Tunika: Gina Tricot // housut: Cubus // kengät: Kenkämarski
Monesti oon miettinyt, että mitäs jos monetkin ihmiset ajattelee mun joidenkin valintojen, ajatusten ja tekemisten olevan Aspergerin sävyttämiä tai niiden kummunneen nimenomaan siitä syndroomasta. Esimerkiksi kerran kokemusasiantuntijakeikalla unohdin laittaa vierailijaläpyskän kaulaan ja olin vain laskenut sen pöydälle. Jäinkin sit miettimään, että mitäs jos osa yleisöstä näki sen syndrooman läpi? Mitäs jos porukka luuli, etten laittanut läpyskää naruineen kaulaan vaikkapa tuntoyliherkkyyden takia? Tietysti meikäläisen puheessa tuli ilmi, ettei mulla ole aistiyliherkkyyksiä, mutta onhan multa joskus aiemminkin kysytty, miten jotkut burgeripiirteet mulla ilmenee, vaikka olin sanonut jo puheen aikana, että multa puuttuu just ne stereotyyppisinä pidetyt oireet.
Oon täällä blogin puolella monesti höpötellyt, ettei ketään pitäisi nähdä diagnoosin läpi, vaan ihmisenä, persoonana. Tää diagnoosilla selittäminen on just sitä, ettei sitä persoonaa täysin nähdä. Varmasti on usein helpoin selittää asiat itselleen niin, mutta ehkäpä meidän jokaisen olisi aika unohtaa se oireyhtymä, sairaus tai vamma ja kohdata ihminen ihmisenä, ei hänen diagnoosinsa läpi. Enhän mää itsekään tiedä joistain mun piirteistä, johtuuko ne Aspergerista vai ihan vaan persoonasta tai temperamentista. Mulla on esimerkiksi ollut aina vahva oikeudentaju, joka voi toki johtua Aspergerista, mutta toisaalta meikäläisen äiti ja siskot on myös tosi oikeudentajuisia. Eihän tässä voi siis tietää, mikä johtuu Aspergerista, mikä jostain muusta. Sama vaikkapa mun ylikilttiyden, bambisyndrooman (josta lisää täällä) kanssa: voihan se johtua Aspergerista, mutta myös mun persoonasta.
Vaikka siis ihmisellä olisikin joku diagnoosi, oli se sitten ollut syntymästä asti tai tullut joskus myöhemmin elämän varrelta matkaan, niin se ei juuri kerro kenestäkään kauheasti, eikä sillä voi selittää paljoa: me kaikki käyttäydytään, tehdään valintoja ja ihan vain ollaan tosi monen tekijän pohjalta. Ehkä ei siis pitäisi hakea selitystä milloin millekin, vaan ihan vain olla ja antaa mennä diagnoosista huolimatta tai just sen takia.
Psst! Olisko just sulla jotain kysyttävää tai postaustoiveita Aspergerista? Kerro vain rohkeasti, niin postaan sit niistä teitä askarruttavista aiheista!
Olipas hyvä postaus! Olisi kiva kuulla enemmänkin aspergarista sun näkökulmasta ja siitä, mitä se käytännössä tarkoittaa sun elämän kannalta :)
VastaaPoistaIlona / https://stalkkaamunelamaa.blogspot.fi
Kiitos ja kyllä mää kirjustan tuosta aivan ehdottomasti, hyvä idea! :)
PoistaNiin tuttua. Tosin mun ongelmat burgeri-diagnoosin kanssa keskittyi lähinnä terveydenhuoltoon. Oli ihan uskomatonta, mikä kaikki voidaan kuitata sanomalla että "sullahan on tosiaan toi asperger..."!
VastaaPoistaSanon "oli", koska mun burger-diagnoosi purettiin viis-kuus vuotta sitten, koska sille ei kuulemma ole perusteita. Sain sen just silloin kun se oli ihan uutta Suomessa ja sitä jaeltiin vähän turhankin innokkaasti joissain piireissä.
Tosin nykyään moni vaiva kuitataan masennuksella, ahdistuksella tai paniikkihäiriöllä, että eipä elämä silti ihan reilulta tunnu. Pitäis oikeesti nähdä ihminen, eikä diagnoosilistaa.
Voi, onpa kurjaa kuulla! Ja ihan uskomatonta tosiaan, kuulostaa jotenkin niin ihmeelliseltä suhtautumiselta, että se Asperger olis vastaus kaikkeen. Ja siis muutenkin, että asioita kuittaillaan milloin milläkin diagnoosilla, eikä nähdä itse ihmistä. Tsemppiä sulle jatkoon ja toivottavasti saisit jatkossa myös sitä ymmärrystä, etkä vain diagnoosin kautta tuijottelua! :)
PoistaIhmisen sosiaaliseen profiiliin kuuluu tehdä havaintoja ja päätelmiä toisten ulkoisesta olemuksesta ja käyttäytymisestä. Sillä tavalla muodostetaan kuva toisesta: millainen tämä ihminen on, haluanko olla hänen kanssaan tekemisissä, onko hän minulle tai läheisilleni hyödyksi/haitaksi... Tuo järjestelmä ei tietenkään ole virheetön, sillä se pyrkii poimimaan mielestään olennaisen informaation mahdollisimman nopeasti, jottei näkisi turhaa aikaa ja vaivaa.
VastaaPoistaSen verran olen ihmisten sosiaalisesta koneistosta oppinut, vaikka omani ei samaan tapaan toimikaan. Minä kiinnitän huomioni "epäolennaiseen", enkä ehdi muodostaa vaikutelmia toisista, tai miettiä millaisen vaikutelman itsestäni annan. Mutta jos totta puhutaan, tuollaiset eivät edes kiinnosta minua, ja olen lakannut välittämästä siitä millainen kuva minusta muodostetaan. Jos useampi ajattelisi samoin ja priorisoisi epäolennaisen olennaisen sijaan, asiat saattaisivat muuttua parempaan päin. Tai kuka tietää, ehkä koko nykyinen systeemi romahtaisi. Mutta olisiko se pahasta? Hankala sanoa.
Niinhän se havaintojen tekeminen menee, mutta kun mulla on lisäksi se, ettei Asperger näy musta mitenkään vaikkapa olemuksessa, käytöksessä, keskustellessa mun kanssa jne. Enemmäkin meikäläiseen liitetään niitä stereotyyppisiä piirteitä sellaisissa tilanteissa, joissa tiedetään jo valmiiksi, että mulla on Asperger. Tällaista tapahtuu kuitenkin onneksi tosi harvoin ja yleensä mut kohdataankin avoimin mielin. Mutta sit taas niiden kohdalla, jotka pitää tiukasti kiinni siitä niiden stereotyyppisestä Asperger-näkemyksestä, asiat menee vähän toisin: ihan sama mitä sanon ja kerron, niin mut nähdään silti sen Asperger-linssin läpi. Avoimuutta ja valmiutta muuttaa niitä omia näkemyksiä kaivattais siis paljon enemmän ja onneksi siihen suuntaan ollaan kuitenkin menossa koko ajan.
Poista