tiistai 28. elokuuta 2018

Viisi uutta ja ihanaa -blogiesittely

Meidän piti mennä miekkosen kanssa tänään päiväreissulle Kuopioon, mutta Varpu muutti vähän suunnitelmia syömällä raadon tienposkesta. Pienellä on nyt siis huono olo ja vatsa sekaisin, eikä ruokakaan maistu (mikä on Varpun kohdalla ihme, tässäkin tilanteessa). Sääliksi kyllä käy, enkä mää oikein pysty keskittymään muihin juttuihin, kun ravaan kurkkimassa sängyn alle piiloutunutta Varpua. Nyt yritän kuitenkin parkkeerata hetkeksi itseni tähän sohvalle ja esitellä niitä teidän blogeja, joita tuli linkkauspostauksen myötä ihan mukavasti ja sain siinä samalla ihanan paljon täydennystä lukulistalle!

Muutama viikko takaperin siis huhuilin blogissa uutta lukemista. Oli ihan huippua huomata, kuinka paljon ihan jo lifestylen sisältä löytyy vaihtelua. Nyt sitten on valinnat tehty ja voin sanoa, ettei se helppoa ollut: kaikki blogit olivat persoonallisia, aivan omanlaisiaan, mutta päätöksiä oli silti tehtävä. Hankalien pohdintojen ja useiden tuntien lukemisen myötä, tässä olis viisi sellaista blogia, jotka puhutteli mua aivan erityisen paljon. Kiitos vielä tosi paljon kaikille bloginsa linkanneille!


Stalkkaa mun elämää päätyi lukulistalle heti just sen mun kaipaileman aitouden vuoksi. Blogia kirjoittava Ilona postailee ihanan monipuolisesti omasta arjestaan, kevyemmistä ja syvällisemmistäkin aiheista. Mukaan mahtuu myös häähumua, ruokareseptejä (joista on kyllä paljon iloa mun kaltaiselle otukselle, joka ei ikinä osaa päättää, mitä ruokaa laittaisi) ja suloinen koira. Ilonalla on ihanan persoonallinen tapa kirjoittaa ja siihen kiinnitinkin huomiota heti ensimmäisenä.


Ihan ensimmäisenä mää kiinnitin huomiota ulkoasuun, joka ei mukaile sitä perinteistä puhtaanvalkoista pohjaa, vaan kertoo enemmän blogin teemasta, johon liittyy vahvana osana meri tai tarkemmin sanottuna merimiehen vierellä eläminen. Aihe on myös vähän samastuttavakin, koska miekkonen aloittaa reissutyöt syksyllä. Merimiehen vaimona elämisen lisäksi blogista löytyy lapsiperheen arkea, opiskelua ja reissailua. Tapa kirjoittaa on tässä blogissa myös ihana: asioista kirjoitetaan just sellaisina kuin ne ovat.

Ihanan persoonallinen blogi, jossa on mahtava idea: "Tenttivastauksiin, paikallislehden palstoille tai liitutaululle ei sovi kirjoittaa mitä vain. Ylijäämämietteet päätyvät siis varastoon aatenarikkaan", lukee blogin esittelyssä. Postauksissa näkyy mukavasti huumori, jolla käsitellään myös niitä arjen alamäkiäkin. Tulee etäisesti mieleen myös hyvällä tavalla Kettusen kirjat! Blogissa todetaankin päätavoitteena olevan viihdyttäminen ja siinä on kyllä onnistuttu!


Jennan blogissa ihanaa on se, ettei itseä oteta liian vakavasti: blogista löytyy itseironian vivahteita esimerkkiksi epäonnistuneiden asukuvien muodossa. Myös kirjoituksissa on ihanan kepeä tunnelma.  Jenna postaa mukavan monipuolisesti erilaisista aiheista, joten luettavaa löytyy joka lähtöön. Ja ai niin: vasta tän blogin myötä sain tietää, että Elimäellä, ihan siis meidän mökin lähellä on strutsitila. Sinne siis seuraavalla mökkireissulla!

Kadonneen jäljillä


Sonjan blogissa pääsee seurailemaan kohtapuoliin käynnistyviä opintoja Tukholmassa ja sen mukanaan tuomia muutoksia. Blogista löytyy myös reseptejä, pohdintoja arjesta ja syvällisemmistä asioista, kuten syömishäiriön kanssa kamppailusta. Samalla Sonja tuo hienosti esille sen, kuinka hän on oma persoonansa, eikä syömishäiriö. Se näkyy myös hyvin blogissa, joka ei pyöri syömishäiriön ympärillä, vaan elämän kokonaisuudessaan ja sen erilaisten kuvioiden.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti