Miten stressieläin kesytetään?

Yksi mun tavoitteista tälle vuodelle on stressaaminen vähentäminen, kuten jokaikisenä muunakin vuonna, mutta koskaan se ei vaan onnistu. Hyvänä esimerkkinä jälleen kerran parin viikon takainen saksan tentti, joka stressasin ihan älyttömästi ja siltä se myös muiden silmiin näytti: olin tosi herkillä ja hermostunut. Ja ei sillä, yleensä mä en ota näin järjettömiä paineita yhdestä tentistä, mutta tässä oli pelissä niin paljon: kaikkien opintojen pitää olla suoritettuina toukokuun loppuun mennessä, jotta saa tutkinnon valmiiksi ja todistuksen, joka pitää olla toimitettuna Jyväskylän yliopistolle 8.6. mennessä, jotta siellä voi aloittaa opinnot, jos hakemus hyväksytään. Stressiotus pääsi siis ihan valloilleen (ja okei okei, oli toi Snapchatin kettufiltterikin ihan kiva :D)

Stressi oireilee mulla tosi äärimmäisenä herkkyytenä. Olen siis jo ihan muutenkin kunnon herkkis, mutta stressi virittää tämän piirteen ihan huippuunsa. Itken, hermoilen ja välillä tiuskaisen jostain ihan olemattomasta. Musta tuntuu myös etten tee tarpeeksi: tuntuu että jokainen valveillaolosekunti pitää käyttää pänttäämiseen ja siitä yhestä jaksosta RuPaulia saattaa tulla tosi huono omatunto, vaikka ihan itsestäänselvyyshän se on, että ihminen tarvitsee myös taukoja. Lisäksi mulle tulee stressaantuneena välilyöntejä enemmän eli sydän siis alkaa muljahdella. Se on silti onneksi vaaratonta, mutta tosi inhottavan tuntuista varsinkin silloin kun muljahteluja tulee useamman kerran putkeen. Keksin myös kaikenmaailman liioiteltuja kauhukuvia mitä epäonnistumisesta voi seurata. Tällä kertaa itkin mun tulevaisuutta ikuisena kotirouvana, jos en pääse läpi ja todistus jää toimittamatta sen takia. Poikaystävä osasi onneksi käsitellä mun älyttömän romahtamisen paremmin kuin hyvin: rakas teki mulle kuumaa kaakaota ja lämmitti karjalanpiirakoita. ♥

Tentissä kävi kuitenkin niin onnellisesti, että se meni läpi ja nyt odottelen todistusta. Menikö stressi mun mielestä yli? Meni. Miten stressieläin sitten kesytetään? Pitäisi oikeasti opetella ajattelemaan, että ne asiat aina järjestyy ja jokainen epäonnistuminen ei ole mikään maailmanloppu. Aina on löytyy joku uusi polku jota seurata eikä yhtä umpikujaa, jolta ei ole mitään pääsyä ulos. Mulla stressi on pysynytkin enemmän tai vähemmän kurissa varasuunnitelmien avulla: jos joku juttu ei onnistu, niin käytetään toista suunnitelmaa, mutta tyhjän päälle joudu.

Toinen hyvä stressinkesyttämiskeino on ennakointi. Mää lykkäilen hoidettavia asioita välillä ihan liikaa ja se vaan kasvattaa stressiä. Joten hyvät suunnitelmat ja riittävä aika on ihan kaikki kaikessa oli kyseessä sitten tentit, työhakemukset tai vaikka ihan bussilippujen varaaminen, niin aina kannattaa ennakoida.

Vaikka liikuntaa tuputetaan aina ratkaisuna melkein kaikkeen, niin stressiin se auttaa, ihan oikeasti. Silloin kun on paniikki päällä ties mistä, niin kunnon salirääkin jälkeen on paljon rentoutuneempi olo, asioita pystyy ajattelemaan enemmän järjellä ja niihin kykenee keskittymään ihan uudella tavalla. Varsinkin kunnon tenttirymäkän uhatessa käyn salilla aina aamusta, koska sen jälkeen ajatuskin kulkee paremmin.

Mulle kaikista tärkeintä on ollut silti puhuminen ja muiden tuki. Vaikka en halua kaataa kaikkea läheisten niskaan, niin joskus silti on pakko saada puhua ylitsetursuavasta stressistä ja silloin riittää että joku kuuntelee tai sanoo, että nyt nokka irti siitä kirjasta ja tee jotain mukavaa. Sellainen apu on ihan parasta!

Mää voin sanoa, että stressieläin tuskin koskaan kesyyntyy mun kohdalla täysin, mutta ainakin yritän tehdä siitä edes sellaisen puolikesyn ja rauhallisemman. Stressi kuitenkin ajaa ihmistä tarttumaan toimeen, joten täysin stressitön elämä ei ole se, johon tähtään. Pitäisi etsiä jostain se kuuluisa kultainen keskitie ja mulla on vahva luottamus, että jonain päivänä se vielä löytyy.