Olen höpötellyt paljon kokemusasiantuntijuudesta, mutta en ole tainnut avata vielä sitä, millaista itse puheenvuoron pitäminen ja muut työhön liittyvät seikat ovat, kuten miten keikkoja saa tai miltä puheen pitäminen tuntuu. Joten eiköhän ole aika vähän avata sitä, millaista on olla kokemusasiantuntija tuon eilisen Hämeenlinnan keikan avulla.
Menin siis puhumaan hämääläisten maille koulutukseen, jonne mut pyysi sama kouluttaja, jonka koulutuksissa olen käynyt puhumassa pari kertaa aiemmin. Suurimman osan mun kokemuspuheenvuoroista olen pitänyt nimenomaan koulutuksissa, mutta huhtikuun puolella oli myös 100 autismia -tlaisuus, joka oli järjestetty autismitietoisuuden viikon kunniaksi (postaus löytyy täältä). Kokemusasiantuntija voi kaikenlaisten yleisötapahtumien lisäksi antaa lausuntoja medialle tai olla päättäjien kuultavana tai asiantuntijajäsenenä mm. neuvostoissa. Mulle yleisötilaisuudet ja koulutukset on niitä, joissa toimin mieluiten: tykkään esiintyä ja puhua suurellekin yleisölle. Näiden lisäksi myös media kiinnostaa mua.
Läksin kohti Hämeenlinnaa eilen ja sinnehän meni täältä Jyväskylästä parisen tuntia. Aikaa olin varannut vähän reippaammin, koska olen käynyt Hämeenlinnassa vain ja ainoastaan kaksi kertaa: 8-vuotiaana pikkutirriäisenä ja viime vuonna Iron Maidenin keikalla. Kaupunki oli siis mulle lähes tuikituntematon ja huonolla suuntavaistolla varustettuna odotin suurella mielenkiinnolla onko mulla mitään mahdollisuutta löytää ajoissa paikalle eksymättä. Asemalta ei onneksi ollut pitkä matka, sillä koulutus järjestettiin Verkatehtaalla, joka on aivan upea paikka! Niin ja pääsin perille ajoissa (kiitos Google Mapsin)!
Se mitä kokemuspuheenvuorolta odotetaan vaihtelee tosi paljon. Joskus halutaan kuulla vain tietystä elämän osa-alueesta ja joskus koko siihenastisesta elämästä ja sen vaiheista. Tällä kertaa selostin kaiken mahdollisen lapsuudesta näihin päiviin saakka ja se on omalla kohdalla ollut se tyypillisin stoori eli miten Asperger on näkynyt eri ikäisenä ja miten oireet ovat muuttuneet.
Oman elämän läpikäyminen iloineen ja suruineen on sekä helppoa että vaikeaa. Helppoa siinä mielessä että olen kunnon avautuja ja rakastan puhumista, mutta toisaalta hieman raskastakin, koska palaan taas niihin vaikeimpiin vaiheisiin, kuten aikaan koulukiusattuna ja entisessä huonossa parisuhteessa kitkuttajana. Näistä asioista on kuitenkin tosi tärkeää puhua, koska moni Asperger-lapsi joutuu kokemaan kiusaamista ja sitten taas nuorena/aikuisena on keskivertojamppaa suurempi riski päätyä myrkyllisiin ihmissuhteisiin.
Vaikka kokemusasiantuntijuuden (pitää keksiä tolle joku ehaana lyhenne :D) tärkein tehtävä on kasvattaa tietoisuutta, kyse on kuitenkin aina yhden ihmisen tarinasta kokemuksineen ja aina pitää muistaa painottaa, että itse on vain yksi autisminkirjon sävy, eikä edusta koko kirjon näkemyksiä tai kokemuksia. Sillä tavalla myös ennakkoluulot ja -käsitykset kaatuvat. Omalla tarinalla pystyy näyttämään, ettei jokaiikka Aspergerinsa kanssa ole erakko, jonka elämän valo on fysiikankaavat, vaan meitä on moneksi. Tämä tapahtuu puheen sisällön lisäksi myös olemalla ihan oma itsensä niin sisäisesti kuin ulkoisesti.
Mutta se itse kokemustarinasta. Äärimmäisen tärkeitä on myös yleisön kysymykset, joita mää kyllä pyydän ahkerasti ja rohkeasti esittämään. Porukka joko saa keskeyttää mut ihan vapaasti tai jos he itse haluavat kysellä mieluummin vasta puheenvuoron jälkeen, niin sekin totta kai onnistuu. Kysymykset ja keskustelu täydentävät mukavasti sitä omaa puhetta, koska välillä on sellaisia aiheita, joista joku haluaakin kuulla enemmän tai sitten mieleen tulee ihan uusia asioita, joita puheenvuorossa en ole käsitellyt.
Kysymysten ja keskustelun jälkeen lähdin Verkatehtaalta kohti asemaa ja sieltä köröttelin taas takaisin Jyvääskylään. Poikaystävä oli ihana ja tehnyt yllärinä silakkapihvejä (siis sellaisia kunnollisia, eikä sitä kouluruokaversiota, josta varmaan jokaisella on traumat), jotka on mun suurta herkkua! Illemmalla lähetin vielä palkkiolomakkeet, junaliput ja verokortin skannattuina etiäpäin maksua varten.
Vaikka kokemusasiantuntijana joutuu välillä palaamaan myös niihin elämän vaikeimpiin tapahtumiin, niin silti rakastan tätä työtä! On ihanaa päästä puhumaan ihmisille ja kertomaan omista kokemuksistaan tietäen, että se auttaa heitä koulutuksessa tai kasvattaa heidän tietoisuutta Aspergerin oireyhtymästä. Olinkin tosi onnellinen, kun mulle tarjottiin uutta keikkaa elokuulle ja totta kai aion mennä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti