. Ei ihme, että ihmisillä itsetunto viistää maata, kun joko ei osata iloita suorituksistaan tai jos niistä huomaa vahingossakin iloitsevansa niin heti alkaa päänsisäinen toppuuttelu ja kauhistelu siitä, kuinka on ylpeä paska, kun kerrankin taputtaa itseään olkapäälle. Meidän pitäisi tajuta, että omia suorituksia saa arvostaa, eikä se ole sama asia kuin ylpeily tai ylimielisyys. Elämässä ei ole liikaa juhlia, joten tartutaan niihin pieniinkiin tilaisuuksiin! Ja ennen kaikkea: ollaan ylpeitä itsestämme!

sunnuntai 4. kesäkuuta 2017

7x herkkiksen vinkit

Muillekin herkkikselle on varmasti tuttua, että joskus pienetkin asiat tuntuvat raskailta tai kirjat ja leffat herättävät todella suuria tunteita. Ihmisten mielialat vaikuttavat vahvasti omiin ja tunnollisuuden kanto menee välillä ylettömyyksiin. Kun päivä värittyy monen monituisesta tunteesta tai huomaa taas kantavansa koko maailman murheita harteillaan, pitää pysähtyä miettimään, miten herkkyyden kanssa pystyisi elämään vähän kevyemmin ilman, että jatkuvasti jokin asia laukaisee mielessä jotain. Herkkyys on todella suuri rikkaus, mutta välillä kaiken täysillä kokeminen on myös kuormittavaa ja silloin on hyvä keksiä selviytymiskeinoja, jolloin maailma ei tunnu enää niin raskaalta. Tässä olisi muutama vinkki, joiden avulla herkkyyden kanssa on helpompi elää. Toivottavasti näistä on apua myös muille herkkiksille!

1. Minimoi ahdistuminen
 Ahdistuspeikko iskee helpoiten silloin kun on stressiä, ottaa koko maailman huolet kannettavakseen tai välillä taas jostain ihan pienestä, kuten ahdistavasta leffasta tai kirjasta. Helpoin nujerrettava näistä on ollut tuo viimeinen eli en yksinkertaisesti lue/katso mitään ahdistavaa. Esimerkiksi stoorit, joissa jonkun sairastuminen tai kuolema on keskeisesessä osassa, on mulle ehdoton ei.

Stressi ja muiden huolten ottaminen omaksi kannettavaksi onkin vähän vaikeampia. Mulle on ihan älyttömän tärkeää saada kuunnella ja auttaa muita, joten se ei tosiaankaan ole vaihtoehto, että ykskaks lopettaisin sen. Oon onneksi pikkuhiljaa tajunnut, ettei se toisten murheiden kantaminen auta ketään, vaan tärkeintä on vain kuunnella ja tukea toista. Se on se paras apu. Stressin kanssa on taas auttanut se viisas sanonta, että asioilla on tapana järjestyä. Silti stressiahdistuksen kanssa on vielä töitä tehtävänä, mutta eiköhän se vielä tästä!

2. Ota tauko tästä maailmasta
Eli syvenny johonkin muuhun tekemiseen ilman, että maailman huolet pyörivät mielessä jatkuvalla syötöllä. Mulla tää on piirtämistä ja lukemista. Kirjoja lukemalla ei tarvitse miettiä omia huolia tai to do -listoja. Varsinkin Cecelia Ahernin ja Marian Keyesin kirjat on ihan parhautta: tarpeeksi kevyttä tarinaa tämän päivän naisten arjesta, mutta sieltä löytyy aina myös se syvällisempi puoli.


3. Puhu, puhu, puhu
Silloin kun käy liian herkillä, puhuminen on se paras lääke. Poikaystävä on paras lohduttava olkapää ja hän on myös enemmän järki-ihminen, joka osaa palauttaa mun päässä vellovat asiat oikeisiin mittasuhteisiin. Mutta myös muiden herkkisten kanssa höpöttäminen on ihan parasta, kunnon vertaistukea!

4. Hus pois neljän seinän sisältä!
Vaikka yli puolet erityisherkistä on introvertteja, myös meitä ekstrovertteja herkkiksiä löytyy. Mulle parasta akkujen latailua ja rentoutumista on vaikkapa kahvilahengailu ja shoppailu kavereiden kanssa.


5. Rääkkitreeni
Kauhea klishee sanoa, että liikunta auttaa, mutta niin se ainakin mulla menee: saan ajatukset pois omista huolista ja kunnon lenkin tai rääkkitreenin jälkeen on hyvä ja rento olo.

6. Älä ylianalysoi
Monella erityisherkällä (meidän perheessä joka iikalla) tuntuu olevan tosi yleistä miettiä puhki aina ne omat ja muiden sanomiset: mitä jos vahingossa sanoi jotain hitusen väärällä äänensävyllä ja loukkasi jotakuta, vaikka tilanne kokonaisuudessaan ei antaisi mitään mahdollisuutta sellaiselle tulkinnalle. Stop! Tää on tosi kuormittavaa ja helpointa saada ylianalysointi loppumaan on vain lopettaa se omien tai muiden sanomisten ajatteleminen heti kun tuntuu sitltä, että nyt menee liian atomeiksi.

7. Ole rohkeasti herkkä ja ylpeä siitä!
Herkkyys ei ole pelkkää ahdistumista tai itkeskelyä liikuttaville mainoksille vaan siinä on myös paljon upeita puolia: saa kokea kaiken jokaisessa sävyssä ja elää tosi tunnerikasta elämää. Vaikka maailmassa on paljon kurjia asioita, jotka herkkis huomaa heti, niin on paljon myös kaikkea ihanaa, iloista ja liikuttavaa, jotka herkkis myös pistää merkille ihan yhtä helposti. En luopuisi herkkyydestä mistään hinnasta, koska se on osa minua. Olkaa te kaikki muutkin herkkikset ylpeitä herkkyydestänne: vaikka maailma tuntuukin välillä raskaalta, herkkyys on pohjimmiltaan kuitenkin rikkaus. Ole ylpeästi oma itsesi!

torstai 1. kesäkuuta 2017

Kesän ämpärilista

Ehe ehe, eli fiksummin sanottuna tässä tulee meikäläisen summer bucket list tälle kesälle:

Nauti uudesta kodista. Meillä on muutto tiedossa kesäkuun puolenvälin jälkeen ja heti kun kamppeet löytävät omat paikkansa niin on vain aikaa olla.

Järjestä ihanat tuparit! Uudessa kämpässä juhlien järjestäminen on helpompaa, kun tilaa on enemmän. Kandibileissä oli jo vähän ahdasta kun meidän yksiössä oli lähemmäs parikymmentä tyyppiä. :D

Käy tutustumassa Teeleidin uusiin tiloihin ja ota joku ihana jäätee.


Vietä ainakin yksi päivä Köhniön rannalla kavereiden kanssa rentoutuen.

Maista banaani-kinuskijäätelöä. Ja ole muutenkin jäätelön suurkuluttaja...

... mutta yritä pitää silti edelleen joku järki syömisten suhteen aina viikolla.

Nyt on aikaa lukea kaikkea ihanaa, hyödynnä se!


Aloita bullet journalin pitäminen. Mää haluun siis ehdottomasti tehdä just omanlaisen kalenterin, niin tää tavoite ei toivottavasti tuota vaikeuksia. Ainakin hyvä syy mennä Harjun Paperiin, hehee!

Käy mökillä.

Jännitä vain kohtuudella, pääsetkö Jyväskylän yliopiston maisteriohjelmaan. Tää vähän mietityttää, koska sinne ei haettu pääsykokeella vaan todistuksella ja perustelukirjeellä. Todistukseen olen tyytyväinen, mutta se perustelukirje jännittää. :D Heinäkuussa se sitten selviää, iik!

♥ Vedä kirsikka- ja mansikkaöverit, koska nyt niitä taas saa!

Käy Ikeassa. Muutto on aina hyvä syy mennä Iksuun!

Poimi muutama saniainen maljakkoon. Ne on niin kauniita!

 

keskiviikko 31. toukokuuta 2017

Kokemusasiantuntija kentällä

Millaista on kertoa elämästään tosi yksityiskohtaisesti täysin vieraalle yleisölle? Miltä tuntuu palata niihin riipaisevimpiin ja vaikeimpiin muistoihin kerta toisensa jälkeen? Mitä kokemusasiantuntijan työ siis todella on käytännössä?

Olen höpötellyt paljon kokemusasiantuntijuudesta, mutta en ole tainnut avata vielä sitä, millaista itse puheenvuoron pitäminen ja muut työhön liittyvät seikat ovat, kuten miten keikkoja saa tai miltä puheen pitäminen tuntuu. Joten eiköhän ole aika vähän avata sitä, millaista on olla kokemusasiantuntija tuon eilisen Hämeenlinnan keikan avulla.


Menin siis puhumaan hämääläisten maille koulutukseen, jonne mut pyysi sama kouluttaja, jonka koulutuksissa olen käynyt puhumassa pari kertaa aiemmin. Suurimman osan mun kokemuspuheenvuoroista olen pitänyt nimenomaan koulutuksissa, mutta huhtikuun puolella oli myös 100 autismia -tlaisuus, joka oli järjestetty autismitietoisuuden viikon kunniaksi (postaus löytyy täältä). Kokemusasiantuntija voi kaikenlaisten yleisötapahtumien lisäksi antaa lausuntoja medialle tai olla päättäjien kuultavana tai asiantuntijajäsenenä mm. neuvostoissa. Mulle yleisötilaisuudet ja koulutukset on niitä, joissa toimin mieluiten: tykkään esiintyä ja puhua suurellekin yleisölle. Näiden lisäksi myös media kiinnostaa mua.

 Läksin kohti Hämeenlinnaa eilen ja sinnehän meni täältä Jyväskylästä parisen tuntia. Aikaa olin varannut vähän reippaammin, koska olen käynyt Hämeenlinnassa vain ja ainoastaan kaksi kertaa: 8-vuotiaana pikkutirriäisenä ja viime vuonna Iron Maidenin keikalla. Kaupunki oli siis mulle lähes tuikituntematon ja huonolla suuntavaistolla varustettuna odotin suurella mielenkiinnolla onko mulla mitään mahdollisuutta löytää ajoissa paikalle eksymättä. Asemalta ei onneksi ollut pitkä matka, sillä koulutus järjestettiin Verkatehtaalla, joka on aivan upea paikka! Niin ja pääsin perille ajoissa (kiitos Google Mapsin)!


Se mitä kokemuspuheenvuorolta odotetaan vaihtelee tosi paljon. Joskus halutaan kuulla vain tietystä elämän osa-alueesta ja joskus koko siihenastisesta elämästä ja sen vaiheista. Tällä kertaa selostin kaiken mahdollisen lapsuudesta näihin päiviin saakka ja se on omalla kohdalla ollut se tyypillisin stoori eli miten Asperger on näkynyt eri ikäisenä ja miten oireet ovat muuttuneet.

Oman elämän läpikäyminen iloineen ja suruineen on sekä helppoa että vaikeaa. Helppoa siinä mielessä että olen kunnon avautuja ja rakastan puhumista, mutta toisaalta hieman raskastakin, koska palaan taas niihin vaikeimpiin vaiheisiin, kuten aikaan koulukiusattuna ja entisessä huonossa parisuhteessa kitkuttajana. Näistä asioista on kuitenkin tosi tärkeää puhua, koska moni Asperger-lapsi joutuu kokemaan kiusaamista ja sitten taas nuorena/aikuisena on keskivertojamppaa suurempi riski päätyä myrkyllisiin ihmissuhteisiin.

Vaikka kokemusasiantuntijuuden (pitää keksiä tolle joku ehaana lyhenne :D) tärkein tehtävä on kasvattaa tietoisuutta, kyse on kuitenkin aina yhden ihmisen tarinasta kokemuksineen ja aina pitää muistaa painottaa, että itse on vain yksi autisminkirjon sävy, eikä edusta koko kirjon näkemyksiä tai kokemuksia. Sillä tavalla myös ennakkoluulot ja -käsitykset kaatuvat. Omalla tarinalla pystyy näyttämään, ettei jokaiikka Aspergerinsa kanssa ole erakko, jonka elämän valo on fysiikankaavat, vaan meitä on moneksi. Tämä tapahtuu puheen sisällön lisäksi myös olemalla ihan oma itsensä niin sisäisesti kuin ulkoisesti.


Mutta se itse kokemustarinasta. Äärimmäisen tärkeitä on myös yleisön kysymykset, joita mää kyllä pyydän ahkerasti ja rohkeasti esittämään. Porukka joko saa keskeyttää mut ihan vapaasti tai jos he itse haluavat kysellä mieluummin vasta puheenvuoron jälkeen, niin sekin totta kai onnistuu. Kysymykset ja keskustelu täydentävät mukavasti sitä omaa puhetta, koska välillä on sellaisia aiheita, joista joku haluaakin kuulla enemmän tai sitten mieleen tulee ihan uusia asioita, joita puheenvuorossa en ole käsitellyt.

Kysymysten ja keskustelun jälkeen lähdin Verkatehtaalta kohti asemaa ja sieltä köröttelin taas takaisin Jyvääskylään. Poikaystävä oli ihana ja tehnyt yllärinä silakkapihvejä (siis sellaisia kunnollisia, eikä sitä kouluruokaversiota, josta varmaan jokaisella on traumat), jotka on mun suurta herkkua! Illemmalla lähetin vielä palkkiolomakkeet, junaliput ja verokortin skannattuina etiäpäin maksua varten. 

Vaikka kokemusasiantuntijana joutuu välillä palaamaan myös niihin elämän vaikeimpiin tapahtumiin, niin silti rakastan tätä työtä! On ihanaa päästä puhumaan ihmisille ja kertomaan omista kokemuksistaan tietäen, että se auttaa heitä koulutuksessa tai kasvattaa heidän tietoisuutta Aspergerin oireyhtymästä. Olinkin tosi onnellinen, kun mulle tarjottiin uutta keikkaa elokuulle ja totta kai aion mennä!