perjantai 3. helmikuuta 2017

Kotirouvan aseet tylsyyttä vastaan

Kun Jyväskylään muuton myötä Helsinkiin jääneet opinnot muuttuivat etäopiskeluksi, ensin tietysti tuntui mahtavalta: ei enää aikaisia herätyksiä, voisin suunnitella päivät ihan miten vaan... se vapauden tunne oli jotain mahtavaa. Mutta vain pari ensimmäistä kuukautta. Sitten iski turhautuminen. Totta kai opiskelujuttuja oli jonkin verran, mutta se ei tuntunut samalta, kun koko päivä meni yleensä vain kotona ja kohokohta oli, kun poikaystävä tuli töistä kotiin. Bonuksena siinä oli vielä aluksi se, etten tuntenut täältä sukulaisten lisäksi juuri ketään, mutta ihmisiin oli täällä helppo tutustua ja muutaman kuukauden kuluttua oli onneksi muodostunut se oma porukka. 

Mutta siis, vaikka kotona nyhvääminen tuntuukin edelleen välillä vähän tylsältä, niin tekemistä löytyy onneksi ympäriltä vaikka kuinka paljon ja arjesta voi jopa saada kiireisen. Tässä tuleekin kotirouvan täsmäaseet tylsyyttä vastaan:

Sisustusprojektit

Koska kotona tulee vietettyä enemmän aikaa, sisustuksestakin tulee entistä tärkeämpi.  Tässä mielessä kotona istuskelu ei ole täysin turhaa, sillä siinä sohvalla möllöttäessä huomaa paremmin ne kohdat, jotka kaipaavat jotain uutta tai joita voisi parannella. Myös uusille ideoille on enemmän tilaa, kun päässä ei pyöri pelkkä opiskelu- tai työstressi. 


Kavereiden kanssa hengailu

Kannoitko huonoa omaatuntoa kiireiden keskellä, kun kavereille ei ollut aikaa? Se asian voi korjata kotirouvailun keskellä! Mulla on välillä jokunen kaverikin ollut joko kotirouvana tai sitten opiskelijana on ollut kevyempi jakso ja on ehtinyt nähdä huomattavasti enemmän. Lounaat ja päiväkahvit kavereiden kanssa kunniaan! Samalla pääsee pois neljän seinän sisältä tuulettumaan ja ihmisten ilmoille. 

Uusi harrastus

Niin kliseistä, mutta auttaa ihan oikeasti. Mää oon aina tykännyt piirtää, mutta se jäi naurettavan vähälle ensin opiskelun ja sitten muuton myötä. Viime syksyllä päätin ryhdistäytyä asian kanssa sen verran, että menin kansalaisopiston kurssille piirtämään elävää mallia, koska ihmisten piirtämisesssä mulla on eniten skarpattavaa. Lisäksi nyt tulee piirrettyä vähintään kerran viikossa, ellen kotona muuten piirrusta.

Toinen juttu, mikä mulla pyöri monta vuotta mielessä, oli salilla treenaamisen aloittaminen. Olen aiemmin käynyt vaan lenkeillä, joten jokin uusi liikuntamuoto oli paikallaan. Ryhmäliikunta kiinnosti eniten ja nyt käynkin siellä neljä kertaa viikossa. Samalla arkeen tulee jotain rakennetta, eikä sohva vaikuta enää liian houkuttelevalta vaihtoehdolta, kun aamuun kuuluu se salikäynti.


Ne asiat, joille ei muuten ole aikaa

Tämä on kotirouvailussa parasta! Voi keskittyä niihin asioihin, joille ei ole muuten aikaa. Mulle tää on lukeminen. Tykkään lukea, mutta kaiken kiireen keskellä se vaan unohtui tai en osannut keskittyä muiden ajatusten myllätessä. Muutenkin aamupalan syöminen kaikessa rauhassa samalla hyvää kirjaa lukien on ihan parasta! Ja nyt sillekin löytyy aikaa!


Sarjamaraton

Vaikka en osaa olla pitkiä aikoja tyhjän panttina, välillä on mahtavaa vain löhöillä sohvalla ja katsella jotain hyvää sarjaa non-stoppina Netflixistä. Eikä tarvitse lähteä minnekään. 


Vaikka pelkkä pelkkä kotona oleminen saattaa välillä tuntua tosi turhauttavalta ja äärettömän tylsältä, kannattaa kuitenkin muistaa, että kukaan tuskin viettää tyhjän panttina neljän seinän sisällä koko loppuelämäänsä. Tilanteet muuttuvat aina. Ja kannattaa kääntää kotirouvailu voimavaraksi: en usko, että nuorena aikuisena tulee montaa hetkeä, jolloin on vain aikaa olla ja tehdä juuri sitä mitä huvittaa! Kotona oleminen voi olla myös ihanaa!

2 kommenttia:

  1. Jokunen vuosi sitten, kun jäin työttömäksi, yritin keksiä päiviini sisältöä. Kävin edelleen salilla kaverin kanssa, mutta meidän välipäivinä otin tavaksi käydä yksin salilla. Se oli tosin tylsää. Sitten keksin lähteä kävelylle kameran kanssa. Se oli helppoa, koska silloin luontoon pääsi sukeltamaan heti kotiovelta. Katsoin paljon leffoja, pelasin ja aloitin aikuisopistossa opiskelemaan espanjaa. Puoli vuotta jaksoin, kunnes työkkärissä pyysin päästä ihan mihin tahansa työkokeiluun. Nyt olen tehnyt töitä kuutisen vuotta ja venailen aina pidempiä vapaita, koska silloin on kiva maata sängyssä vähän pidempään, katsoa leffa tai kaksi ja vähän pelata. Vapailla en tykkää heti sännätä pois kotoa, koska koti on maailman paras paikka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska kuulla, miten porukka keksii erilaisia tapoja saada äärettömään vapaa-aikaansa sisältöä. Joo, ja just erilaiset opistot on kyllä tosi toimivia. Ihanalta kuulostaa myös noi kävelyt kameran kanssa!

      Voin kyl kans sanoo, että mullakin turhautuminen tähän kotona olemiseen on välillä huidellut huippulukemissa, mutta onneksi on ollut aina ne opiskelut ja nyt vieläpä töitäkin henkilökohtaisena avustajana aina muutaman kerran viikossa.

      Poista