Lemmikkivankila?

Meillä oli muutama päivä sitten aivan ihana aamu. Siis tosi ihana. Aivan huippu. Ja haiseva. Me kohdattiin nyt nimittäin ensimmäistä kertaa se, mikä tulee väistämättä joskus jokaisen koiranomistajan kohdalle: Varpu löysi omasta mielestään ah niin ihanan läjän, jossa oli aivan pakko pyöriä. Ja voi sitä hajun määrää, joka ei edes lähtenyt ensimmäisessä pesussa Varpun omalla rypsishampoolla pois. Pesu nro 2 tehtiinkin sit koirashampoon lisäksi pienellä määrällä mun shampoota ja vaahdotin koiran turkkia varmaan joku kymmenisen minuuttia. Mutta ehei, eipä silläkään lähtenyt, edelleen koiran korvien takana ja leuan alla haiskahti melko vahvasti.  Joten vielä vähän vahvemmat aseet käyttöön: laitoin ensin vähän huuhdeltavaa hoitoainetta, jonka pyyhin pois märällä pyyhkeellä. Ei auttanut. Niinpä suihkautin Varpun turkkiin hieman jätettävää hoitoainetta ja se sit tehosi, ainakin suurimmaksi osaksi. Lopputulos: mää ja Varpu haistiin rypsiltä, shampoolta ja kahdelta eri hoitsikalta. Ja Varpussa oli edelleen läjämäinen aromi. Onneksi kuitenkin melkein olematon.

Samana päivänä katsottiin miekkosen kanssa ohjelma, jossa keskusteltiin siitä, onko lemmikeiden pitäminen epäeettistä. Siinä höpötettiin lajityypillisen käytöksen estämisestä (oliko tän näkemyksen mukaan Varpun hankkiman hajustuksen pyykkääminen siis väärin???), epäekologisuudesta ja ennen kaikkea siitä, kuuluuko mikään elukka ihmisen hoiviin. Tosi rajuja mielipiteitä siis, mutta onko tääkään juttu nyt niin mustavalkoinen: onko ihminen aina se paha tyyppi, joka julmasti hyödyntää eläimiä? Onko lemmikki vain ihmisen huviksi?

Mää ainakin uskon, että suurin osa meistä on ottanut lemmikin seurakseen, perheenjäseneksi. Silloin kyse on väistämättä enemmän vastavuoroisuudesta kuin yksipuolisuudesta: lemmikki tuo ihmiselle iloa, on harrastuskumppani ja tärkeä perheenjäsen. Samalla kuitenkin lemmikistä huolehditaan, jotta se voisi hyvin. Ja koiran kohdalla se tarkoittaa esimerkiksi ulkoilua, ruokintaa, aktivointia, terveydestä huolehtimista, sosiaalistamista... vaikka mitä siis. Ja mää voinkin kyllä sanoa, että ollaan tehty Varpun hyvinvoinnin eteen ihan kaikkemme.

Mää koen, että Varpu saa elää meidän kanssa hyvää ja koiramaista elämää. Se pääsee pitkille lenkeille päivittäin, juoksemaan vapaana ja usein leikkimään myös toisten koirien kanssa. Varpua  aktivoidaan paljon ja nyt pentu- ja arkitottiskurssien jälkeen aloitettiin myös agility, josta pieni selvästi nauttii. Paimennustakin mennään kokeilemaan parin viikon päästä eli just sitä, mihin lapinkoira on alunperin tarkotettukin. Ehkä siis se, että pestiin koiruus sen läjäepisodin jälkeen pariin kertaan, ei estä lajityyppilistä käyttäytymistä mitenkään liikaa, koska suurimman osan ajasta Varpu saa tehdä ja olla, kuten koirille on luonnollista.

Mää voisin siis sanoa, ettei lemmikin pitäminen ole itsekästä, jos eläin voi hyvin: silloin sen eteen nähdään niin paljon, että tuskin kukaan ottaisi koiraa, kissaa tai vaikka undulaattia huvin vuoksi. Ehkä pitäisi luopua ennemminkin siitä ajatuksesta, että kaikki, siis ihan kaikki omien toiveiden toteuttaminen on itsekästä. Tai jos se onkin, niin siinä tapauksessa se on ihan tervettä sorttia.