Feikki

Meikki, värjätyt hiukset, geelatut kynnet, tatuoinnit, napalävistys ja korvikset. Näin feikki mää oon. En mielelläni lähde minnekään julkiselle paikalle (paitsi salille ja ehkä lähikauppaan) ilman meikkiä, koska meikit naamassa mulla on parempi fiilis ja itsetuntokin korkeemmalla. Ei se nyt kotona hiippaillessakaan mitenkään pohjamudissa ole, mutta tälläytyneenä vain tuntee itsensä jotenkin freesimmäksi.

Feikki, mitä siitä tulee mieleen? Sana kuulostaa jotenkin tosi negatiiviselta ja, ennen kaikkea, teennäiseltä. Ja sitähän se tarkoittaa. Joillekin feikkiä on plastiikkakirurgin veitsen alle hyppääminen, joillekin jo ripsarin laittaminen. Mun mielipide feikistä menee enemmän siihen suuntaan, kun on ravattu jo useamman kerran veitsen alla (siis en laske tähän onnettomuuden tai sairauden seurauksena tehtyjä leikkauksia, tietenkään) ja ulkonäkö alkaa muistuttaa jotain Ruotsin miljonääriäitiä. Mutta toisaalta, olenko mäkään luonnollinen, jos kerta ihossa on mustetta, navassa läväri tai hiuksissa väriä. Varmasti jollain asteikolla en ole. Ja kyllä sen eron aina huomaa, onko meikkiä vai ei, tässä on vain toinen puoli naamasta meikattu:

Mutta toisaalta, vaikka feikkeyttä arvostellaan koko ajan vähän joka tuutista, niin onko se silti huutava vääryys parantaa omaa oloaan meikkaamalla, hiustenpidennyksillä tai kulmien värjäämisellä? Ei mun mielestä. Eikä se itsensä ehostaminen aina tarkoita, että haluaa peittää virheitä, vaan meikillä, hiusvärillä tai tatuoinnilla voi korostaa niitä omia parhaita puolia tai tyyliä.

Mulle laittautuminen merkitsee toisaalta myös sellaisten asioiden tavoittelua, joita en välttämättä muuten voisi saada: mulla on kynnet luonnostaan tosi hauraat ja katkeilevat, joten miksi en joskus saisi nauttia pitkistä kynsistä ja käydä geelaamassa niitä aina välillä. Jos taas olen johonkin tyytyväinen, niin sitten vaan annan olla. Mulla ei esimerkiksi ole ollut koskaan hiustenpidennyksiä, koska mun hiukset kasvaa luonnostaan pitkiksi. 

Toisaalta maailma on kyllä liian ulkonäkökeskeinen paikka ja pitäisikin löytää se kultainen keskitie: ulkonäöstä ei pitäisi ottaa tavattomia paineita, vaan laittautumisen tulisi olla hauskaa ja korostaa niitä parhaita puolia. Vaikka voin sanoa näin, en silti aina tunne samalla tavalla: mää inhoan mennä salille ilman meikkiä ja nyt talvella vielä trikoiden päälle puetuissa toppahousuissa, koska se tekee mulle tosi epävarman ja nuhjuisen olon. Toisaalta jos näen bussissa jonkun muun toppahousuissa, niin ajattelen että siinäpä järkevä tyyppi! Ristiriitaista?:D Mutta vaikka mulla onkin vähän inhottava olo mun ihanassa talvilookissa, niin se ei kuitenkaan tarkoita täysin paskaa itsetuntoa, jota yritän meikillä peittää. Enemmänkin epävarmuutta on se, mitä ulkomaailma odottaa. Silti koen tälläytyväni ihan omasta tahdosta itseäni varten. Ja olen myös ilman meikkiä just silloin kun haluan. Tässä vielä meikitöntä pärstää, sellaisena kuin se luonnostaan on:

Mitä feikki teidän mielestä tarkoittaa?