Ei erityismielenkiinnonkohteita, ihanaa!

Kylläpä näitä syndroomapostauksia nyt pukkaa, mutta Annan jutussa sivusin niin montaa asiaa, joita olis kiva availla nyt vähän enemmän. Eli tässäpä lissää, olkaapa hyvä!

Yleensä Aspergeriin liitetään kapeat ja intensiiviset kiinnostuksenaiheet eli erityismielenkiinnonkohteet. Mulla niitä ei kuitenkaan ole ollut moneen moneen vuoteen, vaan ne jäi sinne teini-iän alkupuolelle ja lapsuuteen. Yleensä kun kerron tästä, niin monista se on sääli, varsinkin monista muista kirjolla olevista, joille se intensiivinen kiinnostus on tärkeä osa arkea ja elämää. Mää taas en koe, että olisin menettänyt mitään, päin vastoin.

Muistan ne viimeiset vuodet mielenkiinnonkohteiden kanssa ja sen kuinka koin ne kauheaksi taakaksi, jotka kuluttivat mun voimia. Tuntui kuin olisin pimeässä tunkkaisessa huoneessa, jossa ei ole ikkunaa tai ovea ja kaipasin jatkuvasti raittiiseen ilmaan. Monet kirjolaiset kokevat mielenkiinnonkohteet vapauttaviksi, mää taas vangitseviksi. Halusin päästä niistä vain eroon ja voi sitä onnen määrää kun huomasin niiden ensimmäistä kertaa laimentuneen ja siitä vähän ajan päästä kadonneen kokonaan.

Mikä niissä mielenkiinnonkohteissa oli niin ahdistavaa? No mulle se oli erityisesti se, että puhua pälätin niistä paljon ja sain sen takia oudon tyypin leiman. Lisäksi siihen vielä se, että koko elämä tuntui pyörivän niiden ympärillä. Kuten Annassa lukikin, mun erityismielenkiinnonkohde oli ihan pienestä pitäen koirat: eskarissa luin koirakirjoja ja tiesin koirista valtavia määriä. Toinen oli jääkiekko, nimenomaan siis penkkiurheilu ja joukkueen fanittaminen. Ja esimerkiksi silloin kun piti tehdä yläasteen alussa esitelmä Meksikosta tai jostain siihen liittyvästä, tein meksikolaisista koiraroduista, koska se oli se mun tontti, mun vahvuus, jota kaikki muutkin tuntuivat odottavan. Oikeasti olisin halunnut tehdä jotstain muusta, kuten kielistä, kulttuurista tai ylipäätään jostain muusta. Toi oli just sitä aikaa, kun erityismielenkiinnonkohteet tuntuivat ihan älyttömän kahlitsevilta ja halusin vain päästä niistä eroon.

Kun sain diagnoosin, mun ensimmäisiä tavoitteita oli päästä niistä hemmetin mielenkiinnonkohteista eroon. Ja se liittyi tosi vahvasti keskustelutaitojen kehittämiseen, koska jäin välillä jumittamaan just niihin aiheisiin. Onneksi tajusin nopeasti miten keskustelun rakenne toimii ja omaksuin sen omiin taitoihini. Terapian myötä erityismielenkiinnonkohteetkin alkoivat mun suureksi helpotukseksi kadota. Pääsin vihdoin siitä pimeästä tunkkaisesta huoneesta raittiiseen ilmaan. Koirat ja penkkiurheilu on toki edelleen mulle tärkeitä, mutta sellaisissa mitoissa, joissa ihmisetkin yleensä on kiinnostuneet asioista, ei siis erityismielenkiinnonkohteina.

Koska Asperger-oireet yleensä helpottuvat aikuistuessa, en usko että kiinnostun niin tavattoman intensiivisesti enää mistään. Tietysti mua kiinnostaa monet asiat, kuten piirtäminen, kirjoittaminen, kielet, treenaaminen ym., mutta ne eivät valtaa mun elämää vaan ovat siellä sopivina annoksina.