Assburgeri

Assburger, burgeri... mitä näitä nyt on. Varmasti tosi moni on näihin törmännyt jossain. Ja kaikkihan  muistaa ton assburger-läpän South Parkista, josta se on liikkeelle lähtenytkin. Jotkut varmaan miettivätkin, mitä assburgerit itse ajattelevat tästä läpästä. Yhtä samaa kantaa tuskin on, mutta mun mielestä tää läppä on piristävää ja hauskaa. Vaikka mun oireet on tosi vähäisiä ja lieviä, niin huumori on mulle silti selviytymiskeino varsinkin lapsuuden ja teini-iän alun muistelemiseen. Silloinkin mulla oli lievät ja helpot oireet, mutta niitä oli enemmän ja olivat ne hitusen voimakkaampiakin. Huumori on siis paras keino silloin, kun näitä asioita tulee muisteltua ja jaettua vaikkapa kokemusasiantuntijana tai vertaisryhmän vetäjänä.

Pyörittelin pitkään, että toteutanko tätä postausta ylipäätään, koska tää on aika arka aihe: näitä sanoja on käytetty myös kiusaamiseen ja loukkaamiseen. Huumori on kuitenkin eri asia ja mun puolesta burgeriläppää saa heittää hyvällä maulla. Totta kai, jos joku siitä loukkaantuu, niin sitten läpät vaihtoon. Mulle postaamista vahvisti myös se seikka, että käytän tosi paljon sanaa burgeri aspergerin, AS-henkilön jne. lyhentämiseen, joten ihan jo siksikin päätin väkertää tän postauksen, ja päätös syntyi vieläpä tyylikkäästi Taikurissa burgeriaterian äärellä:

Kuten meille kaikille, mulle on itsestään selvää, ettei tota läppää mennä viljelemään kaikille ihmisille. Vertaisryhmääkin ohjatessani katselen ja kuulostelen, onko tässä sellaista porukkaa joiden kanssa voi keskustella vähän rajummallakin huumorilla vai kannattaako jättää se läpän terävin osuus pois. Monesti kuitenkin muutkin haluavat käsitellä omia muistoja ja ajatuksia huumorin kautta ja tässä on nyt varmasti kyse myös siitä, että kun kerta kaikki ollaan burgereita, niin läppää ei voida pitää loukkaavana.

Mulle huumorin vahva viljely on tullut tärkeäksi keinoksi jo pienenä. Vaikka meidän perheessä on aina osattu ottaa asiat vakavasti ja keskustella, niin myös huumori on ollut aina suuri apu. Hyvänä esimerkkinä herkkyys: mun lisäksi äiti ja siskot ovat ihan älyttömän herkkiä ja sitäkin on käsitelty aina huumorilla. Vaikka herkkyys onkin suuri rikkaus, se on myös välillä vähän raskas taakka, siispä läpänheitto on auttanut sen taakan kantamisessa. Sama on ollut joskus Aspergerin kanssa, vaikka sen aiheuttama paino onkin ollut aina kevyt, nykyään olematon. Silti erilaiset burgeriläpät on jääneet mulle, mutta siis ihan omaan käyttöön. En voisi koskaan käydä sanomassa ketään toista burgeriksi. 

Eikö muuten olekin aivan ehaana tukka? Kiitos luonnonkiharoiden, näytän ihan muumien Titiuulta karanneiden hiustupsujeni kanssa. Hiuksia ei nimittäin saa koskaan täysin kuriin. Mutta siis kuva liittyy kuitenkin myös tähän tekstiin, koska siinä burgeri poseeraa burgerin kanssa. Toisella burgerilla en kuitenkaan tarkoita vieressä istuvaa poikaystävää (jolla ei Aspergeria ylipäätään olekaan), vaan sitä samaista annosta, joka sai kunnian poseerata ensimmäisessä kuvassa. Kuvassa takapiruna hengaileva poikaystävä liittyy tähän kuitenkin sillä perusteella, että mun puolesta myös hän, muut läheiset ja kaverit saavat ihan vapaasti heittää mulle burgeriläppää. Paras esimerkki on se, kun oltiin poikaystävän kanssa menossa syömään (taas vissiin Taikuriin), niin hän sitten sanoi mulle että "burgerille burgeria". Tää on jäänyt meille pyörimään ja on käytössä vieläkin. :D Kuten moni muukin lukematon heitto. 

Huumorin synkkä puoli on kuitenkin ne monet tapaukset, joissa jotakuta on nimitelty autistiksi tai burgeriksi ja perään huudettu "Höhö läppä oli!". Raja huumorin ja pilkan välissä kulkee siinä, loukkaako se sitä tyyppiä, jolle se osoitetaan. Tietysti kaikkea ei tarkoiteta pahalla, mutta kohteen fiilikset kertoo paljon siitä, kannattaako jatkaa vai ei. Aikuisille ihmisille tämä on (toivottavasti) itsestään selvää, mutta paljon on työtä tehtävänä, jotta sama viesti tulisi yhtä selväksi myös lasten ja nuorten keskuudessa.

Huumorin loukkaava puoli ei mun mielestä kuitenkaan ulotu julkiseen läppään vaikkapa sarjoissa tai leffoissa, koska sillä ei tietoisesti pyritä loukkaamaan, eikä sitä suunnata yhteen tyyppiin. Nauretaan siis asialle, ei ihmiselle. Esimerkiksi Family Gyun uusimmassa kaudessa Asperger-läppää viljellään aika runsaalla kädellä, mutta mun mielestä se on vaan tervetullutta. Tietysti voidaan miettiä lisääkö se stereotypioita. Mää kuitenkin luulen, että silloin, kun jotain asiaa tuodaan esille ironisesti tai sarkastisesti, niin se enemmänkin kumoaa niitä kangistuneen muotin rajoja, koska juttu vedetään niin överiksi. Asioiden piilottelu ja karttelu tabuina taas korostaisi vaan ennakkoluuloja. 

Pidetään siis huumori selviytymiskeinona ja voimana ja viljellään sitä hyvällä maulla! Maailmassa ei ole koskaan liikaa naurua!