Toteemieläin

Kävin tänään Harjun paperissa ja, yllätys yllätys, mukaan tarttui uusia kortteja, koska milloinkas tällainen korttifriikki pystyisi tuossa putiikissa vierailemaan ilman että sinne uppoaa muutama euro. Yleensä mulla menee ikuisuus ja puoli vuotta päättää, mitkä ihanuudet otan kotiin mukaan (jos rahaa olisi enemmän, ostaisin varmaan koko kaupan tyhjäksi), mutta tällä kertaa päätös oli harvinaisen selvä, etenkin tämän ihanuuden kohdalla, josta huomasin, että siinä on selvästi mun toteemieläin:

Jos jostain kumman syystä joskus kysytään, mikä eläin olisi, olen vastannut peura ajovaloissa, mutta tässäkin on kyllä paljon sellaista, josta tunnistan itseni: osaan joskus ottaa ihan rennosti hyvistä kirjoista nauttien ja herkkuja mutustaen. Se peura ajovaloissa kuvaa enemmän mun hektistä ja varsinkin stressaavaa puolta, mutta se ei onneksi ole koko totuus. Ai niin ja onhan niitä toteemielukoita mulla kolmaskin: poikaystävä kutsuu mua gerbiiliksi silloin kun olen kärsimätön hötky. :D

Mulla on ollut aiemmin tosi huono itsetunto, niin huono, etten oikein osannut nähdä itseäni todellisessa valossa, vaan huomasin vain ja ainoastaan kaikki ne negatiiviset puolet. Se oli tosi raskasta: koko ajan olo tuntui niin riittämättömältä, epäonnistuneelta ja olisin varmaan sanonut toteemieläimeksi liejuryömijän. En okein tiennyt, millainen oikeasti olen. Sitten tapahtui paljon asioita, jotka mahdollistivat sen, että pystyin alkaa nostamaan mun pohjamudissa köllötellyttä itsetuntoa omille jaloilleen ja siihen meni monta vuotta.

Töitä on vielä tehtävänä, mutta sen verran on jo tapahtunut, että pystyn näkemään itseni realistisessa valossa: on huonoja puolia, mutta myös niitä hyviä, joiden olemassaoloa en ole aiemmin huomannut. Tää kortti kuvaakin hyvin niitä itsetunnon rakentamisessa saavutettuja tuloksia: olen tajunnut, millainen olen.

 

Millaisiin elukoihin just sun on helppo samaistua?

Vinksin vonksin

Moikka muruset, pitkästä aikaa! Mulla ei ollut tarkoitus pitää näin pitkää blogihiljaisuutta, mutta tässä on ollut niin tajuttoman überisti kaikkea mahdollista, etten ole ehtinyt postaamaan.Tää tekemisen ja tapahtumien suma alkoi jo viime viikon perjantaina, kun lähdettiin poikaystävän kanssa ajamaan kohti Espoota, kun mun äiti täytti 50 ja lauantaina pidettiin totta kai isot paardit. Ja koska se päivä totta kai menisi kaikkea mahdollista järkkäillessä, niin katsottiin parhaaksi lähteä matkaan jo perjantai-iltana. Matka menikin tosi mukavasti: käytiin hakemassa vähän evästä ja kuunneltiin kaikkea parasta. Tultiin perille vasta myöhään illalla ja siellä meitä odotti mun ihana perhe ja pisteenä i:n päällä myös tuoreita korvapuusteja.♥

Lauantai olikin se suuri juhlapäivä. Vietiin aamulla äidille kakkupala, lasillinen skumppaa sekä lahjat ja kortit sänkyyn. Illemmalla mentiin ravintola Lagunaan, jossa bailut järjestettiin. Mukana oli tosi paljon porukkaa ja oli ihanaa taas tavata sellaisia ihmisiä, joita en ollut aikoihin nähnyt. Mää pidin puheen ja sain hyvin pidettyä pokan, koska itkin vasta ihan viimeisten lauseiden aikana, vaikka olin ihan varma, että koko puhe menisi vollotuksen puolelle. No herkkis mikä herkkis! :D Bileet oli tosi hauskat ja oli ihanaa nähdä, kuinka onnellinen äiti oli niistä juhlista!

Sunnuntaina lähdettiin ajamaan takaisin kohti Jyväskylää ja maanantaina alkoi suurin syy mun blogihiljaisuuteen:

Me ollaan nyt siis muutettu! Jyväskylässä ollaan toki edelleen, mutta vähän eri puolella kaupunkia. Tää koko viikko on ollut yhtä hullunmyllyä: tavaroiden kuskaamista tänne, vanhan kämpän siivoilua ja kaikkien mahdollisten kimpsujen ja kampsujen järjestelyä. Ja niiden etsimistä: kadoksissa on vielä kameran laturi, mun korut ja sateenvarjo. Se väsymys tästä hösäämisestä on ollut aika massiivista, mutta nyt onneksi alkaa helpottaa: olkkari ja keittiö on valmiita, enää makkari pitää saada järkkäiltyä, joten eiköhän kaikki kohta ala olla järkässä. Ollaan viihdytty täällä tosi hyvin ja tää kämppä on aivan ihana: sellanen 50-luvun kerrostalo ja meidän kämpässä on tehty ihan kunnolla remppaa, mutta myös säästetty kaikkea vanhaakin, kuten lokerot, ovet ja osa keittiön kaapeista. Kämpästä ja sisustuksesta tulee postausta myöhemmin kunhan kaikki on valmista.

Juhannus meni koko perheen kanssa mökillä Loviisassa ja oli tosi mukavaa! Oli ihanaa rentoutua tän muuttohösäyksen keskellä ja ihan vain olla, syödä ja viettää aikaa perheen kanssa. Mun rakas siskonpoikakin on jo reippaasti yli puolitoistavuotias ja tällä kertaa me leikittiin muoviötököillä hiekkalaatikolla ja puhalleltiin voikukkien höytyviä uusille maille. Tädin kulta! Tälle sokerihiirelle yksi kohokohdista oli myös siskojen tekemä mansikkakakku, joka nautittiin jälkkäriksi, ihan parasta! Tästä onkin hyvä jatkaa kohti uutta viikkoa, jos vaikka tän kämpän saisi jo valmiiksi!

Erityisherkkä ekstrovertti

Erityisherkkyydestä tulee tosi helposti mieleen ihminen, joka tarvitsee omaa aikaa yksin lataillakseen akkuja ja kokee muiden ihmisten seuran ja varsinkin isot ihmisjoukot ahdistavina ja kuormittavina. Ja näinhän se suurimman osan kohdalla on, koska erityisherkistä valtaosa on rauhaa ja omaa aikaa kaipaavia introvertteja. Se ei kuitenkaan koske kaikkia herkkiksiä, koska meitä on myös ekstrovertteja, jotka saavat muiden kanssa hengailusta enemmänkin lisää energiaa ja yksinolo taas tuntuu vaikealta.

Mää olen ekstrovertti erityisherkkä. Kavereiden kanssa hengailu ja juhlat, keikat ja kaikenlaiset muutkin tapahtumat on mun mielestä virkistäviä ja enemmän se yksinolo ja hiljaisuus tuntuu kuormittavalta. Okei, se on ehkä ihan jees sen pari tuntia, mutta sitten alan taas kaivata ihmisiä ja meteliä ympärilleni. Yleensä aina kun olen yksin, pidän telkkaria päällä tai kuuntelen musiikkia, jottei olisi niin ahdistavan hiljaista. Urheiluselostukset on tässä ihan parhaita! :D

Mulla erityisherkkyys näkyy enemmän tunteiluna, ajatusten, tapahtumien ym. syvällisenä pyörittelynä ja vahvana eläytymiskykynä. Mää koen tunteet tosi vahvasti ja pienikin asia vie tunnetilaa johonkin suuntaan. Esimerkiksi jos vaikkapa jossain sarjassa, kirjassa tai leffassa on rajua väkivaltaa tai jonkun sairastuminen tai kuolema on keskeisessä osassa, jään helposti pyörittelemään sitä ja ahdistun. Mun on myös tosi helppo samaistua muiden tunteisiin ja kokea ne myös itse.

Erityisherkkyys ja  ekstroverttiys on siinä mielessä ehkä vähän haastava yhtälö, että aina on se loukatuksi tulemisen riski ja se taas on herkkikselle kovempi isku. Jos joku on sanonut mulle pahasti, jään pyörittelemään sitä pitkäksi aikaa ja ahdistun. Esimerkiksi kerran opiskelijapalveluissa oli tosi tökerö tätönen, joka päätti purkaa pahan tuulensa muhun. Puhelun jälkeen itketti ja jäi suoraan sanottuna tosi paska fiilis. Ja tiesin, että tulee varmasti tilanteita, jolloin opiskelijapalveluihin pitää taas soittaa ja sitten pitää jännittää osuuko se sama tympeä naikkonen omalle kohdalle.

Tällaisista tilanteista huolimatta en koskaan kuitenkaan jättäydy mistään illanvietoista pois tai jätä soittamatta tärkeitä puheluita. Ihmisiä on kaikenlaisia ja jotkut ovat tosi tökeröitä ja sille ei valitettavasti voi mitään. En usko, että meikäläisestä tulee koskaan kovin paksunahkainesta otusta, mutta se ei kuitenkaan estä kehittämästä hitusen lujempaa pintaa ja oppimasta, että joitakin asioita voi suosiolla päästää toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Joten leuka ylös ja suunta vaan kohti uusia seikkailuja!

Joskus on ihan ok...

... luistaa fiksummasta syömisestä ja ostaa se yksi suklaapatukka keskellä viikkoa

... skipata päivän treenit, kun ei vaan kerta kaikkiaan jaksa ja köllötellä vaan sohvalla

... pitää tauko tenttiin lukemisesta ja tehdä sen sijaan jotain mukavaa

...  katsoa monta jaksoa putkeen Ensitreffit alttarilla Australiaa

... lainata kirjastosta opiskelumatskun sijaan sylillinen hömppäkirjoja

... saada tentistä kakkonen ja tajuta ettei maailma tosiaakaan kaadu siihen

... lukea pihalla auringonpaisteessa Annaa, vaikka pitäisi siivota

... ostaa just se kauan himoittu hame, vaikka se on kallis ja sen ostosta pitää laittaa itsensä puolen vuoden vaatteidenostolakkoon

... epäonnistua välillä ja alittaa rima oikein kunnolla

... käydä muuttolaatikoiden pakkaamisen sijaan serkkujen kanssa kahvilla

... pitää to do -lista lyhyenä: silloin tavoitteet on helpompi saavuttaa.

... unohtaa stressi ja huolet: elämän pidä olla pelkkää suorittamista!

Liikuntamotivaatio, mutta mistä?

Mulla oli tosi kauan niin, että liikuin kausittain: joskus oli enemmän motivaatiota ja sitten se lopahti taas vähäksi aikaa. En kuitenkaan ole koskaan kuitenkaan jäänyt päiväkausiksi sohvan pohjalle, koska kotona on onneksi opetettu hyötyliikunnan jalo taito.

Kun muutin Jyväskylään, mun arjesta tuli paljon hiljaisempaa: ei ollut luentoja, joille mennä, eikä töitä. Silloin aloin kuluttaa loputonta joutilasta aikaa liikkumalla: kävin paljon lenkeillä ja hankin salikortin melkein heti. Ja se motivaatio on säilynyt: käyn salilla kolme, neljä kertaa viikossa ja ihan tässä meidän lähellä on tosi hyvät lenkkeilypaikat, joten nekin ovat ahkerassa käytössä. Liikun siis viitisen kertaa viikossa ja pidän kaksi lepopäivää. Mutta miten motivaatio on pysynyt yllä?

Kuten varmasti meille jokaiselle, myös mulle on tosi tärkeää, että lajit ovat mieluisia, eikä liikunnasta tule pakkopullaa. Juokseminen ei oikeen ole koskaan ollut se mun juttu, koska mulla alkaa tosi nopeasti pistämään kylkeen. Siispä korvaan juoksemisen reippaalla kävelytahdilla. Pyöräilen myös jonkin verran: tästä meidän läheltä menee hyvä lenkki järven ympäri ja keskustaan on myös tosi hyvä matka mennä juurikin pyörällä. Salilla käyn vaan ryhmäliikunnassa, koska mää tarvitsen sen jonkun tsemppaamaan ja myös ryhmäpaine toimii siellä mulle tosi hyvin. Jos rynttäisin liikkeitä yksin, alkaisin luistaa niistä enemmän tai vähemmän. Ryhmässä taas vedän paremmin täysillä. Tunneista mun ehdottomia lemppareita on bodypump, spinning, peppu-vatsa ja bodybalance.

Mieluisten lajien lisäksi mulle on lenkeillä tärkeää myös maisemat ja reitin vaihteleminen. En tosiaankaan jaksa mennä samaa reittiä päivästä toiseen, vaan sitä pitää vaihtaa aina välillä. Täällä on onneksi tosi paljon vaihtoehtoja ja aina löytyy jokaiselle päivälle joku mieluinen reitti. Vaihtelun lisäksi myös maisemat on mulle tärkeitä. Tykkään käydä tossa läheisellä kuntopolulla, jossa on tosi paljon reittivaihtoehtoja ja aivan ihanat maisemat ♥

Hyötyliikunnan tärkeyttä ei voi koskaan painottaa tarpeeksi. Vaikka käynkin paljon salilla ja lenkeillä, niin jos mulle tulee jotain asiaa keskustaan, niin kävelen usein meno- tai paluumatkan. Siinä tulee liikuttua ihan huomamatta ja samalla säästyy rahaa. Kroppa ja lompakko kiittää. Lisäksi se meidän uusi kämppä on neljännessä kerroksessa ja hissiä ei ole. Mää näen tän tosi positiivisena asiana, vaikka muutto saattaakin olla vähän hankala. :D

Yksi hyvä motivaation ylläpitäjä on myös se fiilis, joska tulee liikkumisen jälkeen. Mää huomasin, että jos kykin koko päivän sisällä, niin mulla on tosi nuhjuinen olo ja päässä vilisee enemmän kaikkea turhaa, kun taas salin jälkeen on tosi hyvä ja rentoutunut olo. Varsinkin silloin kun on stressiä, niin liikunta tepsii tosi hyvin.

Vaikka liikkuminen onkin ihanaa, niin myös ne lepopäivät on ihan hirmu tärkeitä. Mulla tosiaan niitä on kaksi, mutta siihenkään ei kuole jos niitä joillekin viikoille tulee enemmän. Ja sitten kipeenä jätän  totta kai treenit väliin. Viime syksynä uhmasin tätä sääntöä ja ajattelin, että kyllähän sitä voi pienessä nuhassa mennä. Seurauksena sain kunnon flunssan kuumeineen ja kaupan päällisiksi vielä korvatulehduksen. Ja muutenkin liikunnasta ei pidä tulla pakkopullaa, vaan sen pitää pysyä mukavana ja innostavana. Kultainen keskitie siis tässäkin ja siihen niitä lepopäiviä tarvitaan!

Kissanristiäisiä, onko niitä?

Maanantaina kandiurakka tuli lopullisesti päätökseen yliopiston valmistujaisjuhlan myötä, jossa siis pidettiin pari puhetta ja lopuksi saatiin vielä lasilliset skumppaa. Lisäksi käytiin vielä yliopiston vanhalla puolella kuvailemassa. Puheita kuunnellessa mieleen tupsahti koko tää kandiurakka ja sen juhlistaminen: pidin kunnon bileet, kävin valmistujaisjuhlassa ja halusin myös kuvat, jotka ovat tätä postausta kuvittamassa. Onko siinä sitten liikaa, jos maisteriksi on kuitenkin tarkoitus jatkaa? Menikö kandin juhlistaminen liioitteluksi?

Mekko: EMP//Bolero ja kengät: kirppari

 

Joskus pari vuotta sitten mietin miten kandia juhlitaan, joten enköhän vaan antanut Googlen sauhuta! Tietoa löytyi kuitenkin tosi vähän, ihan vaan pari ikivanhaa keskustelua Kaksplussassa ja siellä kandin juhlistamiseen suhtauduttiin tosi tympeästi: tutkintoa ei pidetty juuri minään, jos jatkaa kuitenkin maisteriksi, eikä siinä nähty mitään juhlistamisen arvoista. Siinä mun mielestä nähtiin suomalaisen kulttuurin nurjapuolia: vähättely ja että pitää olla ihan pirun iso saavutus, jos sitä haluaa juhlistaa. Muille pirskeille meillä on jopa oma sanansa: kissanristiäiset.

Jos multa kysytään, niin kissanristiäisiä ei ole olemassakaan. Okei, ehkä Hyacinth Bucketin juhlat uudelle sohvakalustolle menee vähän överiksi, mutta muuten elämässä ei voi olla liikaa juhlanaiheita. Varsinkin kaikki saavutukset on todellakin juhlistamisen arvoisia ja siksi ihmettelenkin tosi paljon, miksi ihmeessä esimerkiksi ammattiin valmistuvia ei juhlita samalla tavalla kuin ylioppilaita. Upeita saavutuksia kumpikin. Ja: miksi kandia ei yleensä juhlita, koska onhan sekin saavutus: alempi korkeakoulututkinto, siis kokonainen koulutus. Vaikka jatkankin maisteriksi, niin en nähnyt mitään syytä jättää yhtä kokonaista koulutusta juhlimatta, olkoonkin sitten välietappi.

Mun mielestä suomalaisten pitäisi opetella olemaan ylpeämpiä saavutuksistaan. Siis silleen terveellä tavalla: ei pidä ylpistyä, mutta voi ja pitää olla ylpeä suorituksistaan. Itseään ei pitäisi vähätellä niin paljon kuin tässä kulttuurissa on tapana. Ei ihme, että ihmisillä itsetunto viistää maata, kun joko ei osata iloita suorituksistaan tai jos niistä huomaa vahingossakin iloitsevansa niin heti alkaa päänsisäinen toppuuttelu ja kauhistelu siitä, kuinka on ylpeä paska, kun kerrankin taputtaa itseään olkapäälle. Meidän pitäisi tajuta, että omia suorituksia saa arvostaa, eikä se ole sama asia kuin ylpeily tai ylimielisyys. Elämässä ei ole liikaa juhlia, joten tartutaan niihin pieniinkiin tilaisuuksiin! Ja ennen kaikkea: ollaan ylpeitä itsestämme!

7x herkkiksen vinkit

Muillekin herkkikselle on varmasti tuttua, että joskus pienetkin asiat tuntuvat raskailta tai kirjat ja leffat herättävät todella suuria tunteita. Ihmisten mielialat vaikuttavat vahvasti omiin ja tunnollisuuden kanto menee välillä ylettömyyksiin. Kun päivä värittyy monen monituisesta tunteesta tai huomaa taas kantavansa koko maailman murheita harteillaan, pitää pysähtyä miettimään, miten herkkyyden kanssa pystyisi elämään vähän kevyemmin ilman, että jatkuvasti jokin asia laukaisee mielessä jotain. Herkkyys on todella suuri rikkaus, mutta välillä kaiken täysillä kokeminen on myös kuormittavaa ja silloin on hyvä keksiä selviytymiskeinoja, jolloin maailma ei tunnu enää niin raskaalta. Tässä olisi muutama vinkki, joiden avulla herkkyyden kanssa on helpompi elää. Toivottavasti näistä on apua myös muille herkkiksille!

1. Minimoi ahdistuminen
 Ahdistuspeikko iskee helpoiten silloin kun on stressiä, ottaa koko maailman huolet kannettavakseen tai välillä taas jostain ihan pienestä, kuten ahdistavasta leffasta tai kirjasta. Helpoin nujerrettava näistä on ollut tuo viimeinen eli en yksinkertaisesti lue/katso mitään ahdistavaa. Esimerkiksi stoorit, joissa jonkun sairastuminen tai kuolema on keskeisesessä osassa, on mulle ehdoton ei.

Stressi ja muiden huolten ottaminen omaksi kannettavaksi onkin vähän vaikeampia. Mulle on ihan älyttömän tärkeää saada kuunnella ja auttaa muita, joten se ei tosiaankaan ole vaihtoehto, että ykskaks lopettaisin sen. Oon onneksi pikkuhiljaa tajunnut, ettei se toisten murheiden kantaminen auta ketään, vaan tärkeintä on vain kuunnella ja tukea toista. Se on se paras apu. Stressin kanssa on taas auttanut se viisas sanonta, että asioilla on tapana järjestyä. Silti stressiahdistuksen kanssa on vielä töitä tehtävänä, mutta eiköhän se vielä tästä!

2. Ota tauko tästä maailmasta
Eli syvenny johonkin muuhun tekemiseen ilman, että maailman huolet pyörivät mielessä jatkuvalla syötöllä. Mulla tää on piirtämistä ja lukemista. Kirjoja lukemalla ei tarvitse miettiä omia huolia tai to do -listoja. Varsinkin Cecelia Ahernin ja Marian Keyesin kirjat on ihan parhautta: tarpeeksi kevyttä tarinaa tämän päivän naisten arjesta, mutta sieltä löytyy aina myös se syvällisempi puoli.

3. Puhu, puhu, puhu
Silloin kun käy liian herkillä, puhuminen on se paras lääke. Poikaystävä on paras lohduttava olkapää ja hän on myös enemmän järki-ihminen, joka osaa palauttaa mun päässä vellovat asiat oikeisiin mittasuhteisiin. Mutta myös muiden herkkisten kanssa höpöttäminen on ihan parasta, kunnon vertaistukea!

4. Hus pois neljän seinän sisältä!
Vaikka yli puolet erityisherkistä on introvertteja, myös meitä ekstrovertteja herkkiksiä löytyy. Mulle parasta akkujen latailua ja rentoutumista on vaikkapa kahvilahengailu ja shoppailu kavereiden kanssa.

5. Rääkkitreeni
Kauhea klishee sanoa, että liikunta auttaa, mutta niin se ainakin mulla menee: saan ajatukset pois omista huolista ja kunnon lenkin tai rääkkitreenin jälkeen on hyvä ja rento olo.

6. Älä ylianalysoi
Monella erityisherkällä (meidän perheessä joka iikalla) tuntuu olevan tosi yleistä miettiä puhki aina ne omat ja muiden sanomiset: mitä jos vahingossa sanoi jotain hitusen väärällä äänensävyllä ja loukkasi jotakuta, vaikka tilanne kokonaisuudessaan ei antaisi mitään mahdollisuutta sellaiselle tulkinnalle. Stop! Tää on tosi kuormittavaa ja helpointa saada ylianalysointi loppumaan on vain lopettaa se omien tai muiden sanomisten ajatteleminen heti kun tuntuu sitltä, että nyt menee liian atomeiksi.

7. Ole rohkeasti herkkä ja ylpeä siitä!
Herkkyys ei ole pelkkää ahdistumista tai itkeskelyä liikuttaville mainoksille vaan siinä on myös paljon upeita puolia: saa kokea kaiken jokaisessa sävyssä ja elää tosi tunnerikasta elämää. Vaikka maailmassa on paljon kurjia asioita, jotka herkkis huomaa heti, niin on paljon myös kaikkea ihanaa, iloista ja liikuttavaa, jotka herkkis myös pistää merkille ihan yhtä helposti. En luopuisi herkkyydestä mistään hinnasta, koska se on osa minua. Olkaa te kaikki muutkin herkkikset ylpeitä herkkyydestänne: vaikka maailma tuntuukin välillä raskaalta, herkkyys on pohjimmiltaan kuitenkin rikkaus. Ole ylpeästi oma itsesi!

Kesän ämpärilista

Ehe ehe, eli fiksummin sanottuna tässä tulee meikäläisen summer bucket list tälle kesälle:

♥ Nauti uudesta kodista. Meillä on muutto tiedossa kesäkuun puolenvälin jälkeen ja heti kun kamppeet löytävät omat paikkansa niin on vain aikaa olla.

♥ Järjestä ihanat tuparit! Uudessa kämpässä juhlien järjestäminen on helpompaa, kun tilaa on enemmän. Kandibileissä oli jo vähän ahdasta kun meidän yksiössä oli lähemmäs parikymmentä tyyppiä. :D

♥ Käy tutustumassa Teeleidin uusiin tiloihin ja ota joku ihana jäätee.

♥ Vietä ainakin yksi päivä Köhniön rannalla kavereiden kanssa rentoutuen.

♥ Maista banaani-kinuskijäätelöä. Ja ole muutenkin jäätelön suurkuluttaja...

♥ ... mutta yritä pitää silti edelleen joku järki syömisten suhteen aina viikolla.

♥ Nyt on aikaa lukea kaikkea ihanaa, hyödynnä se!

♥ Aloita bullet journalin pitäminen. Mää haluun siis ehdottomasti tehdä just omanlaisen kalenterin, niin tää tavoite ei toivottavasti tuota vaikeuksia. Ainakin hyvä syy mennä Harjun Paperiin, hehee!

♥ Käy mökillä.

♥ Jännitä vain kohtuudella, pääsetkö Jyväskylän yliopiston maisteriohjelmaan. Tää vähän mietityttää, koska sinne ei haettu pääsykokeella vaan todistuksella ja perustelukirjeellä. Todistukseen olen tyytyväinen, mutta se perustelukirje jännittää. :D Heinäkuussa se sitten selviää, iik!

♥ Vedä kirsikka- ja mansikkaöverit, koska nyt niitä taas saa!

♥ Käy Ikeassa. Muutto on aina hyvä syy mennä Iksuun!

♥ Poimi muutama saniainen maljakkoon. Ne on niin kauniita!