Kokemusasiantuntija kentällä

Millaista on kertoa elämästään tosi yksityiskohtaisesti täysin vieraalle yleisölle? Miltä tuntuu palata niihin riipaisevimpiin ja vaikeimpiin muistoihin kerta toisensa jälkeen? Mitä kokemusasiantuntijan työ siis todella on käytännössä?

Olen höpötellyt paljon kokemusasiantuntijuudesta, mutta en ole tainnut avata vielä sitä, millaista itse puheenvuoron pitäminen ja muut työhön liittyvät seikat ovat, kuten miten keikkoja saa tai miltä puheen pitäminen tuntuu. Joten eiköhän ole aika vähän avata sitä, millaista on olla kokemusasiantuntija tuon eilisen Hämeenlinnan keikan avulla.

Menin siis puhumaan hämääläisten maille koulutukseen, jonne mut pyysi sama kouluttaja, jonka koulutuksissa olen käynyt puhumassa pari kertaa aiemmin. Suurimman osan mun kokemuspuheenvuoroista olen pitänyt nimenomaan koulutuksissa, mutta huhtikuun puolella oli myös 100 autismia -tlaisuus, joka oli järjestetty autismitietoisuuden viikon kunniaksi (postaus löytyy täältä). Kokemusasiantuntija voi kaikenlaisten yleisötapahtumien lisäksi antaa lausuntoja medialle tai olla päättäjien kuultavana tai asiantuntijajäsenenä mm. neuvostoissa. Mulle yleisötilaisuudet ja koulutukset on niitä, joissa toimin mieluiten: tykkään esiintyä ja puhua suurellekin yleisölle. Näiden lisäksi myös media kiinnostaa mua.

 Läksin kohti Hämeenlinnaa eilen ja sinnehän meni täältä Jyväskylästä parisen tuntia. Aikaa olin varannut vähän reippaammin, koska olen käynyt Hämeenlinnassa vain ja ainoastaan kaksi kertaa: 8-vuotiaana pikkutirriäisenä ja viime vuonna Iron Maidenin keikalla. Kaupunki oli siis mulle lähes tuikituntematon ja huonolla suuntavaistolla varustettuna odotin suurella mielenkiinnolla onko mulla mitään mahdollisuutta löytää ajoissa paikalle eksymättä. Asemalta ei onneksi ollut pitkä matka, sillä koulutus järjestettiin Verkatehtaalla, joka on aivan upea paikka! Niin ja pääsin perille ajoissa (kiitos Google Mapsin)!

Se mitä kokemuspuheenvuorolta odotetaan vaihtelee tosi paljon. Joskus halutaan kuulla vain tietystä elämän osa-alueesta ja joskus koko siihenastisesta elämästä ja sen vaiheista. Tällä kertaa selostin kaiken mahdollisen lapsuudesta näihin päiviin saakka ja se on omalla kohdalla ollut se tyypillisin stoori eli miten Asperger on näkynyt eri ikäisenä ja miten oireet ovat muuttuneet.

Oman elämän läpikäyminen iloineen ja suruineen on sekä helppoa että vaikeaa. Helppoa siinä mielessä että olen kunnon avautuja ja rakastan puhumista, mutta toisaalta hieman raskastakin, koska palaan taas niihin vaikeimpiin vaiheisiin, kuten aikaan koulukiusattuna ja entisessä huonossa parisuhteessa kitkuttajana. Näistä asioista on kuitenkin tosi tärkeää puhua, koska moni Asperger-lapsi joutuu kokemaan kiusaamista ja sitten taas nuorena/aikuisena on keskivertojamppaa suurempi riski päätyä myrkyllisiin ihmissuhteisiin.

Vaikka kokemusasiantuntijuuden (pitää keksiä tolle joku ehaana lyhenne :D) tärkein tehtävä on kasvattaa tietoisuutta, kyse on kuitenkin aina yhden ihmisen tarinasta kokemuksineen ja aina pitää muistaa painottaa, että itse on vain yksi autisminkirjon sävy, eikä edusta koko kirjon näkemyksiä tai kokemuksia. Sillä tavalla myös ennakkoluulot ja -käsitykset kaatuvat. Omalla tarinalla pystyy näyttämään, ettei jokaiikka Aspergerinsa kanssa ole erakko, jonka elämän valo on fysiikankaavat, vaan meitä on moneksi. Tämä tapahtuu puheen sisällön lisäksi myös olemalla ihan oma itsensä niin sisäisesti kuin ulkoisesti.

Mutta se itse kokemustarinasta. Äärimmäisen tärkeitä on myös yleisön kysymykset, joita mää kyllä pyydän ahkerasti ja rohkeasti esittämään. Porukka joko saa keskeyttää mut ihan vapaasti tai jos he itse haluavat kysellä mieluummin vasta puheenvuoron jälkeen, niin sekin totta kai onnistuu. Kysymykset ja keskustelu täydentävät mukavasti sitä omaa puhetta, koska välillä on sellaisia aiheita, joista joku haluaakin kuulla enemmän tai sitten mieleen tulee ihan uusia asioita, joita puheenvuorossa en ole käsitellyt.

Kysymysten ja keskustelun jälkeen lähdin Verkatehtaalta kohti asemaa ja sieltä köröttelin taas takaisin Jyvääskylään. Poikaystävä oli ihana ja tehnyt yllärinä silakkapihvejä (siis sellaisia kunnollisia, eikä sitä kouluruokaversiota, josta varmaan jokaisella on traumat), jotka on mun suurta herkkua! Illemmalla lähetin vielä palkkiolomakkeet, junaliput ja verokortin skannattuina etiäpäin maksua varten. 

Vaikka kokemusasiantuntijana joutuu välillä palaamaan myös niihin elämän vaikeimpiin tapahtumiin, niin silti rakastan tätä työtä! On ihanaa päästä puhumaan ihmisille ja kertomaan omista kokemuksistaan tietäen, että se auttaa heitä koulutuksessa tai kasvattaa heidän tietoisuutta Aspergerin oireyhtymästä. Olinkin tosi onnellinen, kun mulle tarjottiin uutta keikkaa elokuulle ja totta kai aion mennä!

FB-profiilikuvat sieltä jostain tähän päivään

Bongasin useammassa blogissa kiertäneen haasteen, jossa on laitettu wanhoja Facebookin profiilikuvia näytille. Innostuin ideasta sen verran paljon (ilmeisesti mulla on joku pakkomielle täräyttää blogiin aina ne jäätävimmät kuvat pesukarhumeikkeineen ja goottikausineen), joten tässähän ne: Eltsun FB:n uumenista kaivetut edustavat ja ei-niin-edustavat profiilikuvat:

2012

Yläoikea: Rekisteröidyin vihdoin Faceen ja pitkän harkinnan jälkeen laitoin goottipesukarhun ensimmäiseksi profiilikuvaksi.

Alaoikea: Ota omena! Pesukarhumeikin valtakausi jatkui ja silloin olin saanut kunnon älynväläyksen rajata silmät vieläpä mustalla luomivärillä.

Vasen: Leveä hymy ainakin! Kokeilussa ylppärijuhlien meikki.

2013-2014

Vasen: Mä en koskaan halunnut ylppärikuviksi perinteisiä pönötyskuvia, vaan vähän jotain enemmän persoonallisempaa. Pitkän etsinnän jälkeen löytyi Anna Dammert, joka on erikoistunut kuvaamaan muuta kuin sitä perinteistä studiotyyliä. Sain juuri sellaiset ylppärikuvat kuin toivoin! Vaikka ylppäreitä juhlin jo 2012, sain kuvat käyttöön kuitenkin vähän myöhemmin. Siispä tuo kuvakin tuli faceen vasta vähän viiveellä, mutta se oli profiilikuvana sitäkin pidempään: tää oli näytillä koko vuoden 2013.

Yläoikea: Siskon stailaamana. Tää onkin ainut profiilikuva punapäänä. Olin juuri alkanut seurustella nykyisen poikaystäväni kanssa.

Alaoikea: Pitihän selän tatuointi saada jotenkin profiilikuvaan ängettyä! Kuva on otettu joskus toukokuussa 2014 ja silloin oli kunnon helteet. 

2015-2016

Yläoikea: Rento perjantai-ilta. Olin ollut kaverin kanssa kahvilla ja valmistautunut viikonloppuun kunnon pussillisella irtokarkkeja.

Alaoikea: Toukokuun ensimmäisiä lämpimiä päiviä! Tää kuva oli mulla käytössä tosi kauan.

Vasen: Viime kesän kunnon muikea hymy. Mutta ilmankos: samana iltana oli Iron Maidenin keikka Hämeenlinnassa ja lämppärinä vieläpä Amon Amarth. Ilta oli tosi hauska: monta hyvää bändiä, ihana lämmin kesäilta ja parasta seuraa.

2016-2017

Alaoikea: Kuva on räpsästy mun vanhempien luona ja ollaan poikaystävän kanssa lähdössä Nosturiin keikalle, joka jäi hyvin muistiin, mutta ei ehkä parhaimmalla tavalla. Mulla oli ollut koko päivän kipeä olo, mutta tyypilliseen suomalaiseen tapaan ajattelin, että ketut ei tää nyt niin paha oo. Keikalla mulle nousi kuitenkin kunnon kuume ja istahdin hetkeksi salin reunalle. Siinä nojailin poikaystävää vasten ja kunnon metelistä huolimatta nukahdin hetkeksi. :D

Vasen: Mulla on vissiin joku alitajuinen tapa laittaa aina profiilikuviksi sellaisia räpsäisyjä, kun olen menossa keikalle. Tässä oli illemmalla vuorossa tämän kevään folk metal -pläjäys eli Korpiklaani. Tuossa olin menossa kaverin luokse etkoille.

Yläoikea: Nykyinen profiilikuva. Välttelin tenttiinlukua ja viimeisenä keinona aloin leikkiä puhelimen kameralla: tadaa, uusi profiilikuva syntyi!

Koko kirjon nauha

Kun näin ensimmäisen kerran autismisminkirjon kirjavan tietoisuusnauhan, ensimmäinen mieleen tullut asia oli, että onpa se räikeä ja suoraan sanottuna ruma. Miksi ihmeessä pitää tunkea koko nauha täyteen erivärisiä palapelinpaloja, joiden värit eivät edes soinnu yhteen? Olihan tuo nyt turhamaisesti ajateltu, mutta olin suunnitellut kuitenkin pitäväni nauhaa laukun olkaimessa tai takin rinnuksessa, mutten halunnut kantaa mitään noin räikeää. Nauha jäi sitten hankkimatta, enkä miettinyt asiaa sen enempää. Vuosien päästä nauha-asia tuli kuitenkin taas eteen, kun niitä jaettiin kokemusasiantuntijakoulutuksessa. Silloin en antanut enää väriasian häiritä, vaan laitoin autismitietoisuuden sen edelle. Nauhaa pällistellessäni tajusin myös syyn sen kirjavuudelle: autisminkirjo. Kirjo, johon mahtuu ihmisiä niin laidasta laitaan, ettei sitä voi kuvata yhdellä, eikä edes kahdella värillä.

Kuten olen blogissa monesti höpötellyt, autisminkirjoon liitetään valitettavasti edelleen tosi paljon erilaisia stereotypioita ja ennakkoluuloja. Viime vuosina tämä on onneksi huomattu ja autismitietoisuuden eteen on alettu tehdä enemmän työtä. Kun kävin puhumassa 100-autismia -tapahtumassa, avauspuheessa tuotiin hienosti ilmi se, ettei kaikkia kirjolaisia voi niputtaa yhteen: emme ole Sademiehiä tai Saga Noreneita, vaan joukko erilaisia sävyjä ja persoonallisuuksia. Se on tuotu myös nauhassa hyvin esiin kirjavien värien lisäksi erillisinä paloina.

En edelleenkään pidä nauhaa vaatteissa tai laukussa näkyvillä, kun korkeintaan kokemusasiantuntijavuoroa pitäessä, enkä silloinkaan lähes joka kerta. Tämä ei kuitenkaan enää johdu nauhan väristä, vaan yksinkertaisesti siitä, etten aina halua nähdä nauhaa muistuttamassa Aspergerista. Kokemusasiantuntijakeikoilla sillä on kuitenkin suurempi rooli ja se sopii niihin tilanteisiin paremmin. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, ettei tietoisuusnauha merkitsisi mulle mitään: se merkitsee paljonkin kirjavine sävyineen ja kertoo koko kirjon monimuotoisuudesta jokaisella palapelinpalallaan. Se kertoo, ettei ole olemassa vain yhtä tapaa olla kirjolla, vaan niitä tapoja on tuhansia, aivan yhtä monta kuin kirjolaisia.

10x pienet onnenmurut

- Vihdoinkin on kunnon kesäkelit!

- Viime lauantain Yläkaupungin yö eli Jyväskylän vastine Taiteiden yölle. Kaverin kanssa sovittiin, että mennään katsomaan ainakin Kalevauva.fi (biisien sanat napattu vauva.fi:n keskusteluista) ja se oli juuri niin hauska kuin oltiin odotettukin. Muuten istuimme yliopiston urheilukentän reunalla auringossa, syötiin herkkuja ja juotiin kuoharipullo puokkiin.

- Kokemusasiantuntijan keikka ensi viikolla. Ihanaa päästä taas puhumaan!

- Äskeinen lounas serkun kanssa ihan extempore

- ... ja illemmalla grillausta kavereiden kanssa

- Kanditodistus tuli vihdoin postissa. Nyt se vain pitää skannata ja lähettää Jyväskylän yliopistoon hakemuksen liitteeksi.

- Pihalla istuskelu ja hyvän kirjan lukeminen. Oon jo ihan koukussa tohon kirjaan!

- Sain skarpattua syömisten suhteen! Herkkuja on ollut vain viikonloppuisin ja arkena olen syönyt ihan suht fiksusti.

- Nyt on ensimmäinen viikko kun olen päässyt käymään salilla ihan normaalisti. Pari viime viikkoa on mennyt vähän kevyemmällä tahdilla toukokuun alun flunssan takia, joka jäi mulle päälle yskänä. Tuntuu niin ihanalta päästä pitkästä aikaa treenaamaan kunnolla!

- Nenän päälle ilmestyneet pisamat. Varma lähestyvän kesän merkki!

Ja loppuun vielä vähän isompi onnenmurunen: me saatiin ihana kämppä ja päästään muuttamaan kesäkuun puolessavälissä! Oon niiiin onnellinen ja innoissani! ♥

Tarinat korttien takana

Se alkoi Rääpäle-näyttelystä ostetusta kortista, jossa oli totta kai itse Rääpäle, vähän surumielisen näköinen sininen otus sinisessä maisemassa. Olin silloin seitsemän ja katselin sängyn viereiselle seinälle teipattua korttia aina ennen kuin nukahdin, koska siinä oli niin hieno tunnelma. Harmi olikin suuri, kun kortti aikanaan katosi jonnekin, mutta se kuitenkin ehti näyttää sen kuinka paljon yksi pieni pala paperia voi sisälleen kätkeä.

Mää en keräile postikortteja, vaan niitä enemmänkin kertyy. Ne on mulle kauniita sisustuselementtejä, jotka piristää kodin ilmettä ja tekevät siitä persoonallisen. Vaikka mun mielestä tyhjät valkoiset seinät on jotenkin tosi orpoja, en kuitenkaan ole kuorruttamassa joka ikistä tyhjää kohtaa korteilla ja tauluilla vaan on taitolajinsa sekin saada sommiteltua kaikki just eikä melkein järkevän näköisesti.

Tärkeintä korteissa on kuitenkin niiden tarkoitus ja muistot. Osan olen saanut synttäreiden, valmistujaisten tai jonkun muun merkittävän tapahtuman seurauksena ja osan olen hankkinut itse ilman mitään kummallisempaa syytä. Silti myös noihin jälkimmäisiin liittyy tosi paljon muistoja ja olen aina kirjoittanut niiden taakse milloin ne on ostettu ja millaisia asioita siihen päivään liittyy.

Tässä on ehkä yksi tärkeimmistä korteista ikinä. Sain sen kaveriltani E:lta, kun olin muuttamassa Jyväskylään ja pidin läksiäiset. Tuohon on siis kerätty kaikki meidän inside-läpät yli 20 vuoden ajalta ja tuosta tulee useampi kuin vain yksi muisto mieleen: se kun syötiin kuviskerhossa joka ikinen kerta eväät lattialla, luettiin Lassia ja Leeviä c-kaseteille ja syötiin aina Missä X -karkkeja. Se muistuttaa kuinka tärkeää ystävyys on.

Muisto pahimmasta joululahjaryysiksestä. Oltiin siis viime vuonna kaverin kanssa ihan paniikissa ryntäilemässä kaupasta toiseen joululahjojen perässä (siis koska kaikkihan jää aina viimetippaan :D) ja päätettiin mennä lopuksi Harjun Paperiin hengähtämään. Sieltä bongasin heti ketun peilailemassa pihlajanmarjojen kanssa ja totesin, että tuohan on pakko saada ostaa. Kaikesta kiireestä ja stressistä huolimatta meillä oli kuitenkin ihan hauska shoppailureissu ja muistuttaahan tuo mukavasti myös viime vuoden joulusta.

Ja vielä vähän kettuja! Kaveriltani V:lta terkkuja Japanista, jossa hän asui muutama vuosi sitten. Hän oli käynyt kettutemppelissä ja löysi tämän kortin mulle. Tykkään tosi paljon tuosta tunnelmasta ja siitä tuleekin jollain tavalla mieleen se kauan sitten kadotettu Rääpäle-kortti.

Voi nää muistot! Viime kesänä perhe tuli tänne Espoosta käymään, kun järkättiin tädin miehelle yllätyssynttärit. Äidillä oli synttärit samaan aikaan ja kun oltiin menossa Kissanviiksiin syömään, tädin mies luuli koko ajan, että oltiin menossa juhlistamaan äitiä, kunnes totuus tulikin onnittelulaulussa ilmi. Kissanviikset on muutenkin tosi ihana ravintola ja ne ruuat on jotain aivan mahtavaa. Siellä oli myös juuri tuollaisia kortteja, joista yksi pääsi koristamaan meidän seinää. 

Sitten on tuo ihana poro, joka on Myyrmäen taidemuseosta. Mentiin sinne melkein koko perheen voimin viime vuonna katsomaan näyttelyä Humans of Myyr York (joka oli älyttömän upea) ja lopuksi käytiin kiertämässä vielä myymälä läpi. Mulla oli synttärit lähestymässä ja äiti sitten osti mulle tuon ihanan porokortin, joka muistuttaa hauskasta päivästä perheen kanssa, koska nyt kun mulla ja siskolla alkaa olla jo niin paljon sitä omaa arkea ja kun mää asun vielä vähän kauempana, niin harvoin löytyy samalla tavalla aikaa lähteä melkein koko perheen kanssa minnekään.

Jokaisella kortilla on oma tarinansa ja niihin kätketyt muistot nousevat aina esiin ihan vaan kortteja katsomalla.

Äidille

Äitienpäivä tuli ja meni. Se antoi aihetta miettiä kuinka paljon äiti merkitsee eli ihan tosi paljon. Äiti on ollut mulle aina sellainen äidin ja naisen esikuva, jollainen haluan itsekin olla: huolehtivainen, viisas, kannustava, iloinen, puhelias ja hauska. Äiti on myös näyttänyt hyvin, että niin kauan kun osaa täyttää aikuisuuden velvollisuudet, voi olla vähän lapsellinenkin: hän on keksinyt parhaat aprillipilat tai ollut (ja on välillä edelleen) pimeässä eteisessä säikäyttämässä, kun ollaan siskon kanssa tultu käymään. :D

Vaikka äitienpäivästä on vierähtänyt jo muutama päivä, haluan silti tehdä postauksen, jossa kerron niitä parhaita ja mukavia muistoja ja miksei ihan näidenkin päivien juttuja, joista äiti tulee parhaiten mieleen.

Äiti joskus 80-luvulla

 

♥ meillä oli iso kasa paperinukkeja ja -eläimiä, joita äiti oli piirtänyt

♥ yllätyskirjat ja ääneen lukeminen. Joka ilta mulle ja siskolle luettiin ja mukana oli aina myös äidin yllätyksenä valitsemia kirjoja, ihan parasta.

♥ hauskat pikku yllärit muutenkin. Joskus saattiin siskon kanssa sellaiset pienet hiirilelut, joilla me leikittiin metsässä Tiheikön väkeä.

♥ aina silloin kun sisko meni muskariin, niin me keksittiin äidin kanssa aina joku kiva juttu: joskus pääsiin uimahalliin, käytiin kirjastossa tai sain berliininmunkin (yksi mun suurimmista herkuista pienenä tai okei, on edelleen).

♥ mun rakkaus kirjoihin on selvästi perua äidiltä. Hän on aina kannustanut lukemaan ja nykyään me luetaankin molemmat paljon samoja kirjoja. Hyvänä esimerkkinä: ostettiin vahingossa toisillemme Cecelia Ahernin Valintojen vuosi joululahjaksi. :D

♥ taidenäyttelyt ja piirtäminen on toinen meidän yhteinen juttu! Piirtämisen lahjat oon periny äidin puolelta ja joskus kun olin seitsemän kävimme katsomassa Rääpäle-näyttelyn, josta tykkäsin ihan älyttömästi.

Äiti ja tyttäret

♥ parhaat neuvot elämään olen saanut äidiltä. Viime vuonna olin pitämässä kavereille pikkujouluja ja mulla oli kauhea kiire paistaa pipareita, laittautua ja siinä sivussa vielä siivota ja totta kai plussana tässä oli vielä kauhea pms. Soitin itku kurkussa äidille, että mulla on ihan kamala olo, enkä mitenkään ehdi tehdä kaikkea ja mietin jo puolivakavissani luovuttamista koko pikkujoulujen suhteen ja hautautumista sohvalle. Hän neuvoi laittautumaan ensin, koska meikkaaminen, ykkösten päälle pukeminen ja hiusten laittaminen piristää ja sitten pystyisin keskittymään myös kaikkeen muuhun. Se toimi ja pikkujoulutkin onnistuivat! 

♥ äiti on maailman paras kuuntelija muutenkin. Häneltä saa aina parhaat neuvot huoliin ja murheisiin.

♥ paras tuki ja kannustaja. En usko, että olisin pärjännyt Aspergerin kanssa näin hyvin, jos äiti ei olisi ollut kannustamassa, rohkaisemassa ja tukemassa.

Aspergeri=vammainen ja sairas?

Mitä Aspergerin oireyhtymä on? Sairaus, vamma, häiriö vai ominaisuus? Vai riippuuko se ihan oireiden voimakkuudesta eikä olekaan yhtä totuutta? Virallisestihan Asperger on autisminkirjon häiriö, mutta yksilöllisellä tasolla se voi olla paljon muutakin. Ainut, mitä noista Asperger ei ole, on sairaus.

Kuulin joskus, että mikäli on saanut Asperger-diagnoosin, voi kutsua itseään vammaiseksi. Tällä ei tarkoiteta kehitysvammaa, koska Asperger ei vaikuta ymmärtämis- tai käsityskykyyn, eikä älyyn, jotka taas ovat kehitysvamman kriteerejä. Vammalla tarkoitetaan enemmänkin  rajoitteita, joita on esimerkiksi myös liikunta-, kuulo- ja näkövammaisilla. Rajoitteilla viitataan siis enemmän aistiyli- tai aliherkkyyksiin ja kommunikaatioon. Mutta entä jos näitä rajoitteita ei ole, onko Asperger silloin vamma?

Mulla Asperger ei vaikuta ollenkaan kommunikaatioon tai sosiaalisiin taitoihin ja aisteissakin se näkyy todella vähän. Asperger ei siis rajoita mun elämää millään tavalla ja siksi tuntuisi tosi kummalliselta kutsua itseään vammaiseksi. En tarkoita tällä todellakaan, että olisin joku ylemmän luokan aspergeri vaan ihan yksinkertaisesti sitä, että tuntuisi jotenkin väärältä sanoa olevansa vammainen kun syndrooma ei kerta vaikuta omaan elämään millään tavalla rajoittavasti. Ja se on väärin myös niitä kohtaan, joilla Asperger oikeasti rajoittaa elämää. En halua olla viemässä heidän etuuksiaan tai aiheuttaa omalla oirekuvallani heidän oireidensa vähättelyä.

Mun (ja monien muiden lievien tapausten) kohdalla Asperger on enemmän ominaisuus: stressaannun helposti, olen emotionaalisesti haavoittuva, mulla on vähän kipuyliherkkyyttä, epätasainen kykyprofiili (hyvä kielissä, huono matikassa), mutta myös hyvä muisti. Nämä piirteet eivät vaikuta siihen miten elän tai vaikeuta arkeani. Kenellä tahansahan voi olla tällaisia ominaisuuksia, oli Aspergeria tai ei. Mulla tosin oireet oli lapsuudessa ja vielä vähän teininäkin hieman voimakkaampia ja silloinhan se diagnoosikin tuli. Silti olen aina ollut ihan normaalissa opetuksessa, sosiaaliset tilanteet eivät ole koskaan tuottaneet juurikaan vaikeuksia eikä kommunikoiminen ole ikinä tuntunut mitenkään hankalalta. Silloinkaan en ajatellut, että Asperger olisi jotenkin rajoittanut elämääni.

Ei ole olemassa yhtä selvää vastausta mitä Asperger pohjimmiltaan on. Se riippuu oirekuvasta ja omista kokemuksista: rajoittaako Asperger merkittävästi elämää vai ei. Yhtä totuutta ei ole vaan niitä yhtä monta kuin on kirjolaisiakin, siis tuhansittain.

Miten stressieläin kesytetään?

Yksi mun tavoitteista tälle vuodelle on stressaaminen vähentäminen, kuten jokaikisenä muunakin vuonna, mutta koskaan se ei vaan onnistu. Hyvänä esimerkkinä jälleen kerran parin viikon takainen saksan tentti, joka stressasin ihan älyttömästi ja siltä se myös muiden silmiin näytti: olin tosi herkillä ja hermostunut. Ja ei sillä, yleensä mä en ota näin järjettömiä paineita yhdestä tentistä, mutta tässä oli pelissä niin paljon: kaikkien opintojen pitää olla suoritettuina toukokuun loppuun mennessä, jotta saa tutkinnon valmiiksi ja todistuksen, joka pitää olla toimitettuna Jyväskylän yliopistolle 8.6. mennessä, jotta siellä voi aloittaa opinnot, jos hakemus hyväksytään. Stressiotus pääsi siis ihan valloilleen (ja okei okei, oli toi Snapchatin kettufiltterikin ihan kiva :D)

Stressi oireilee mulla tosi äärimmäisenä herkkyytenä. Olen siis jo ihan muutenkin kunnon herkkis, mutta stressi virittää tämän piirteen ihan huippuunsa. Itken, hermoilen ja välillä tiuskaisen jostain ihan olemattomasta. Musta tuntuu myös etten tee tarpeeksi: tuntuu että jokainen valveillaolosekunti pitää käyttää pänttäämiseen ja siitä yhestä jaksosta RuPaulia saattaa tulla tosi huono omatunto, vaikka ihan itsestäänselvyyshän se on, että ihminen tarvitsee myös taukoja. Lisäksi mulle tulee stressaantuneena välilyöntejä enemmän eli sydän siis alkaa muljahdella. Se on silti onneksi vaaratonta, mutta tosi inhottavan tuntuista varsinkin silloin kun muljahteluja tulee useamman kerran putkeen. Keksin myös kaikenmaailman liioiteltuja kauhukuvia mitä epäonnistumisesta voi seurata. Tällä kertaa itkin mun tulevaisuutta ikuisena kotirouvana, jos en pääse läpi ja todistus jää toimittamatta sen takia. Poikaystävä osasi onneksi käsitellä mun älyttömän romahtamisen paremmin kuin hyvin: rakas teki mulle kuumaa kaakaota ja lämmitti karjalanpiirakoita. ♥

Tentissä kävi kuitenkin niin onnellisesti, että se meni läpi ja nyt odottelen todistusta. Menikö stressi mun mielestä yli? Meni. Miten stressieläin sitten kesytetään? Pitäisi oikeasti opetella ajattelemaan, että ne asiat aina järjestyy ja jokainen epäonnistuminen ei ole mikään maailmanloppu. Aina on löytyy joku uusi polku jota seurata eikä yhtä umpikujaa, jolta ei ole mitään pääsyä ulos. Mulla stressi on pysynytkin enemmän tai vähemmän kurissa varasuunnitelmien avulla: jos joku juttu ei onnistu, niin käytetään toista suunnitelmaa, mutta tyhjän päälle joudu.

Toinen hyvä stressinkesyttämiskeino on ennakointi. Mää lykkäilen hoidettavia asioita välillä ihan liikaa ja se vaan kasvattaa stressiä. Joten hyvät suunnitelmat ja riittävä aika on ihan kaikki kaikessa oli kyseessä sitten tentit, työhakemukset tai vaikka ihan bussilippujen varaaminen, niin aina kannattaa ennakoida.

Vaikka liikuntaa tuputetaan aina ratkaisuna melkein kaikkeen, niin stressiin se auttaa, ihan oikeasti. Silloin kun on paniikki päällä ties mistä, niin kunnon salirääkin jälkeen on paljon rentoutuneempi olo, asioita pystyy ajattelemaan enemmän järjellä ja niihin kykenee keskittymään ihan uudella tavalla. Varsinkin kunnon tenttirymäkän uhatessa käyn salilla aina aamusta, koska sen jälkeen ajatuskin kulkee paremmin.

Mulle kaikista tärkeintä on ollut silti puhuminen ja muiden tuki. Vaikka en halua kaataa kaikkea läheisten niskaan, niin joskus silti on pakko saada puhua ylitsetursuavasta stressistä ja silloin riittää että joku kuuntelee tai sanoo, että nyt nokka irti siitä kirjasta ja tee jotain mukavaa. Sellainen apu on ihan parasta!

Mää voin sanoa, että stressieläin tuskin koskaan kesyyntyy mun kohdalla täysin, mutta ainakin yritän tehdä siitä edes sellaisen puolikesyn ja rauhallisemman. Stressi kuitenkin ajaa ihmistä tarttumaan toimeen, joten täysin stressitön elämä ei ole se, johon tähtään. Pitäisi etsiä jostain se kuuluisa kultainen keskitie ja mulla on vahva luottamus, että jonain päivänä se vielä löytyy.

Euroviisut: oudoimmat, hauskimmat, karmeimmat

Euroviisut eli Eukkarit ovat olleet meidän perheessä jokavuotinen perinne. Silloin katsotaan kisat läpi, arvostellaan kaikki biisit ja lopussa katsotaan kenen olisi pitänyt meidän mielestä voittaa. Muistan kun jo joskus ihan pienenä katsoin äidin kanssa Eukkareita, mutta nukahdin paaaljon ennen pisteidenlasku ja olin tosi ylpeä kun jaksoin ensimmäistä kertaa katsoa koko lähetyksen.

Euroviisujen kipaleet eivät ole koskaan olleet mitään mun lemppareita, mutta mää en niitä katsokaan sen takia vaan suhtaudun biiseihin huumorilla. Milloin muuten edes järjestetään yhtä övereitä kisoja, joissa laulaminen, esiintyminen ja stailaaminen menee niiin yli? Ja muutenkin ne suomennokset, ihan parasta:

"Et häpeä, hyväkäs. Oi Belgrad, olen nenäkäs."

 (Serbia 2010)

 "Minä olen heikko ja sinulla on älliä"

(Belgia 2014)

"Ukkonen ryskää, tästä tulee jännää."

(Venäjä 2016)

Suomennokset  täältä

Koska Eukkarit vaanivat ihan nurkan takana, päätin teidän riemuksenne (tai kauhuksenne) koota listan hauskimmista, sympaattisimmista ja yksinkertaisesti ihan järkyistä kappaleista. 

Bosnia & Hertsegovina 2008

Eli Laka-Pokušaj. Tää biisi on mun mielestä tosi symppis ja esityksestä stailauksineen ja lavasteineen tulee ihan mieleen joku tšekkiläispiirretty. Mutta onhan se vähän creepyä, että toi jätkä hyppää ykskaks milloin pyykkikorista milloin pyykkinarun takaa. Silti kuitenkin tosi söpö kappale ja show.

Azerbaidzan 2008

Tää Elnurin ja Samirin Day After Day menee siihen kastiin, joka on yksinkertaisesti ihan vain järkyttävä, mutta jotenkin läpällä tavalla. Mun mielestä on jo ihan saavutus, että ihminen kuulostaa vuohelta: tsekatkaa kohta 2.32 ja etiäpäin. Ai niin ja toi Elnur oli myös 2015 Eukkareissa, mutta sillon oli vähän rauhallisempaa (mut toisaalta tylsempää) meininkiä.

Makedonia 2000

Tarvitseeko sanoa enää mitään? Miten noilla laulutaidoilla on päästy Eukkareihin? Hypätkää vaan suoraan kohtaan 0.53! :D

Montenegro 2012 

Eli Rambo Amadeus-Euroneuro. Ja hei, nyt en tosiaankaan hauku tätä biisiä, vaan tää oli aivan mahtava ja harmitti kun se ei päässyt finaaliin. Mää tykkään noista sanahirviöistä ja sitä paitsi videolla on söpö aasi!

Bosnia & Hertsegovina 2004

Ja takaisin Bosnia & Hertsegovinaan! Tää on myös sellanen järkyttävän hauska kuten Elnur ja Samir. Koreografia, sanat ja staili, apua. Deen teki comebackin Euroviisuihin viime vuonna, mutta pettymys oli suuri kun diskomeininki oli häippässyt kokonaan.

Unkari 2013

Bye Alexin Kedvesem on ihana! Toi musavideo on niiin söpö ja se on ton laulajan tekemä, kuten koko biisi, mikä tuntuu olevan aika harvinaista Euroviisuissa, kun yleensä koko kappale vaan tilataan joltakulta valmiina, höh. Pisteitä tulee myös unkarista, koska Eukkareissa kuulee enää liian harvoin mitään suomalais-ugrilaista kieltä.

 Kreikka 2010

OPAAAA! Apua toi ylitsetursuava machomeininki, joka antoi hyvät naurut! :D Mää kuulin joskus sellasta huhua, että Kreikka ajatteli, että nyt lähetetään tahallaan huono biisi, koska ei ole varaa järkätä kisoja ja sieltähän sitten löytyi hyppiviä machomiehiä. Ongelma vaan, ettei muut olleet samaa mieltä ja tää sai paljon ääniä, muttei kreikkalaisten helpotukseksi kuitenkaan voittanut. Tiedä sitten oliko homma oikeasti näin, mutta ainakin aika mehukas juoru jos ei muuta.

Norja 2015

2015 Ei ollut mun mielestä mikään paras eukkarivuosi, koska se otettiin liiian vakavasti ja kaikki järjettömät ja hauskat renkutukset olivat ihan minimissä. Yksi hyvä balladi mahtui kuitenkin joukkoon ja se oli tää Norjan veto. Ja tossa suomennos oli ihan parasta: "Kultaseni olen tehnyt varhaisnuoruudessani jotain hirveää." Kaverin kanssa naurettiin näin übertarkalle ilmaukselle vai että ihan varhaisnuoruudessa, saisko vielä tarkan iänkin? Ja sitä paitsi videolla ton mummon ja koiran henkinen taistelu kalkkunankoivesta on ihan paras!:D

Itävalta 2012

Mikä helvatan nuudelisoppapoppoo? Ja nyt ei ollut suomennoksen moka tää vaan biisissä ihan todella sanotaan nuudelisoppapoppoo. Tää oli muutenkin aika järkynläppä veto. Että voi nuudelisoppapoppoo sanoo meikäläinen...

Siinä oli mun söpöjärkkyläppä-lista. Muistaako porukka näitä vai löytyikö listasta jotain uutta inhokkia, ihmetyksen aihetta vain (peräti) suosikkia? Kertokaa myös niitä omia ikimuistoisia, oli ne sitten aivan hirveitä, hauskoja tai ihania, eukkareita!

Vappu ja bambisukat

 
Vappu meni tosi mukavissa merkeissä: en tullut tällä kertaa takaisin Jyväskylään yksin, vaan siskojen ja siskonpojan kanssa. Ihanaa saada välillä perhettä myös tänne kun yleensä se olen mää, joka lähtee käymään Espoossa. Ja muutenkin tosi kiva, koska me siskokset ja serkut ollaan aina oltu tosi läheisiä: kesällä tultiin aina Jyväskylään viikoksi tai pariksi ja välillä ollaan suvun voimin vuokrailtu mökki tai vietetty aikaa meidän mökillä Loviisassa, joten serkut tuntuvatkin enemmän sisaruksilta.

Lauantaina käytiin shoppailemassa ja syömässä, kiinalaisessa totta kai, koska sieltä saa meidän kaikkien mielestä ihan parasta ruokaa. Aina kun on tilaisuus mennä syömään kiinalaista sapuskaa, niin mehän mennään! Ruokaähkyjen jälkeen käytiin vielä shoppailemassa ja myös mää käytin vähäisiä rahojani, mutta se selitettäköön alennuksilla: mukaan mahtui ihana mekko ja söpöt bambisukat.

Sunnuntaina järkytys oli aamulla, no, suuri, kun yön aikana oli sadellut "vähän" lunta. Onneksi suunnitelmissa ei ollut mitään puistoistuskelua, vaan hurautettiin bussilla meidän tädin luokse. Oli tosi mukavaa ja ruokaa oli vaikka kuinka paljon: halloumia, salaattia, makkaroita ja jälkiruoaksi tädin tekemiä munkkeja ja simaa. Niiden voimin oli hyvä lähteä vielä kavereiden vappupaardeihin:

Mekko: Gina Tricot//Sukkikset: H&M//Saappaat: Zalando//Donitsi: Cubus

Ehaana toi lattialle matkatavaroista tipahtanut sukka, mutta ei anneta sen häiritä! :D Haalareita en viitsinyt laittaa, koska tykkään kuitenkin aina panostaa vaatteisiin kun on bileet tiedossa ja haalareiden kanssa se ei oikein onnistu. Mekko on just se uusin hankinta ja samoin hiuksissa keikkuva renkula. Mulle kävi hiusdonitsien kanssa samalla tavalla kuin ruutukuosin eli ensin en millään meinannut lämmetä, mutta sitten eräänä kauniina päivänä tajusin, että näähän onkin ihan kivoja ja tadaa, oon nyt hiusdonitsin ylpeä omistaja!

Meillä oli tosi hauska ilta kavereiden kanssa iltaa istuessa. Ensin oli tarkoitus lähteä jossain vaiheessa baariin, mutta ei sitten oikein saatukaan sitä aikaiseksi. Sitä paitsi meillä oli mahtavat bileet ihan omasta takaa: ruoka oli hyvää, porukka ihan parasta ja muutama innostui tanssimaan ripaskaakin, Aivan upea meininki!

Alkuviikko mulla on mennyt flunssassa, joka alkoi tosi nopeasti ja eilinen meni sohvalla pötkötellessä. Onneksi on kuitenkin bambisukat lämmittämässä, hyvää teetä, mehujätskiä pakkasessa ja Pikku-Brittania, jossa hahmot seikkailevat tällä kertaa Jenkeissä. Ihan parasta! :D Ehkä näiden voimilla täältä sängynpohjalta vielä noustaan!

 

Sukat: Cubus