Kylmä ja epäempaattinen?

Jos multa kysytään, mikä on epärealistisin Aspergeriin liitetty ennakkoluulo, ei tarvitse kauaa miettiä: se on ehdottomasti uskomus aspergereiden empatiakyvyttömyydestä ja kylmyydestä. Joskus olen vauva-fi:stä (joo, tosi fiksua) itku kurkussa lueskellut keskusteluita, joissa Asperger-puolisoa tai -vanhempaa on pidetty itsekkäänä urpona, jolla ei ole minkäänlaista myötäelämisen kykyä ja joka haluaa olla vain omissa oloissaan. Sitten on vain vedetty johtopäätös että kaikki aspergerit ovat sellaisia. Ja se tuntui tosi pahalta.

Kuten pari postausta takaperin höpöttelin, olin pari viikkoa sitten puhumassa 100 autismia -tapahtumassa, jonka tärkein tehtävä oli kumota erilaisia autisminkirjoon liittyviä ennakkoluuloja ja stereotypioita. Meitä puhujia oli useampia ja melkein jokaisen tarinassa tuli tavalla tai toisella ilmi, kuinka luulot ja uskomukset epäempaattisuudesta ovat vääriä. Juuri tällaista puhetta on kaivattu ja sitä tarvittaisiin entistä enemmän.

 Paita: H&M//Toppi: kirppari//Housut: Vero Moda

 

Aspegeria tutkittaessa on huomattu, ettei syndroomaa kantavien empatiakyvyssä ole poikkeamaa suuntaan tai toiseen: meillä empatiakyky vaihtelee yksilöittäin samalla tavalla kuin valtaväestössäkin.  Luulo empatiakyvyttömyydestä on luultavasti versonnut siitä, että joillakin aspergereilla on vaikeuksia lukea tilannetta, näyttää tunteita tai ymmärtää ilmeitä. Näin ei kuitenkaan ole läheskään kaikkien kohdalla ja on tosi sääli, että tällainen uskomus istuu niin tavattoman tiukassa.

Mulle tunteiden näyttäminen, ilmeiden ymmärtäminen tai tilanteen lukeminen ei tuota vaikeuksia ja osaan myös helposti asettua toisen saappaisiin. Mää olen kaveriporukasta se, joka lohduttaa ja tukee. Mulle on ihan äärimmäisen tärkeää auttaa muita, oli se sitten kuuntelemalla tai huolia ratkomalla. Myötäelämistä jos mitä tarvitaan tällaisissa tilanteissa ja en voisi olla se kuuntelija ja  tukija, jos empatiakyky puuttuisi.

Jotkut ovat yliempaattisia: myötäelävät sarjojen ja kirjojen hahmojen mukana, tulevat surullisiksi silloin kun kaveria itkettää ja ottavat muiden murheet kantaakseen. Tunnistan itseni tästä kuvauksesta ja joskus kuulin, että Asperger-naisilla tällainen olisi melko yleistä. Silti luulen, että mun kohdalla tää johtuu enemmän perimästä tai ympäristöstä, koska äiti ja siskot on ihan samanlaisia. Tietysti muiden murheiden kantaminen ja muiden puolesta ahdistuminen ottaa joskus voimille, mutta mieluummin myötäelän liikaa kuin liian vähän. Ja ennen kaikkea: jos voin auttaa kaveriani, niin totta kai teen sen, koska mikään ei ole tärkeämpää kuin tarjota apua silloin kun toinen sitä tarvitsee.

Epäempaattiseksi luuleminen pelkän Aspergerin takia satuttaa todella paljon. Yritän tehdä kaikkeni tällaisen perättömän ennakkoluulon oikaisemiseksi, mutta vielä on paljon edessä. Jokainen aspergeri on yksilö ja enemmän, vähemmän tai ihan keskiverrosti empaattinen. Ihan niin kuin kaikki muutkin.