tiistai 24. tammikuuta 2017

Teeleidi, Jyväskylän ihmemaa


Maanantai ei ollut eilen sellainen perusharmaa viikon starttaus (paitsi sään osalta), kun kävin kaverin kanssa Lutakossa Teeleidissä. Se reissu toi päivään mukavasti naurua ja höpöttelyä sekä paikan osalta valoa, viihtyisyyttä ja, totta kai, älyttömän hyvää teetä! Olen käynyt Teeleidissä muutaman kerran ja ollut aina yhtä fiiliksissä. Nyt tietysti voisi ihmetellä, mikä Teeleidistä tekee siitä niin ihmeellisen. Siihen voin vastata, että se on niin monen asian summa, jotka yksinkertaisesti on saatu toimimaan juuri oikealla tavalla. Jo itse paikka on aivan mahtava: vanha kivitalo, josta on tehty tosi persoonallisen näköinen ihan pienillä asioilla: ulkona on vanha pyörä, jossa on jouluvalot, kuistilla kanervat nököttävät saappaissa ja kattoon on ripustettu pyörän vanne josta roikkuu teekuppeja. 


Sama tunnelma säilyy, kun astuu ovesta sisään: kaikkialla on ihania pikkuesineitä ja teehen liittyviä tavaroita, kuten samovaareja, teekannuja ja -kuppeja. Paikka on kaksikerroksinen: alhaalla on myymälä ja yksi isompi huone istuskelua ja teen hörppimistä varten. Ylhäällä puolestaan on enemmän teehuoneita, jotka on kaikki sisustettu eri tavoilla.




Erikoisen Teeleidistä tekee se, ettei ensin mennä vain kassalle ja makseta, vaan kipitetään rappuset ylös ison teehyllyn luo, jossa on aivan huikea valikoima. Sitten valitaan tee ja mahdolliset puputettavat ja mennään pöytään odottamaan tilausta. Mää päädyin tällä kertaa kirsikkateehen ja kaverin teellä oli ihana nimi: Laulava lohikäärme. Päädyimme molemmat ottamaan vielä suklaabrowniet teen kaveriksi.


Tilaamisen jälkeen menimme odottelemaan. Löydettiin onneksi hyvät paikat ja istuimme höpöttelemään kaikesta mahdollisesta, puhuttiin sekä asioista että niiden vierestä, mutta sehän on ihan parasta kavereiden kanssa höpöttelyssä, kun ei tarvitse olla koko ajan niiin asiaa täynnä! Onnistuin kyllä myös hölmöilemään sen verran, että jotenkin maagisesti pieni osa mun latvoista uiskenteli pöydällä olevassa tuikussa ja kärtsäsi sitten siihen. Palavat hiukset, ihana aromi... Pian kuitenkin teet ja suklaabrowniet tuotiin pöytään ja pääsin maistamaan ensimmäistä kertaa kirsikkateetä, joka täytti kaikki mun odotukset teetä kohtaan!


Kun teet ja browniet olivat kadonneet pannuista ja lautasilta, menimme portaita alas myymälään maksamaan, eikä hinta ole onneksi hirveän kova niin hyvästä teestä (3 erkkiä per pannu). Tulihan siihen vielä se leivos, mutta ei sekään mikään kohtuuttoman hintainen ollut.

Myymälä on aivan ihana! Siellä myydään teen lisäksi teepannuja, -kuppeja ja pieniä herkkuja. Mulla on nyt ihan järjettömät teevarastot, niin pitää nyt kitata ne äkkiä pois, jotta pääsen hankkimaan ihanat teet tuolta.

Suosittelen Teeleidiä lämpimästi, myös niille, jotka eivät suuriksi teenkuluttajiksi tunnustautuisikaan, koska tuolla tee ei ole mitään laimeaa litkua, vaan laadukasta ja siinä on makua. Jopa mun, kunnon sokeririippuvaisen, ei tarvinnut lisätä sokeria tai hunajaa, vaan tee meni ihan sellaisenaan.  Käykää siis kokeilemassa, jos ei teen, niin ihan jo sen paikan takia!


6 kommenttia:

  1. Tosi hyvin kirjoitettu postaus! Alkoi tekemään mieli teetä ja brownieita tätä lukiessa. Ihanalta vaikutti tuo paikka!

    http://mahdollisestiehka.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos! Joo, Teeleidi on kyl aina ollu ihan Jyväskylän parhautta!

      Poista
  2. Kuulostaapa ihanalta paikalta! Olen itse oikein teen suurkuluttaja ja innostuin ihan tuosta teevalikoiman suuruudesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, se on kyl tosi ihana paikka! Kannattaa käydä testaamassa ja se valikoima on kyl ihan huippu!

      Poista
  3. Oi ihana postaus! Nää kuvat kuvaa tosi herttaisesti kyseistä paikkaa. Toi pyörä on aivan sairaan suloinen. Koko tunnelma välittyy tänne saakka! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Tuolla oli kyllä niin paljon kaikkea ihanaa, että kuvia olis voinu ottaa ihan tolkuttomasti! :D

      Poista