Kulttuurishokki

Yli vuosi sitten elämä vei mut kaupunkiin, jossa ihmiset ovat rauhallisia, hiljaisia ja jotenkin  hidasliikkeisiä eli Jyväskylään. Aluksi mää luulin, ettei se kolmisensataa kilsaa vaikuta suuntaan tai toiseen, paitsi että tietysti maisemat vaihtuu, mutta toisinpa kävi. Täällä porukka on ihan erilaista kuin mihin olin tottunut, eikä siinä tietenkään mitään pahaa ollut, mutta tottuttelua se silti vaati.

Kaikki karjalaiset eivät ole puheliaita tai savolaiset kieroja, enhän itsekään ole koskaan ollut viileä stadilainen, mutta on noissa kansanluonteissa mun mielestä silti tosi paljon tottakin. Mää luulen, ettei musta ole kasvanut sellaista coolia friidua, koska meillä on vahvasti ollut kotona esillä karjalainen luonne: äiti on kotoisin Imatralta ja hän on sellainen tosi tyypillinen karjalaisnainen: puhuu paljon, itkee kun itkettää, nauraa kun naurattaa. Ja sellaisiksi myös mä ja siskot ollaan kasvettu. Äidin puolen sukulaisten kanssa onkin tosi kotoisa olo: kaikki ovat tosi avoimia, puheliaita (puheenvuoron saa vain ja ainoastaan keskeyttämällä) ja tunteita ilmaistaan laidasta laitaan. Meillä kotona onkin ollut aina meteliä ja meininkiä. Ja vaikka pk-seudulla porukkaa ei pidetä kovin avoimena, sinne silti mahtuu monenlaista vipeltäjää ja kyllähän sitä meteliä ja vilskettä myös löytyy. Tällaisessa perheessä ja ympäristössä asuin, ja vaikka olin totta kai kuullut kansanluonteista aiemminkin, en vain ollut tullut koskaan ajatelleeksi, että muualla voisi olla niin radikaaleja eroja. Siihen vaikutti tosin varmaan se, että meikäläisen jyväskyläläisillä serkuilla (äidin puolelta) on myös juuret Itä-Suomessa, joten hekin ovat sellaisia höpöttäjiä ja en vain tullut ajatelleeksi, että jyväskyläläiset olisivat jotenkin erilaisia.

Tunika: kirppari

Leggingsit: Cubus

Mutta sitten tutustuin jyväskyläläiseen mieheen, josta ajan myötä tuli poikaystäväni ja huomasin, että hän vastaakin sitä joskus kauan sitten kuultua keskisuomalaista kansanluonnetta: rauhallinen ja harkitsevainen. Alussa meidän maratonpuheluiden aikana varmistelin monesti onko hän yhä linjoilla, koska jos kysyin jonkin kysymyksen, niin sain odotella vastausta välillä useammankin sekuntin. Mutta minkäs ihminen luonteelleen voi: itse olen puheen kanssa nopeatempoinen höpöttäjä ja hän taas vähän hiljaisempi ja hidasliikkeisempi.

Kaukosuhteessa olimme kaksi vuotta ja sitten opintoni olivat siinä vaiheessa, että etänä pystyi tekemään enemmän, joten muutimme yhteen. Alusta asti oli ollut selvää, että mää muutan Jyväskylään, koska poikaystävä on töissä täällä ja itse halusin pois pk-seudulta, koska tykkään Jyväskylästä kaupunkina enemmän. Ja sitten kulttuurishokki iski: mua on kotona pidetty aina meistä rauhallisimpana, mutta se mikä oli meidän karjalais-suomenruotsalaisessa perheessä rauhallista olikin täällä vilkasta! Mun tädillä oli tänne muuttaessaan myös samanlaisia fiiliksiä ja hän onkin ollut hyvä vertaistuki. :D

Alussa vähän huolestutti, miten onnistun löytämään kavereita, jos porukka on näin hitaasti lämpenevää ja muutenkin mun tilanne oli vähän haastava, koska opiskelin etänä, enkä ollut täällä töissä. Mun pelot osoittautui kuitenkin turhiksi, kun liityin Facen Jyväskylän tyttöihin (ryhmä oli tarkoitettu uusille jyväskyläläisille, jotka eivät tunne täältä vielä kauheasti ketään) ja tutustuin ryhmän kanssa tehdyllä baarireissulla Sannaan ja Sannikseen, jotka ovat edelleen mulle tosi tärkeitä kavereita. Ihan huipputyyppejä! Kavereita löytyi myös muualta, nimittäin poikaystävän kaveriporukasta ja onhan mulla täällä onneksi samaa ikäluokkaa olevia serkkuja, joten yksin ei todellakaan tarvitse olla.

Kulttuurishokkiin liittyvät asiat eivät kaikki ole tietenkään negatiivisia! Olen huomannut, että esimerkiksi asiakaspalvelu on Jyväskylässä parempaa kuin pk-seudulla: iloisempaa ja (pieneksi yllätykseksi) puheliaampaa. Tykkään myös siitä, että täällä ole törmää tuttuihin ihmisiin ihan vaikka kauppareissulla ja matkalla salille. Just sellaista oon kaivannut!

En usko, että musta koskaan tulee hiljaista, rauhallista ja hidasliikkeistä jyväskyläläistä vaan pysyn tällaisena nopealiikkeisenä kälättäjänä. Jotain jyväskyläläistä mulle on silti ilmaantunut ja se on tää murre. Mun puheessa kuuluu edelleen totta kai jotkut stadin slangin sanat, pk-seutulaisuudet ja karjalanmurteen piirteet, mutta aika jyväskyläläiseltä pohjalta silti höpötetään.

Kulttuurishokin jälkeen Jyväskylästä on tullut entistä ihanampi ja tää paikka tuntuu oikeesti ihan kotikaupungilta. Olen siis ylpeästi mutta omalla tavallani jyväskyläläinen!