Sammaltakki ja sammaleinen tulevaisuus

Pari postausta takaperin puhuin toisestakin vaatekappaleesta, jonka olin ensin tyrmännyt täysin, mutta muuttanut mieltäni ja ostanut sen kuitenkin. Tadaa: tässä on siis uusin takinkääntötemppu eli vihreä tekoturkistakki eli sammaltakki. Olin viime lauantaina serkun kanssa kahvilla ja käytiin siinä samalla koluamassa viimeiset alet läpi, koska hei, kaikki alennetut vaatteet olivat Ginassa vain sen viisi erkkiä, joten pakkohan sinne oli mennä. Ja tässä lopputulos:

Takki: Gina Tricot//toppi: Vero Moda//housut: Stradivarius//kengät: Kenkämarski

Tuo takki on mukavan lämmin päällä ja aivan ihanan pehmeä! Sitä tulee varmasti käytettyä paljonkin nyt syksyn tullessa, mutta kaikkialla muualla paitsi kotona siis: Varpu nimittäin tykkää myös mun sammaltakista, mutta toisin kuin mää näen sen vaatteena, Varpun mielestä se on maailman paras purulelu. Niinpä taitaa sammaltakin paikka olla siellä missä sammaleenkin: ulkona.

Sammal muistuttaa mua myös kovaa vauhtia lähestyvästä syksystä, joka puolestaan tuo mieleen myös viimeisen opiskeluvuoden alkamisen. Nyt olisi aika aloitella gradua ja suorittaa puuttuvat kurssit, joita ei tosin onneksi ole paljoa. Ja se siitä. Ajatella, kohta tää opiskelijaelämä on ohi ja olen valmis työskentelemään opettajana. Ja sitten voinkin alkaa suuntaamaan kohti niitä muitakin suuria unelmia eli naimisiinmenoa ja perheen perustamista. Mun tulevaisuuden haaveet meneekin just vähän siihen perus mies, lapset, koira, omakotitalo ja Volvo Lada. Ja siihen lisänä pari vuohta tai lammasta. Tästä koko yhtälöstä onkin jo mies ja koira, mutta sit valmistumisen ja työllistymisen jälkeen olis vihdoin sopiva aika alkaa toteuttaa myös näitä muita unelmia.

Näitä omia tulevaisuudenhaaveita maalaillessa olen välillä törmännyt mielipiteisiin, että tollanenhan on ihan helvetin tylsä tavoittelunkohde ja että eikö elämällään pitäisi tehdä enemmän: tulisi matkustella, hankkia ehkä toinen koulutus, edetä uralla jne.. Vierivä kivi ei sammaloidu. Mää en kuitenkaan taas näe noita asioita sellaisina, joihin mää haluaisin tähdätä. Ei niissä siis tosiaankaan mitään vikaa ole tietenkään, ne ei vaan tunnu omilta. Samalla tavalla, kun jollekin toiselle taas ajatus lapsista, omakotitalosta ja koirasta tuntuu vieraalta. Silti mulla on ollut välillä pientä kriiseilyä näiden asioiden kanssa, koska saattaahan se näyttää joidenkin silmiin elämän hukkaan heittämiseltä. Vihdoin oon kuitenkin alkanut tajuta, että jos mun haavetulevaisuus ei kuulosta omasta mielestä elämän tuhlaamiselta, niin silloin se ei myöskään sitä ole. Saattaahan mun elämä näyttää joidenkin mielestä sammaloitumiselta, mutta niin pitkään kun itse oon tyytyväinen omiin valintoihin, niin voin sit sammaloitua ihan rauhassa hyvällä omallatunnolla.

Oikeastaan "vierivä kivi ei sammaloidu" tarkoittaa eri kulttuureissa ei asioita. Me ollaan totuttu siihen tulkintaan, että pitäis pysyä liikkeessä, mutta joissain toisessa kulttuurissa ajatellaan, että jos ei ikinä pysähdy, niin mitään pysyvää tai pitkäaikaista ei ehdi kertyä. Tää on mun mielestä hyvä esimerkki siitä, kuinka jokainen tekee elämästään oman näköisensä. Toiselle sammal on kauhistus, toiselle ihastus. Ja niin sen pitää mennäkin.

Saatiinpa sammalleesta nyt syvällistä pölinää aikaan, huh. Mutta samalla tuli höpöteltyä myös niitä asioita, joita on tullut lähiaikoina pohdittua aika paljon ja samalla pääsin näyttämään meikäläisen taitoja aasinsiltojen rakentajana. Mikälie karjalaisista juurista kajahtava juttu sekin. :D

Onko sulle elämän sammaloituminen kauhistus vai ihastus? Millainen tulevaisuus olis just sulle unelma?