Uutta ja ihmeellistä

Yli puolenvuoden (hups!) hiljaiselon jälkeen päätin taas tupsahtaa bloggaamisen ihmeelliseen maailmaan. Ja kuten se vanha syy kuuluu, tarkoitus ei ollut pitää näin pitkää taukoa, niin vain pääsi käymään. Taustalla oli tietysti sellaisia perusjuttuja kuin opiskelu ja työt, mutta myös jotain uutta ja mullistavaa.

Mutta mitä kaikkea tässä on nyt tapahtunut? Ensin tietysti oli se jokavuotinen stressiaihe eli lähestyvä joulu ja  siihen samaan kohtaan iskevä deadlinesuma. Ja kun tähän yhdistää vielä liiallisen itseltä vaatimisen, niin tadaa: siihenhän se kaikki aika menee ja muu elämä unohtuu. Lahjaostoksilla piti käydä, kortit tehdä ja piparit leipoa juuri sillä reseptillä, joka kiertää meidän suvussa. Kaiken stressin jälkeen lepäilin koko joulun ajan ja sen jälkeen alkoi taas se kunnon new year new me -innostus, mikä mun kohdalla tarkoitti totta kai sitä perus fiksummin syömistä (mikä on ihmeellisesti onnistunut tähän asti ihan hyvin, oho). Kirjastosakkoja en tänä vuonna uskaltanut edes alkaa yrittää välttämään. Ne on vähän liiankin kiinteä osa mun elämää. :D

Joulukortteihin keksin tällä kertaa maatuskateeman

Mutta mitä mää nyt tässä jaarittelen joulusta ja uudenvuodenlupauksista, koska nythän on jo ensimmäisistä helteistäkin saatu nauttia ja juhannuskin on kovaa vauhtia lähestymässä. Ja onhan mulla tässä vähän isompiakin uutisia kerrottavana kuin että olen saanut vihdoin otettua itseäni niskasta kiinni ja syötyä fiksummin. Eli syömiset sikseen ja asiaan! Meille on siis tullut nyt perheenlisäystä, koska huhtikuun lopulla tänne tassutteli paimensukuinen lapinkoira Varpu, viralliselta nimeltään Kajaskiven Lemmonmarja. ♥

Varpu 8 viikkoa

Meidän koiraprojekti alkoi siis loppuvuodesta, kun miekkonen vihdoin totesi, että nyt on hänenkin puolestaan hyvä aika ottaa koira. Paimensukuinen lapinkoira oli molemmista juuri meille sopiva rotu: terve, sopeutuu melkein mihin vaan, on seurallinen ja lisäksi vilkkaus ja rauhallisuus ovat mukavasti tasapainossa. Siispä tuumasta toimeen ja kenneleitä katsomaan sekä lähettämään viestiä kasvattajille. Tammikuun lopulla kävimme ihanassa kotikennelissä katsomassa erästä mahdollisesti tiinettä lapinkoiranarttua ja koira sekä kasvattaja vaikuttivat ihan huipuilta. Onnea oli matkassa, koska kyseinen koira oli tosiaan tiine ja synnytti maaliskuun alussa kaksi narttupentua. Sitten alkoikin vähän pidempi odotus ja ahkera vierailu Helsingissä katsomassa pentua. Huhtikuun lopussa odotus palkittiin ja Varpu muutti meille. Tyllerö on nyt jo kolme kuukautta ja kasvanut ihan hurjaa vauhtia:

Nyt siis yksi meikäläisen suurimmista unelmista on toteutunut: meillä on koira! Kun muutin Espoosta, jäin kaipaamaan sitä tuttua ja turvallista koira-arkea: sitä, että joku on vastassa eteisessä, reippaita lenkkejä (joita tosin Varpun kanssa aletaan kävellä vasta syksymmällä) sekä kaikkea muuta koiralliseen elämään kuuluvaa. Tuntuu, että kaikki on nyt taas kuten kuuluukin. ♥

Tästä tää bloggailu taas lähtee! Voisin kyhäillä taas vaikka kesän ämpärilistan, kirjoittaa pentuarjesta tai jos teillä on jotain, mistä haluatte kuulla, niin ehdotuksia vaan kehiin!

Ja hei kertokaa mitä teille kuuluu! Onko elämä jatkunut samanlaisena vai puhaltaako uudet tuulet?