Tällä viikolla saatiin nauttia niin keväisistä ilmoista ja huomasin, että päiväthän alkaa jo oikeasti pidentymään ja se vuoden pimein aika on jo väistynyt. Linnutkin lauleskelevat jo aamulla ja silloin on kiva tarpoa salille tai töihin. Ja se valoisuus, herääkin paljon paremmin. Eilen sitten lumet tuli ryminällä maahan ja siihen loppui keväinen fiilis. Mutta toisaalta hyvä, että talvi jatkuu, onhan vasta helmikuu.
Ehdin kuitenkin innostua keväästä niin paljon, että ostin kirkkaanvihreän kajaalin. Tai sitten innostuin Sokoksen remppa-alesta, jossa jo ennestään alennetuista tuotteista sai vielä 20 prossan alennuksen. Joten NYX:in kajaali lähti mukaan 60 prossan alella eli kolmella erkillä, ei paha. Hauskaa tuossa on vielä se, että kajaalin sävyn nimi on Esmeralda. Mulla on nyt siis nimikkoviinin lisäksi myös nimikkokajaali. Seuraavaksi se vois kyllä olla suklaa, sopis vähän paremmin mun luonteeseen.
Kajaali on tärkeä osa mun meikkailua ja vihreä on puolestaan tullut tutuksi luomivärin muodossa. Ensin kuitenkin vähän arastelin tämän kajaalin ostamista, koska se vihreä luomiväri on sellainen metsäisen tumma ja tämä puolestaan on tosi kirkas. Rohkaistuin kuitenkin halvan hinnan ja kajaalin nimen takia ostamaan sen: jos en tykkäisikään, niin ainakaan en ole kaatanut talouttani yhden kajaalin takia. Ja kannatti ottaa riski, koska tykästyin kirkkaampaan sävyyn tosi paljon!
Odotan, että pääsen käyttämään tuota sävyä varsinkin keväämmällä, kun puut ovat hiirenkorvilla ja ulkona on muutenkin vihreämpää. Muutenkin jo kirkas vihreä tuo mieleen kevään ja sen avulla sitä voikin jo vähän etukäteen fiilistellä. Olen ehdottomasti neljän vuodenajan ihminen, mutta aina jonkin vuodenajan lopulla alan jo hoputtaa seuraavaa: olispa jo lämpösempää, toivottavasti ei tule enää lunta. Nyt kuitenkin vielä helmikuun puolella lumet saavat olla maassa ihan rauhassa ja alan vouhottaa vasta maaliskuussa.
Ja aika voi mun puolesta kuluakin vähän hitaammin, koska huhtikuussa tulee se 25 vuotta mittariin. Eikä siis siinä, eihän 25 ole yleisesti ottaen mitenkään paljon, mutta se tuntuu kuitenkin tosi aikuiselta iältä. Tiedän, että nauran tälle väitteelle kymmenen vuoden päästä, mutta nyt se vaan kuulostaa niiiin kypsältä iältä. Ja siis en tarkoita sitä niin, että pelkäisin ottaa vastuuta tai en osaisi olla aikuinen, vaan mulle se on vain muistutus siitä, että aika tosiaan kuluu. Toivon kuitenkin joskus olevani sellainen viisas vanha nainen ja siihenhän sitä aikaa tarvitaan! Vaikka ikää tuleekin, niin mun mielestä ei todellakaan tarvitse vakavoitua ja rauhoittua täysin. Niin kauan kuin ottaa vastuuta, osaa käyttäytyä ja huolehtia itsestään, niin saa myös ollakin vähän lapsenmielinen: innostua pienistäkin asioista, ihastella kaikkea söpöä tai ihan vaikka ostaa kaupasta niitä ällömakeita muroja, jos mieli tekee.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti